Miksi se on niin vaikea löytää sellaista, joka miellyttäisi kaikin puolin

Nimenomaan pitää oppia elämään sen kanssa, että jokaisessa on myös huonot puolensa. Ei täydellistä ihmistä ole olemassa.

Et sinäkään varmaan miellytä juuri ketään kaikin puolin. Ei sellaista ihmistä olekaan.

Kyllähän moisia löytää mutta suurempi ongelma on saada se toinen kiinnostumaan. Ei kannata etsiä tinderistä vaan tutustua ihmisiin kasvotusten.

Vierailija kirjoitti:

Et sinäkään varmaan miellytä juuri ketään kaikin puolin. Ei sellaista ihmistä olekaan.

Eli kaikillako se on sama tyytyminen jompaan kumpaan?

Minä olen löytänyt ainakin sen unelmieni miehen ja täydellisen kumppanin. Olemme olleet yhdessä jo yli 20 vuotta.

Tosi monet muutkin ovat löytäneet elämäänsä ihanat rakkaat, joten ehkä sinussa on ap iso vika, jos et löydä itsellesi ketään.

Naisilla on nykyään valtavat peput.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sinäkään varmaan miellytä juuri ketään kaikin puolin. Ei sellaista ihmistä olekaan.

Eli kaikillako se on sama tyytyminen jompaan kumpaan?

No ei nyt sentään niin äärimmäistä että vaihtoehdot olisi mt-ongelmainen tai joku joka ei yhtään sytytä. Mutta ei tosiaan kaikin puolin mieleistä käytännössä kukaan löydä. Jos ihastui kovin ja ihastuksissaan luuli löytäneensä, kyllä ne toisen ärsyttävät puolet myös esiin tulee vuodessa-parissa silti. Ja sitten täytyy tehdä niitä kompromisseja ja hyväksyä toisen erilaisuus. 

Omassa tapauksessa mieheni ei sytyttänyt minua alussa ulkoisesti ollenkaan. Ei avioliittomme silti sellainen ole että nyt 8 vuoden jälkeenkin miettisin aina että ei sytytä, mutta kai sitä täytyy aviovelvollisuutena antaa taas. Kyllä ajan myötä aloin tykätä siitä hänen ulkonäöstäkin sitten kun persoonaan ihastuin. 

Lähde ihan reippaasti siitä, että kaikilla ihmisillä on mt-ongelmia. Toisilla lievempiä ja ohimeneviä, toisilla vakavempia ja kestäviä. 

Mielenterveys kuten fyysinen terveys ei ole kenelläkään täydellinen jana. Kun ollaan ihmisiä. 

Ajattelet ihmisistä jotenkin hirveän kaavamaisesti ja jaottelevasti. Ota avaruutta mukaan ajatteluusi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sinäkään varmaan miellytä juuri ketään kaikin puolin. Ei sellaista ihmistä olekaan.

Eli kaikillako se on sama tyytyminen jompaan kumpaan?

No ei nyt sentään niin äärimmäistä että vaihtoehdot olisi mt-ongelmainen tai joku joka ei yhtään sytytä. Mutta ei tosiaan kaikin puolin mieleistä käytännössä kukaan löydä. Jos ihastui kovin ja ihastuksissaan luuli löytäneensä, kyllä ne toisen ärsyttävät puolet myös esiin tulee vuodessa-parissa silti. Ja sitten täytyy tehdä niitä kompromisseja ja hyväksyä toisen erilaisuus. 

Omassa tapauksessa mieheni ei sytyttänyt minua alussa ulkoisesti ollenkaan. Ei avioliittomme silti sellainen ole että nyt 8 vuoden jälkeenkin miettisin aina että ei sytytä, mutta kai sitä täytyy aviovelvollisuutena antaa taas. Kyllä ajan myötä aloin tykätä siitä hänen ulkonäöstäkin sitten kun persoonaan ihastuin. 

Voi hyvä luoja. Kuin ote the proper care and feeding of husbands kirjasta.

Ei sellaista ole olemassakaan. Siksi pitääkin rehellisesti miettiä mitkä on ne itselle tärkeimmät piirteet toisessa joissa ei voi tinkiä ja mitkä taas on sellaisia, että ihan jees jos nämä ominaisuudet on, mutta ilmankin voin elää.

Noissa kannattaa priorisoida sitä molemminpuolista yhteensopivuutta niin ajatusmaailmassa kuin elämäntavoissakin eikä sitten oikeastaan lainkaan jotain hiusten- tai silmienväriä.

Jos esim on itse sohvis-mallia niin hölmöähän se on viehättyä vain aktiivisista ihmisistä joiden elämään ei se sohvaelämä juurikaan kuulu.

Lika barn leka bäst.

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan pitää oppia elämään sen kanssa, että jokaisessa on myös huonot puolensa. Ei täydellistä ihmistä ole olemassa.

No just tämä!

Minusta vaikuttaa, että kumppania epätoivoisimmin etsivät ovat niitä, joilla on kaikista epärealistisimmat odotukset.

Parhaimmalla ja sopivimmallakin kumppanilla on varmasti joskus todella huonoja päiviä tai jopa pitempiä kausia, ja silloin kumppani on helpoin ja turvallisin läheinen pahan olon purkamiseen. Siitä on ruusuisen ihana arki kaukana.

Parisuhteen toimivuus "määritetään" minusta juuri silloin kun on kaikista vaikeinta ja *ittumaisinta, ei silloin kun on helpointa ja ihaninta.

Ehken kannattaa ihan vaan tutustua erilaisiin ihmisiin ilman sen suurempia suunnitelmia ja odotuksia.

Jonkun kanssa sitten voi tulla yllättävän hyvinkin juttuun ja sen + ajan myötä käydä se kuuluisa "klik" vaikka ensin ei toista osaisi pitää yhtään sopivana puolisoksi. Tai tällaisen kaverin kautta saattaa hyvinkin tavata hänen kavereitaan jotka kaikella todennäköisyydellä on myös sellaisia joiden kanssa on monessa asiassa samalla aaltopituudella.

Sellaista kaikinpuolin miellyttävää on mahdotonta löytää. Etenkin nykyaikana kun useimmat on enemmän tai vähemmän ylipainoisia plösöjä ja kuitenkin suurin osa edelleen viehättyy timmistä ja normipainoisesta. Silti se sisin voi hyvinkin olla just passeli itselle kunhan vaan unohtaa ne haaveet kivakroppaisesta kumppanista.

Toisaalta nykyaika aikaan saa ja ruokkii myös erilaisia mielenterveysongelmia joten tervepäisenkin kumppanin löytäminen on haastavaa. Ja toisaalta sitten ne odotuksetkin on monella niin tähtitieteelliset ettei sellaista ihmemiestä tai wonderwomania ole oikeasti olemassakaan.

Yksinkin onneksi voi elää vaikka eihän se sama ole kuin aidosti sopivan kumppanin kanssa jos parisuhde-elämästä tykkää.

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan pitää oppia elämään sen kanssa, että jokaisessa on myös huonot puolensa. Ei täydellistä ihmistä ole olemassa.

Mutta sellaisia voi kyllä olla, joiden huonot puolet ovat omasta mielestä neutraaleja tai siedettäviä. Pitäisin aika huonona lähtötilanteena, jos kumppanilla olisi sellaisia huonoja puolia, jotka oikeasti tuntuvat häiritseviltä tai haittaavilta, ehkä jopa ongelmilta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan pitää oppia elämään sen kanssa, että jokaisessa on myös huonot puolensa. Ei täydellistä ihmistä ole olemassa.

No just tämä!

Minusta vaikuttaa, että kumppania epätoivoisimmin etsivät ovat niitä, joilla on kaikista epärealistisimmat odotukset.

Parhaimmalla ja sopivimmallakin kumppanilla on varmasti joskus todella huonoja päiviä tai jopa pitempiä kausia, ja silloin kumppani on helpoin ja turvallisin läheinen pahan olon purkamiseen. Siitä on ruusuisen ihana arki kaukana.

Parisuhteen toimivuus "määritetään" minusta juuri silloin kun on kaikista vaikeinta ja *ittumaisinta, ei silloin kun on helpointa ja ihaninta.

Jaa-a. Minusta taas pahaa oloa ei pidä purkaa läheisiin. Niin toimiva henkilö on kaukana parhaasta ja ihanteellisesta kumppanista.