Lue keskustelun säännöt.
Miten vanhempi selviää erosta lapsiin (avioero)
28.10.2022 |
Aina mietitään miten lapset selviää. Mutta minulle on tosi tosi tosi vaikea paikka menettää puolet lasteni arjesta. On mahtavaa ja upeaa, että heillä säilyy elämässä molemmat vanhemmat.
Mutta, minä en olisi halunnut eroa. Ja nyt menetän ison osan arjesta lasteni kanssa heidän eläessä puolet ajastaan isänsä kanssa. Ja varmasti pian jonkun mukavan äitipuolenkin.
Minulla ei ole elämässä muuta kun työ ja perhe. Ja nyt siitä perheajasta otetaan puolet pois.
Mä muserrun tähän tuskaan!! En halua! En pysty! Mutta mulla ei ole vaihtoehtoja ja on vaan pakko kestää.
Ja turha sanoa että näät ystäviä ja läheisiä. Ystäviä ei ole ja läheiset on satojen kilometrien päässä. Ei ole KETÄÄN kenelle purkaa tätä tuskaa. Kenen kanssa lähteä kävelylle tai ketä pyytää kahville. En halua deittailla. Ajatuskin inhottaa!! En jaksa, en halua, en pysty.
Kommentit (16)
En minä lapsiin ripustaudu. Ja on aivan täysin eriasia että lähtevät aikanaan omilleen. Se on luonnollista. Mutta, en minä vielä haluaisi heidän arjestaan menettää isoa osaa.
Toiseksi, kyllä minua kovasti mietityttää arjen sujuvuus jatkossa. Mies ei ole ikinä ottanut vastuuta arjen asioista. Silti on kokenut arjen todella raskaaksi. Mutta, varmaan se sujuu ihan hyvin. Varmasti paremmin kun minä en ole enää olemassa täällä. Se olen varmasti minä, joka sen raskauden tähän elämään olen aiheuttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se siitä . Opit vielä nauttimaan omasta ajasta. Eikö sulla ole töissä kavereita, joiden kanssa voit vaikka viettää aikaa?
Minä en tehnyt lapsia tähän maailmaan nauttiakseni omasta ajasta lasten ollessa muualla. Viikko silloin tällöin olisi riittänyt minulle omaksi ajaksi. Olisin ehtinyt sitä omaa aikaa viettämään sittenkin kun lapset olisivat muuttaneet omilleen. Kyllä minä olisin halunnut osallistua lasteni kasvattamiseen ihan täysipainoisesti, kunnes muuttaisivat omilleen.
Mutta, varmasti tulee päivä, että on ihan kiva olla yksin.
Inhoan, kun eronneet sanoo "nyt jaksaa olla äiti/isä paljon paremmin kun lapset ei oo siinä kokoajan"
Joopajoo, ei ne lapsetkaan sitä kahden kodin välistä ramppaamista valinneet. Enkä valinnut minäkään.
Tee enemmän töitä lapsivapaaviikoilla ja vähemmän lähiviikoilla?
Neuvottele isän kanssa toisenlaisesta ratkaisusta? Jos ei ole ennen eroakaan pyörittänyt arkea niin saattaahan silläkin mieli muuttua.
Jos ei onnistu niin ei auta kuin hyväksyä tilanne ja surra. Kyllä siihen varmasti tottuu varsinkin jos on ihan sujuva yhteishuoltajuus. Aloita joku harrastus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee töitä tuplasti lapsivapaa viikolla ja ota kevyemmin kun lapset sinulla?
Hanki koira?
Ehkä sun täytyisi ensin päästä käsittelemään tuota jätetyksi tulemisen kokemusta jonkun kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäviä olisi kyllä jos hyväksyisit ystäväsikin sellaisina kuin he ovat. Teeskenneltyyn sliipailuun ei enää tässä iässä taivuta.
Niin jospa olisi työ. Miehellä on jo tyttöystävä. Mulla ei ole mitään. En ymmärrä, miten voin yksin asua. Ei mitään mielenkiintoa. Lapsia tulee ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koira sentään on. Lenkkeillään varmaan paljon. Ehkä alan juoksemaan. Itseäni ja kaikkea kurjuutta karkuun.
Voin kyllä tehdä keikkatöitä omien lisäksi vapailla viikoilla. Mutta omia töitä en pysty keventämään lapsiviikoilla.
Mies ei taida muunlaiseen suostua. Ehkä sitten kun arki tulee vastaan mieli muuttuu? Tai sitten ei.
Millaisissa väleissä eroatte? Onko isällä harrastuksia tms.? Viikko-viikko on raskas setti myös lapsille. Jos vaan välit siedettävät, niin sovitte, että parina iltana toisen viikolla toinen on lasten kanssa illan, niin toinen voi käydä esim. vakituisessa harrastuksessa sillä välin tms.
Oikeasti te yhdessä isän kanssa luotte sen, miten näette lapsia ja kuinka helppoa ja joustavaa kaikki myös lapsille.
Ideaalitilanteessa asutaan lähekkäin ja ollaan hyvissä väleissä. Jaetaan sitä arkea toiselle ja jutellaan lasten asiat avoimesti. Lapset voivat käydä vaikka iltasella hetken toisen vanhemman luona, vaikka olisi sovittu että sillä viikolla yövytään toisen luona. Uudet puolisot sitten valitaan sen mukaan, kuka on tällaiseen valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minä lapsiin ripustaudu. Ja on aivan täysin eriasia että lähtevät aikanaan omilleen. Se on luonnollista. Mutta, en minä vielä haluaisi heidän arjestaan menettää isoa osaa.
Toiseksi, kyllä minua kovasti mietityttää arjen sujuvuus jatkossa. Mies ei ole ikinä ottanut vastuuta arjen asioista. Silti on kokenut arjen todella raskaaksi. Mutta, varmaan se sujuu ihan hyvin. Varmasti paremmin kun minä en ole enää olemassa täällä. Se olen varmasti minä, joka sen raskauden tähän elämään olen aiheuttanut.
Eri, kaverini (nainen) erosi, meillä samanikäiset lapset myös kavereita. Kun kaverin lapsi isällään niin mm. soittellut meidän alakoululaiselle arkena keskellä yötä (meidän lapsella ei tietenkään ole oma puhelin vieressä, eteisessä soinut). On muutakin häikkää eikä mies selvästi viitsi huolehtia yhtään mistään vaan lapsi saa kai aika omatoimisesti huolehtia itsestään siellä. Yksikin kerta oli niin, että muksu soitti meidän lapselle yöllä joskus 12 jälkeen ja seuraavana päivänä koulu klo 8 eli piti herätä varmaan jo ennen 7 että vieraalta paikkakunnalta ehti (ja kuulemma ehti). Jos se on tullut isältään meille kylään niin on yleensä aika nälkäinen vaikka on muuten aika nirso lapsi, ettei syö paljon.
Mut jos tuohon vertaat sun ex-miestä niin on varmaan parempi. Jos siinä olis jotain positiivista. Ja oon kyllä kertonut myös kaverille mitä havainnut, mutta en tiedä onko mitään muuta mitä voisin? Ainakin kun lapsi on meillä niin koitetaan elää ihmisiksi, ehkä sekin on jotain.
Vierailija kirjoitti:
Niin jospa olisi työ. Miehellä on jo tyttöystävä. Mulla ei ole mitään. En ymmärrä, miten voin yksin asua. Ei mitään mielenkiintoa. Lapsia tulee ikävä.
Voi ei. Kurja tilanne. Voimia kovasti sinulle. Jospa löytäisit jonkun työn itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä lapsiin ripustaudu. Ja on aivan täysin eriasia että lähtevät aikanaan omilleen. Se on luonnollista. Mutta, en minä vielä haluaisi heidän arjestaan menettää isoa osaa.
Toiseksi, kyllä minua kovasti mietityttää arjen sujuvuus jatkossa. Mies ei ole ikinä ottanut vastuuta arjen asioista. Silti on kokenut arjen todella raskaaksi. Mutta, varmaan se sujuu ihan hyvin. Varmasti paremmin kun minä en ole enää olemassa täällä. Se olen varmasti minä, joka sen raskauden tähän elämään olen aiheuttanut.
