Annatteko kaikki lapsille valkoista jauhoa (pizzaa, pastaa, hodareita) ja sokeria (mehut, jätski)?

Makaronia ja kalapuikkoja -linjalle en ikinä lähde.

Taitaa olla ensimmäinen lapsi kyseessä? :)

Kaikki jalot periaatteet kyllä löytyvät romukopasta, kun siperiä iskee vastaan.

kohtuudella on hyvä periaate. Pääsääntöisesti hyvää ruokaa terveellistä ja hyvistä raaka-aineista, mutta myös muutakin hyvää :) Kiellettyä ei kannata minkään olla. (syötävän siis). Ei sokeri ja rasva ole myrkkyä.



Lapset ja aikuisetkin tarvitsevat ruoasta myös energiaa, ja eikä haittaa jos sitä joskus saa myös vaikka jätskistä. Mikään ruoka-aine ei itsessän lihota, kokonaisuus ratkaisee.



Ja syömisestä saa nauttia :)

Voi ihan ostaa täysjyvätuotteita kaupasta ja tarjota runsaasti kasviksia jne. Olen ottanut sen kannan, että kotona syötän omasta mielestäni järkevästi mutten ala murehtimaan sen enempää päiväkotiruokailuja kun en niille mitään voi.

Sitä pitää kato kuluttaa se mitä syö, ihan aikuisenkin.

tosin mehuja meillä juodaan hyvin vähän. Jokaisen lapsen (3 lasta) paino siinä nollakäyrän lähellä ja hampaatkin kunnossa. Selkeä ateriarytmi on minusta tärkeintä.

tosin mehuja meillä juodaan hyvin vähän. Jokaisen lapsen (3 lasta) paino siinä nollakäyrän lähellä ja hampaatkin kunnossa. Selkeä ateriarytmi on minusta tärkeintä.

Kävellään paljon, ei vain siirrytä autolla paikasta toiseen.

kyse on siitä määrästä, rytmistä ja siitä, kuinka paljon liikkuu.

Kohtuudella pärjä oikein hyvin ja välillä saa herkutellakin.

Tosin meillä juodaan janoon vettä, aamupalalla lasi täysmehua ja ruuan yhteydessä vettä ja maitoa. Mehujuomat eivät ole limua kummempia, eivätkä mikään arkiruokavalion osa tai varsinkaan janojuoma.

Syövät makaroonia (lemppari ruoissa on monesti makaronia, spaghettia jne..), vaaleaa leipää, jugurtteja jne. Mehuja juodan harvemmin, mutta kyllä näin kesällä esim. pillimehuja kuluu, samoin saunaan saavat vkl mukaan mehut. Karkkiakin saavat karkkipäivänä ja pullaa, lettuja jne syödään sillointällöin, ja vielä kermavaahdolla ja hillolla. Ja jäätelöäkin kesällä ihan jatkuvasti!



Mutta! Meillä syödään pääasiassa aina perus kotiruokaa (toki myös joskus ranskalaisia, kalapuikkoja jne), syödään hedelmiä ja muutenkin terveelisesti. Mutta kuten sanottu, niin meillä syödään herkkujakin, sipsejäkin ja ties mitä..

Kaikilla kuitenkin paino normaali, ja lapset on hyvinkin hoikkia kaikki. Liikutaan paljon, ja herkut syödään yhtenä "herkkupäivänä". Tosin makaroonia ja vaaleaa leipää en pitä erikois herkkuna.



Kohtuus kaikessa! Kaikkea voi oikeasti syödä, kunhan vaan kuluttaa enemmän kuin syö, ja muistaa syödä pääasiallisesti terveellisesti!

kunhan kuluttaa sen mitä syö, ei enemmän (paitsi jos on aikuinen joka laihduttaa).

Meillä syödään niin kalapuikkoja kuin nakkejakin joskus, kuin myös pitsaa ja makaronia - tummaa tosin. Mehua menee ja karkkipäivä on kerran viikossa.



Meillä on säännölliset ruoka-ajat, syödään tavallista mutta monipuolista kotiruokaa, herkkuja on kerran viikossa ja ruoka-aineiden ravintosisältöihin kiinnitetään huomiota. Perusasiat kun on kunnossa, voi joskus käydä vaikka mäkkärilläkin.



