Voiko olla hyväitsetuntoinen ja onnellinen jos on yhteiskunnassa alhaista ns. luokkaa?

No miltä siitä tyypistä itsestään tuntuu? Se kai se vastaus on.

En ymmärrä tätä kysymystä nyt ollenkaan.

Kyllä voi.

Nämä kaksi, ts. hyvä sosiaalinen status ja hyvä itsetunto ovat todella tiiviisti kytköksissä toisiinsa. etenkin alemman sosiaalisen statuksen miehet kärsivät stauksestaan, mikä purkautuu alkoholin väärinkäyttönä, ahdistuksena ja vihaisuutena. Naiset kestävät tilanteen paremmin.

Voi. Esim jos hänellä on jokin oma juttu joka on hänelle tärkeä. Hän voi olla vaikka huippua jollain alalla tai erityisen taitava jossain vaativassa jutussa. Hän voi edistää tärkeitä asioita. Ihminen tarvitsee vain yhden punaisen langan kokeakseen elämänsä ja itsensä merkittäväksi. 

Ja onhan joillakin ihan syntymälahjana rautainen itsetunto ja luontainen kyky onneen ja tyytyväisyyteen.

Voi. Minua itseäni auttoi parantamaan itsetuntoani sen ymmärtäminen, että luokka(käsite) ei ole mikään yhtälainen käsite. - Enemmän minusta kertoo huonosta itsetunnosta, jos haluaa kovasti alleviivata ja korostaa "omaa luokkaansa"

Jos on hyvä itsetunto ja on onnellinen, ei edes piittaa yhteiskuntaluokista. Ainahan joku on jotakuta nokkimassa, kannattaa siis unohtaa nämä kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Nämä kaksi, ts. hyvä sosiaalinen status ja hyvä itsetunto ovat todella tiiviisti kytköksissä toisiinsa. etenkin alemman sosiaalisen statuksen miehet kärsivät stauksestaan, mikä purkautuu alkoholin väärinkäyttönä, ahdistuksena ja vihaisuutena. Naiset kestävät tilanteen paremmin.

Totta, mutta se ei kuitenkaan ole mikään absoluutti. Yksittäistapauksissa ihminen voi nousta tuon yläpuolelle. Jopa mies.

Jos tulisi sota niin luokkaerot  häipyy  kun tuhka tuuleen. 

Tiedän yhden ylempään luokkaan kuuluvan ihmisen jolla on todella huono itsetunto. Pullossa kasvanut. Ei tiedä mistään mitään.

Itse olen pienen kaupungin vuokralähiöstä. Iso perhe asui kerrostalokolmiossa, jossa oli alkuperäiset 60-luvun muovimatot ja läikikkäät tapetit. Vanhemmat kävivät töissä ja joivat iltaisin kaljaa. Eivät olleet väkivaltaisia, meillä oli aina ihan hyvää ruokaa ja pääasiassa siistit vaatteet. Kuitenkin jossain vaiheessa lapsuutta aloin ymmärtämään, että meillä on paljon vaatimattomampaa, kuin monilla muilla. Ei käyty koskaan missään kulttuuritapahtumissa (ilmaisissakaan), ei ulkona syömässä, ei millään tavalla oltu kontaktissa työn, koulun ja lähiön ulkopuolelle.

Muutin pois yläasteen jälkeen ja aloin rakentamaan omaa elämääni. Nyt olen kolmekymppinen, korkeakoulutettu ja melko keskiluokkaista elämää viettävä. Silti koen itseni yhä pienemmäksi ja huonommaksi kuin muut.

Voi.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen pienen kaupungin vuokralähiöstä. Iso perhe asui kerrostalokolmiossa, jossa oli alkuperäiset 60-luvun muovimatot ja läikikkäät tapetit. Vanhemmat kävivät töissä ja joivat iltaisin kaljaa. Eivät olleet väkivaltaisia, meillä oli aina ihan hyvää ruokaa ja pääasiassa siistit vaatteet. Kuitenkin jossain vaiheessa lapsuutta aloin ymmärtämään, että meillä on paljon vaatimattomampaa, kuin monilla muilla. Ei käyty koskaan missään kulttuuritapahtumissa (ilmaisissakaan), ei ulkona syömässä, ei millään tavalla oltu kontaktissa työn, koulun ja lähiön ulkopuolelle.

Muutin pois yläasteen jälkeen ja aloin rakentamaan omaa elämääni. Nyt olen kolmekymppinen, korkeakoulutettu ja melko keskiluokkaista elämää viettävä. Silti koen itseni yhä pienemmäksi ja huonommaksi kuin muut.

Olet ilmeisesti ysärin lapsi. Silloin oli lama ja harvoilla perheillä oli varaa hyvään elintasoon. Silloin sinniteltiin ja oltiin pääasiassa kotona.

Voi.

Tällaisia tapauksia on paljon.

Terve elämä ei ole kallista. Sen sijaan vetelien vähävaraisten elämä on kallista, kun ostetaan esim kalliita elintarvikkeita, vaikka terveelliset vihannekset olisivat paljon halvempia.

Kyllä.

Olen keski-ikäinen, lapsesta saakka asunut ns. huono-osaisissa lähiöissä vuokralla. Vuokralla asumista en pidä mitenkään huonona, mutta vanhemmiten tiettyjen alueiden leima on alkanut häiritä. Alueiden omaleimaisuuteen on toki tottunut, mutta tosi asia on se, että näissä on enemmän vähäosaisuutta ja ongelmakäytöstä mikä näkyy tuolla liikkuessa. Alue on vuokratalovaltaista, 60/70 -luvuilta. Myönnän kyllä toisinaan häpeäväni asuinpaikkaani, vaikka täällä on puolensakin. Nyt olen kuitenkin muuttamassa ns. keskiluokkaisemmalle alueelle, tekeekö se sitten minusta jotenkin onnellisemman niin sitä en tiedä.

Työttömyys toki vaikuttaa paljon, on tavallaan kuluttavaa joutua miettimään aina tulojaan ja menojaan. Ehkä itsetuntokin on ajoittain koetuksella ollut. Toisaalta elämäni ei ole nyt vakituisessa työssä olevanakaan suuresti muuttunut kulutukseltaan, kuin mitä työttömänä tai pätkätöitä tehden. Raha helpottaa, mutta se ei ole tuonut mitään erityistä extraa elämääni. Paitsi nyt muuton muodossa, ei tarvitse asua enää siellä halvimmassa vaihtoehdossa. Kaikkiaan löydän kyllä sisältöä ja tekemistä elämääni ilmaisin ja halvoin tavoin. