Tuli TTK:sta mieleen: Istuin sairaalassa lapseni vuoteen äärellä kaksi viikkoa, usein itkien.
Ainoa, kuka koko tänä aikana minua halasi ja lohdutti, oli sairaalan siivooja kierroksellaan. Hoitohenkilökunta oli todella ammattitaitoista ja siitä suuri kunnia heille, mutta lohtua sain ainoastaan tältä siivoojalta. Tulen muistamaan hänet ikuisesti.
Kommentit (6)
Ja mainittakoon nyt vielä, että hänellä oli
perinteinen kouvolakampaus ja ylipainoa, mutta olipa yksi hienoimmista tapaamistani ihmisistä elämäni varrella. Tälle palstalle vaan vähän inhimillisyyttä toivoen,
Ap
Siivoojat on usein hyviä ihmisiä. Tunnen monta mukavaa siivoojaa. Huumorintajuisia, lämpimiä, hyviä kuuntelijoita. Monilla terveysvaivoja raskaasta työstä ja palkka ei päätä huimaa, mutta eipä juuri valitusta ole heidän suustaan kuulunut. Arvostan.
Saattohoidossa osataan lohduttaminen. Sairaalassa ei varmaan ehdi, ja oisko nykyään vähän turvaväleistäkin kiinni.
Mitä sanoo hoitsut? Onko teitä ohjeistettu, että ei saa halailla?
Mäkin tunnen monta mukavaa siivoojaa. Mutta eräässä työpaikassa yksi suhtautui minuun ihan käsittämättömän vihamielisesti. Muiden kanssa jutteli kivasti, mutta mulle ei koskaan. Muutaman kerran puhuttiin, ja aina hän oli inhottava ja piikikäs. Mitään syytä vihamielisyydelle en keksi enkä koskaan tehnyt mitään häntä loukkaavaa, paitsi kerran puolivuotisen työjaksoni lopulla: silloin kerran jätin reppuni kiireessä lattialle, vaikka yleensä olin jättänyt sen tuolille niin että hän sai siivottua lattiat. Sillä kerralla tulin ison työtilan toisesta päästä kohti työpistettäni, ja kun hän näki minut, hän potkaisi lattialla olleen reppuni näyttävästi nurkkaan ja hymyili veemäisesti. Olin tuolloin niin nuori, että äimistyin enkä uskaltanut sanoa hänelle mitään - olin vain tyytyväinen, että työni siinä paikassa oli juuri loppumassa. Vaikka muuten siellä työt menivät hyvin.
Sama mulla, kun olin psykiatrisella hoidettavana. Ainoa, joka kohteli lämpimästi, oli laitoshuoltaja. Lääkkeet sai sitten hoitohenkilökunnalta