Koko perhe mormaalipainoisia, lasten painot 0-käyrällä.

Pastasta käytetään täysjyväversiota. Hodareita ei syödä, eikä juoda mehuja. Jätskiä syödään lähinnä kesäisin jälkiruokana. Sipsit, limut, karkit, yms. eivät kuulu meillä edes kuukausittaiseen herkutteluun. Mansikat mascarponella menisi kyllä alas, slurps.

Mutta olen päättänyt, että en tee samaa kuin oma äitini, joka siis sai minut, isokokoisen yläkäyrillä kasvavan lapsen ja itsekin hän on ollut lapsena ylipainoinen ja siitä kärsinyt, että ryhtyisin ylivarovaiseksi lapsen syömisten suhteen. Muuten ne herkut muuttuu hirvittävän houkutteleviksi, niin kuin minulle on muuttunut. Sen sijaan aion korostaa puhtaiden raaka-aineiden makuja, välttää ylimaustamista ja ylimakeita ruokia, ja puhua siitä miten tulee hyvä olo tai huono olo tietynlaisista ruoista. Lisäaineita ja liikaa sokeria välttämällä on jo aika terveellisellä pohjalla mielestäni. Erityisesti aion korostaa sitä, että tunteita ei säädellä ruoalla, vaan läheisyydellä, hauskalla puuhalla jne. Aion myös puhua hampaiden terveydestä, enkä vahingossakaan aio tehdä syömisestä pelkkää painoasiaa. Ja nimenomaan niin että painopiste on niissä ruoissa mitä saa ja pitää syödä niin paljon kuin jaksaa, ja niitä on aina tarjolla, ja taas ne mitä ei niin paljon pidä syödä jää vähemmälle huomiolle. Minun lapsuudessani tai oikeammin nuoruudessani syöminen oli pelkästään sitä, että syyllinen olo piti olla ja lisää ei missään tapauksessa saanut ottaa, ettei liho enempää. Ja tämä painoon keskittyminen on ollut minulle haitallista.



Yritän tarjota terveellisiä ruokia, mutta en stressaa. Maustettuja jogurtteja ei meillä juuri ole, vaan aina pata "partaäijää" tai välillä myös kevyempiä maustamattomia jogurtteja ja rahkoja jääkaapissa, ja niitä maustetaan hedelmä/marjasoseilla. Ruis- ja kaurapuuroa maidolla ja marjoilla, tai makeuttamattomaan mehuun tehtynä. Spagettia, mutta niin että mieluiten täysjyväspagettia ja paljon tomaattikastiketta. Ruisleipää, piimää, kalaa, juustoa... Hedelmiä ja juureksia, mehuja harvoin. Ruoka-ajat. Kyllä silti lapsi saa keksiä ja suklaatakin, sekä jätskiä, mutta näissäkin katsotaan mielellään sellaisia terveellisempiä vaihtoehtoja, kuin superhyperherkkuja, jotta makuaisti ei turru.

mutta onhan tuo hauskaa, että joku "saa saunaan oikein pillimehun". Meidän perheen nuorimies ilmoitti kotiin tullessaan, että on ostanut tänään kaupasta puolitoista litraa cocista ja puolen kilon karkkipussin, ja vetänyt sen kaiken itsekseen. Ei meillä todellakaaan tuosta ilahduta tai tuohon kannusteta, mutta minkäs teet näiden teinien kanssa, ei voi enää olla haukkana vahtimassa.

ettei saa tehdä syömisestä myöskään liian säädeltyä ja syyllisyyttä tuottavaa. Mulla oli kotona päinvastainen kulttuuri kuin teillä: ruoka oli tärkeässä roolissa ja sillä palkittiin ja hellittiin. Karkkipäiviä ei ollut, kun joka päivä oli karkkipäivä. Suklaata, karkkia, sipsejä, kaikkea oli aina tarjolla ja mullehan maistui. Ja niin maistuu vieläkin ja kun vähän harmittaa, niin jääkaapin ovi käy eli olen tunnesyöppö. Tämähän täytyy saada katki lapsen takia, sillä tätä perintöä en tahdo siirtää lapselleni. Tuntuu että täytyy todella keskittyä tähän ravitsemusasiaan, kun itsellä ei ole sellaista "normaalia" kuvaa päässä.

