Syy lapsen rikollisuuteen: eroperheet ja alhainen vanhempien koulutus.
Eli vihdoinkin se uskalletaan sanoa ääneen, että eroperhe on riski rikollisuuteen lapselle tulevaisuudessa.
Aina vaan hyssytellään, että yh-äitejä ei saa syyllistää jne.
VIHDOINKIN totuus julki väitöskirjalla, vaikka se jo tiedetty. Tosin taktisista syistä pinnalle nostettiinkin tuo karkinsyönti, eli ei opi odottamaan.
http://www.perheelliset.fi/2010/04/lapsena-karkinsyoja-aikuisena-rikoll…
Kommentit (37)
Ihmiset eroavat ja menevät yhteen aivan liian heppoisin perustein. Tämä siitä sitten seuraa. Rikkinäiset perheet ja lapset kärsivät ja surkea lapsuus näkyy aikuisena rappioelämänä.
Runsas ja jatkuva makeisten syöminen lapsena lisää väkivaltaisuuden todennäköisyyttä aikuisena, paljastavat brittitutkijat.
10-vuotiaana joka päivä makeisia syöneet olivat aikuisena tuomiolla väkivaltarikoksesta merkittävästi useammin kuin ikäluokka keskimäärin. Kytkös pysyi, vaikka tutkijat vakioivat muita mahdollisia tekijöitä, kuten älykkyysosamäärän ja sosiaalisen aseman.
Tutkimusta johtanut Simon Moore tulkitsee tulosta niin, ettei syy-yhteys löydy niinkään karkista sinänsä. Olennaisempi on tapa, jolla karkkia annetaan.
– Jos lapsi saa karkin heti kun haluaa, hän ei opi odottamaan palkintoa. Itsehillinnän puute taas ruokkii impulsiivisuutta, mikä puolestaan on vahvasti sidoksissa käytöshäiriöihin.
ettei vaan tule eroa.
Eli vihdoinkin se uskalletaan sanoa ääneen, että eroperhe on riski rikollisuuteen lapselle tulevaisuudessa.
Aina vaan hyssytellään, että yh-äitejä ei saa syyllistää jne.
VIHDOINKIN totuus julki väitöskirjalla, vaikka se jo tiedetty. Tosin taktisista syistä pinnalle nostettiinkin tuo karkinsyönti, eli ei opi odottamaan.
<a href="http://www.perheelliset.fi/2010/04/lapsena-karkinsyoja-aikuisena-rikoll…" alt="http://www.perheelliset.fi/2010/04/lapsena-karkinsyoja-aikuisena-rikoll…">http://www.perheelliset.fi/2010/04/lapsena-karkinsyoja-aikuisena-rikoll…;
yh-äitiys tai vuoroviikkosysteemi altistaisi suoraviivaisesti rikollisuudelle, vaan eiköhän kyse ole ennemmin lapsen huonosta tai kokonaan katkenneesta isäsuhteesta.
lasten hankkimista on syytä olla miehen kanssa niin pitkään, että huomaa, onko se väkivaltainen alkkis.
Kritisoin näitä liian pikaisia itsekkäitä lapsenhankkimisratkaisuja ja sitten yhtä pikaisia eroja.
ap
lasten hankkimista on syytä olla miehen kanssa niin pitkään, että huomaa, onko se väkivaltainen alkkis.
Kritisoin näitä liian pikaisia itsekkäitä lapsenhankkimisratkaisuja ja sitten yhtä pikaisia eroja.
ap
Niin, olisihan tuo ideaali tilanne. Mutta joskus jopa hyvät ihmiset tekevät "virheitä". Mielestäni ihmisyyden suuri mittari on se, miten niistä selvitään, miten voidaan silti taata lapselle hyvät olot.
Ei kannata lukea noita tutkimuksia kuin piru raamattua. Tiedän parikin "hyvistä" oloista olevaa, jotka ovat tehneet paljon rikoksia.
vaikka ei korkeasti koulutettu olekkaan niin silti voi kasvattaa lapsensa hyvin... sitä kuria kuria...
Törkeä tuo virkkeesi " yh- äitejä ei saa syyllistää". Syyllinen ei yksin ole yh- äiti, samaan pakkaan lastetaan isä ja minun mielestäni myös yhteiskunta.
Nainen on naiselle susi, taas sama ilmiö.
En ole itse yh.
Tässä kyllä mietittävää muissa ketjuissa esiintyneille täydellisille äitipuolille. Kuinka ne lapset oikeasti voivatkaan.
Aihe on kyllä ihan mielenkiintoinen, mutta ap:n asenne ala- arvoinen, millä lähtee aihetta käsittelemään.
Siihen yleensä liitetään päihteet, mielisairaudet ym. ongelmat. Niinhän ei läheskään aina ole. Alhaisellakin koulutustasolla voi hyvinkin kasvattaa kelpo lapsia
jos ihana miehesi, jonka kanssa ette ole menneet yhteen hepposin perustein ja olette punninneet lasten tekoa todella kauan sekä hyvin, osoittautuu pikkupoikia panevaksi pedoksi? On onnistunut kaikki nämä vuodet piiloittamaan asian hyvin.
Etkö ota eroa silti? Eikö erota saa, vaan pitää kitkutella.