Eri, kaverini (nainen) erosi, meillä samanikäiset lapset myös kavereita. Kun kaverin lapsi isällään niin mm. soittellut meidän alakoululaiselle arkena keskellä yötä (meidän lapsella ei tietenkään ole oma puhelin vieressä, eteisessä soinut). On muutakin häikkää eikä mies selvästi viitsi huolehtia yhtään mistään vaan lapsi saa kai aika omatoimisesti huolehtia itsestään siellä. Yksikin kerta oli niin, että muksu soitti meidän lapselle yöllä joskus 12 jälkeen ja seuraavana päivänä koulu klo 8 eli piti herätä varmaan jo ennen 7 että vieraalta paikkakunnalta ehti (ja kuulemma ehti). Jos se on tullut isältään meille kylään niin on yleensä aika nälkäinen vaikka on muuten aika nirso lapsi, ettei syö paljon.
Mut jos tuohon vertaat sun ex-miestä niin on varmaan parempi. Jos siinä olis jotain positiivista. Ja oon kyllä kertonut myös kaverille mitä havainnut, mutta en tiedä onko mitään muuta mitä voisin? Ainakin kun lapsi on meillä niin koitetaan elää ihmisiksi, ehkä sekin on jotain.
No, meillä ehkä niin päin että isän luona on todella tiukka kuri. Kaikki mitä pyytää tekemään on tehtävä HETI. Hänen sana on kaikessa laki. On välillä täysin kohtuuton esim rangaistuksissa. Ja rankaisu on ainoa kasvatuskeino. Tunteita ei oikein ymmärrä. Suorittaminen on tärkeää. Pelkään mitä tämä kaikki tekee pitkässä juoksussa lasten itsetunnolle. Ja tietysti on tehnyt jo. Tai ehkä hän on sitten rennompi kun minä en enää ole täällä?
Ja toisaalta, antaa 13 ja 15 vuotiaille alkoholia, on ihan huolissaan kun eivät ole vielä asiasta olleet kiinnostuneita. Jättäisi lapsia yöksi keskenään kotiin lähtiessään toiselle paikkakunnalle töihin... asioita mitä minä en todellakaan hyväksy. Joku yksittäinen yö joskus on eriasia.
Vierailija kirjoitti:
Millaisissa väleissä eroatte? Onko isällä harrastuksia tms.? Viikko-viikko on raskas setti myös lapsille. Jos vaan välit siedettävät, niin sovitte, että parina iltana toisen viikolla toinen on lasten kanssa illan, niin toinen voi käydä esim. vakituisessa harrastuksessa sillä välin tms.
Oikeasti te yhdessä isän kanssa luotte sen, miten näette lapsia ja kuinka helppoa ja joustavaa kaikki myös lapsille.
Ideaalitilanteessa asutaan lähekkäin ja ollaan hyvissä väleissä. Jaetaan sitä arkea toiselle ja jutellaan lasten asiat avoimesti. Lapset voivat käydä vaikka iltasella hetken toisen vanhemman luona, vaikka olisi sovittu että sillä viikolla yövytään toisen luona. Uudet puolisot sitten valitaan sen mukaan, kuka on tällaiseen valmis.
Lapset kyllä pärjäävät jo aikuisten harrastusten ajan keskenään. Ovat niin isoja.
Parasta olisikin, että voisivat liikkua vapaasti vanhempien välillä. Mies oli aluksi täysin tätä vastaan. Nyt ehkä vähän lieventänyt kantaansa.
Kyllä minä haluan tietää lasten asioita ja kuulumisia. Ex:n kanssa en halua olla tekemisissä pakollista enempää. Ainakaan nyt vielä. Mutta lasten asioista pitäisi pystyä viestittämään. Tätä toivon todella.
Ethän sinä noin voi lapsiin ripustautua. Joku päivä lähtevät omilleen kuitenkin.