Näet kaupungilla vanhan koulukaverin. Väistätkö vai menetkö luo?
Kommentit (15)
Noudatan heimomme väistämissääntöjä.
Yritän mennä huomaamatta ohi. En jaksa olla sosiaalinen ja jankuttaa jotakin 30 vuotta vanhoja juttuja.
Kävelen ohi,jos hän itse ei mitenkään reagoi!
Vähän riippuu. En oikeastaan koskaan edes oppinut tuntemaan kaikkia edes samalla luokalla olleita. Eli siinä mielessä ne eivät ole kavereita. Tuskin menen sellaisten luokse, joiden nimeä en edes muista.
Ei ollut kavereita koulussa. Kiusaajia oli kyllä. Jos jonkun kouluajoilta näkisin, välttelisin kaikin tavoin.
Todennäköisesti en edes muista.
Olen pahoillani, mutta sellaista se on ihmisen elämä, joka on muuttanut elämänsä aikana paljon.
Ei voi muistaa, jos naamoja on miljoonia.
Yleensä väistän , vähän kiusallista pakkopullakutustelua
En muista edes milloin viimeksi olisin ketään nähnyt. Aika harva taitaa olla jäänyt kotipaikkakunnalle. Joitain ehkä tervehtisin, suurimman osan olisin täysin huomioimatta ja pari on sellaista, joiden kanssa juttelisin kyllä mielelläni.
Äärimmäisen epätodennäköistä, että tunnistaisin. Ehkä sitten, jos tulisi vastaan ollessani käymässä kotipaikkakunnalla ja olisi säilynyt ihan saman näköisenä kuin nuorempana. Muussa ympäristössä en varmasti kiinnittäisi edes huomiota.
En ole muuten törmännyt kehenkään koulukaveriin varmaan 20 vuoteen. Outoa, koska asun Suomessa. Ap
En lähesty.
Minulla ei ole mitään sanottavaa. Parempi kun pysyy kaukana. Nykypäivän tyyliin, jos jotain kertoo, sen saavat tietoonsa nekin joiden ei halua saada, ja lopulta kaikki asiat vääristyvät.
kierrän kaukaa.