Ulkona säkkipimeää, ei jaksa edes lenkille enää lähteä
Kommentit (88)
Aamulla oli ihanan valoisaa.
Nyt lenkille ja illalla uni maittaa
Täällä on kyllä vielä ihan valoisaa. Just ajattelin lähteä vähän ulos. Olipas ihana herätä aamulla kun kellot oli vihdoin siirretty takaisin!
Tulin perjantaina kuukauden reissusta etelästä, onneksi kohta pääsen taas. Ei tätä pimeyttä kukaan normaali järkinen kestä.
Järkevää olisi, että harrastukset ja tv-ohjelmat siirrettäisiin talvikaudeksi alkamaan tuntia aikaisemmin. Siten nukkumaanmenokin aikaistuisi. Nyt pitää väkisin valvoa pimeässä illassa yli normaalin väsymisajan, koska harrastukset tai iltauutiset yhä loppuu samaan kellonaikaan.
Puolituntia sitten tulin kotia,takana 10 km lenkki. Viellä ei pimeää itä-Helsingissä
Ihana pimeys, ei tarvitse ihmetellä miltä näyttää kun lähtee illalla lenkille.
Ruikuttavat luuserit on hyviä keksimään tekosyitä siihen että ei tarvitse tehdä mitään.
Musiikki soimaan, tanssi käyntiin!
Milloin pimeys on ollut este lenkkeilylle?
Vastahan tuolla alkaa hämärtää, joten aivan liian aikaista lenkkeilä. Syyspimeät on parasta lenkkeily aikaa 19-21 välillä yleensä. <3
Itse olen etätöissä lähes aina, lopettelen kolmen maissa, silti valoisasta ajasta pääsee nauttimaan tuskin lainkaan. Puhumattakaan sitten jos tulee tuntikaudet suhata työmatkoilla jne.
Vierailija kirjoitti:
Ruikuttavat luuserit on hyviä keksimään tekosyitä siihen että ei tarvitse tehdä mitään.
Tämä. Etenkin nämä pimeästä ajasta ruikuttavat ovat rasittavia. Kaikki tietää kyllä, että suomessa tulee pimeetä syksyllä. sitten oikein vellovat ja käyttävät sitä tekosyynä ihan mihin vaan. Nyt usea tuttava kärsii kaamosmasennuksesta, kun on pakko nillittää pimeydestä ja voihvoih...
Tiedän, että kaamosmasennus on vakava ja rasittava sairaus. Niillä, jotka siitä oikeasti kärsii.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kyllä vielä ihan valoisaa. Just ajattelin lähteä vähän ulos. Olipas ihana herätä aamulla kun kellot oli vihdoin siirretty takaisin!
Sama. Olen luontaisesti talvi-aikainen.
Mun työt alkaa 6:00 tai 7:00 ja herään yleensä 4:30 tai 5:00. Kesäajassa ollessa tekee niin tiukkaa herätä , talviajassa ei.
Talviaika paras aika.
Tekosyitä. Et menis muutenkaan. Kesät lenkkeilet enintään pubiin ja takaisin, kesäaikahullu.
Montako viikkoa vielä rnkkaat tällä aiheella, pakkomielteinen ap?
Onneksi on kuntopyörä kotona niin ei tarvii ulos mennä kuntoilee pimeellä.
Just nyt on IHANAA kun kaikki ruikuttajat jää kotiin murjottamaan ja minä saan lenkkeilyrauhan takaisin! Kesällä on kadut täynnä yötä myöten ihan vain siksi että siellä näkyy valo ja kaikenmaailman amatöörit heiluu pihalla.
Vierailija kirjoitti:
Milloin pimeys on ollut este lenkkeilylle?
No onhan se ihan eri asia työpäivän jälkeen ulkoillessa saada imeä itseensä edes vähän päivänvaloa, kuin talsia koko päivä joko sisätiloissa tai pimeydessä.
Päinvastoin.