Koen itseni aivan surkeaksi ja epäonnistun kaikessa. Kohtalotovereita?

Olen aina pitänyt itseäni huonona kaikessa, minulla ei ole mitään erikoistaitoja enkä ole juurikaan kokenut onnistumisia elämässäni. Kaikki mitä yritän loppuu aina heti alkuunsa kun en jaksa panostaa mihinkään ja tiedän että tulen epäonnistumaan kaikessa kuitenkin. Aloin miettimään asiaa, niin tajusin että vanhempani ovat pienestä asti iskostaneet minuun sellaista asiaa, että olisin jotenkin huonompi kuin muut enkä pysty mihinkään. Minua on aina moitittu laiskaksi ja alisuoriutujaksi, ja on sanottu että älä edes aloita mitään uutta asiaa kun et kuitenkaan tule edes pääsemään alkuun kun keskittyminen loppuu, tai että en voi oppia jotain tiettyä asiaa koska en vain ole tarpeeksi fiksu. Ainut onnistuminen ja huippukohta elämässäni on ollut se, kun valmistuin lukiosta vaikka paperit olivatkin huonot. Sen jälkeen pääsin varasijalta ammattikouluun ja sieltäkin valmistuin, se ei tosin ollut helppoa. Olen ollut nyt useamman vuoden oman alani töissä, mutta se ei tunnu enää yhtään omalta jutulta joten aion hakea opiskelemaan jotain muuta. Uskon kuitenkin etten ikinä voisi päästä amkiin tai yliopistoon ja tuntuu tyhmältä että aion edes yrittää.

On sanomattakin selvää, että myös parisuhteet (tai lähinnä niiden yritelmät) ovat menneet aina heti alkuunsa päin persettä, enkä halua enää olla kenenkään kanssa. Olen onnellisempi yksin ja se on sentään asia jonka olen ymmärtänyt. Olen myös joka asiassa ns. tuuliviiri, eli yhtäkkiä joku asia kiinnostaa vähän aikaa ihan hulluna, kunnes kiinnostus lopahtaa ja koko juttu unohtuu. En voi luottaa edes omiin mielipiteisiini, kun ne voivat muuttua milloin tahansa ja herään joka päivä aina eri ihmisenä. Olen kuitenkin ymmärtänyt sen, että minä nyt vain olen tällainen ja on pakko yrittää hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Onko kohtalotovereita? Miten olette saaneet enemmän itseluottamusta?