nopeita hiilihydraatteja, sillä ne altistavat kaikelle ikävälle, vaikka ei olisi lihavakaan. En nyt tarkoita että pitäisi karpata tai mitään äärimmäistä, mutta järkevää olisi pitää huoli, ettei energiaa saa suhteettoman paljon leivästä, makaroneista, sokerista yms.



SAmoin on järkevää, ettei verensokerit heittelehdi liiaksi, kuten helposti käy, kun lapsi saa liikaa sokeria tai muuta energiapitoista kerralla. Se rasittaa haimaa ja insuliinituotantoa, jos sokerin ahminen muodostuu tavaksi (ei niitä puolen kilon karkkipusseja siis!).

myös sitä valkoista jauhoa. Kilot eivät jännitä, hoikkia olemme me vanhemmatkin, mutta toki muuten lapsen terveyden ja jaksamisen kannalta yritämme miettiä pääsääntöisesti terveellisiä ruokia. Jätskiä syödään näin kesällä melkein päivittäin :)

Uskon, että turha stressaaminen ruuan kanssa periytyy lapselle ja syömishäiriöt ym ovat todennäköisempia nuorena. Ruokaan kannattaa suhtautua aika rennosti.

normipäivinä arkiruokaa, viikonloppuna syödään aika paljon ulkona tai herkutellaan kotona. lapsi ja vanhemmat myös on täysin normaalipainoisia, kun liikkuvat ja elävätkin ihan normisti.

ei perusruoka ketään lihota, turha alkaa pienelle vauvalle miettiä jo valmiiksi mitään dieetti ruokavaliota...

ja käydä itse läpi, että mistä se tunnesyöminen johtuu. Syy ei siinä taida olla ruoassa, joten se keskittyminen ruokaan on vain laastari, joka voi vääristää kokonaisuutta sitten taas toiseen suuntaan. Vaikka luulisi että siinä korjaa ongelman kun hoitaa oireen, voi käydä päinvastoin ja ongelma säilyy tai jopa moninkertaistuu. Mikä on taustalla että tunteita on täytynyt hillitä ruoalla, ja miten sen saman kierteen katkaisee omassa perheessä. En osaa itse vielä tätä omalta kohdaltani tätä sanoa, mutta luulen että taustalla on jonkinlainen ankaruus ja heikko itsetunto sekä varmasti myös ulkonäkökeskeisyys, ei voi olla onnellinen/kaunis/menestyvä jos ei ole hoikka. Ja surullisesti juuri se ankaruus sitten on estänyt sen onnistumisen, vaikka haluaisikin laihtua niin ei voi olla syömättä. Minulla ainakin osa syömisestä ja laihtumisen vaikeudesta on ollut se että nimenomaan olen kapinoinut äitiäni vastaan, en missään tapauksessa halunnut antaa hänen "murtaa" minua, vaikka en juuri mitään muuta toivonut yhtä paljon kuin laihtumista, niin että söin aina kun äidin silmä vältti. Äh, vaikea aihe.



T: 13

on ihan hyvä ohje, että "suhtaudun ruokaan rennosti"... Ja voihan olla, että lapsi isältään perityillä geeneillä ja tavoilla onnen kaupalla välttyy lihomiselta ja kaikilta muilta epäterveellisen ruokavalion terveyshaitoilta, vaikka äiti ei omia kompleksejaan olisi pystynytkään vielä käsittelemään, ja pystyy sitten aikuisena tekemään omat päätökset siitä miten haluaa syödä, innostuu jopa vaikka urheilusta ja haluaa siksikin syödä terveellisesti. Mutta väitän kuitenkin, että ei se ruoan "unohtaminen" ole niin helppoa, jos on itse koko ikänsä asiaa vatvonut, eikä edes tiedä mitä se rennosti suhtautuminen on.



T: 13 taas