Kaltaisesi ensimmäisen kiven heittäjät kuvottavat minua.
mutta linkissä mainitussa suomalaistutkimuksen aineistossa lapset olivat syntyneet 1981.
Jos vertaa nyt viime vuosina syntyneisiin, niin erolasten asema on parantunut parin vuosikymmenen aikana selvästi. "Totaaliyksinhuoltajuus" on vähentynyt. Etävanhemmat ovat enemmän läsnä lasten arjessa ja vuoroviikko-asuminen antaa vielä vankemman pohjan erolapselle, koska turvaverkko on laaja. Lapsesta välittävien aikuisten määrä saattaa esim. uusperheellisillä olla jopa erityisen laaja.
Avioerot ovat tavallisempia nykyään, enää yh-status ei stigmatisoi lasta.
ja jotkut ei ole väkivaltaisia kuin kännissä.
Isäni alkoholisoitui vasta kun olin 10 ja muuttui väkivaltaiseksi sen myötä. Sitä ennen oli ihan tavallinen, ei ryypännyt tai hakannut. Työn menetys otti koville.
lasten hankkimista on syytä olla miehen kanssa niin pitkään, että huomaa, onko se väkivaltainen alkkis.
Kritisoin näitä liian pikaisia itsekkäitä lapsenhankkimisratkaisuja ja sitten yhtä pikaisia eroja.
ap
Mitenköhän ap sitten katsoisi, että yh-äitejä olisi sopivaa kohdella? Ilmeisesti syyllistäen, mikä tarkoittaa varmaankin pahansuopaa mulkoilua, v-mäistä käytöstä ja laskemista "omaan kategoriaansa". Sellaisella ainakin varmasti parantaa lasten tilannetta kummasti..?
Tätä asiaa voisi katsoa ennaltaehkäisevyyden kannalta. Välttäen, että turhia aikuisten haihatuksia ja "olen vain kyllästynyt sinuun", tai "en pääse eroon tästä ihastuksestani, joten aion pettää miestäni" -tyylisiä juttuja. Kasvamalla itse aikuiseksi ja sietäen hankaliakin aikoja lasten vuoksi.
Toisinaan ero on lasten etu, mutta nykyaikana liian usein eron takana on vain em. asioita ja aikuisten omaa itsekkyyttä. Terapiaan mars, jos toinen alkaa tympiä!
Tottakai myös kannattaisi katsoa kenen kanssa alkaa lapsia pykäämään. Pitää järki kädessä ja ehkä myös testata arkea jonkin aikaa ennenkuin antaa hedelmällisyyden kukkia. Mutta jos on tullut tekaistua lapset kenen tahansa kanssa ja elo osoittautuu hyvin vaikeaksi, sitten vain ero siten, että lasten elämä on mahdollisimman vakaata ja stressitöntä. En usko, että lasten etu on asua kahdessa kodissa, vaan yhdessä, ja vain tavata usein etävanhempaansa, yökyläillä jne.
ero olisi ainoa ratkaisu, jos mies muuttuisi pedofiiliksi, alkkiksesksi tai väkivaltaiseksi.
Vain pienellä osalla pariskunnista käy niin, että merkit eivät ole olleet näkyvillä, jos ollaan oltu yhdessä vaikka pari vuotta ennen lasten saantia. Näin käy yleensä vain, jos mies sairastuu psyykkisesti ja siksi käytös muuttuu täysin.
Yleensä varotaan yh-äitien syyllistämistä siksi, että syyllistymisestä kärsivät erityisesti äidit. Isät eivät niinkään usein. Joskus käy niinkin.
ap
En tarkoita, että yh-äitejä pitää syyllistää. Minä kritisoin sitä, että koska vältetään liikaa sitä, ettei yh-äideille tule paha mieli, poljetaan lasten etua tässä rikkinäisen perheen huonousasiassa.
ap
ei minulla mikään "ihana mies" ole, vaan ihan tavallinen vaan. Semmoinen, jonka paheena on joskus räyhätä liikaa. Eli ei saa räyhäystä loppumaan, kun sen aloittaa. Olemme menossa parisuhdekurssille apua saadaksemme. Muuten mies on ok. (Hän on kasvanut rikkinäisessä perheessä itse eikä osaa noita vuorovaikutustaitoja kunnolla.)
ap
Eiks eroon tartte aina kaksi? Miks ihmeessä pitäis ruveta syyllistämään yh-äitejä? onhan niillä miehilläkin omat osuutensa!
Mä en ole eronnut, elän onnellisessa parisuhteessa.
no mikä sit selittää pojan vankilakierteen..
Taustalla ihan tavisperhe:)
pitäisi saada peruskoulun yläluokille ja lukioon. Lukioikäinen tajuaisi sen paremmin, mutta nämä syrjäytyneet eivät lukiota käy.
"Tuore suomalainen väitös puolestaan listaa ensimmäisillä koululuokilla näkyviä merkkejä tulevasta rikollisuusriskistä: perheen rikkinäisyys, vanhempien koulutustason alhaisuus ja lapsen käytösongelmat ja levottomuus."
Totta, että vuoroviikkosysteemi rikkoo lapsen elämän myös pahasti. Ei ole pysyvää kotia. Vanhempia suojellaan liikaa syyllistämiseltä lasten kustannuksella. Siksi tästä pitää puhua avoimesti.
ap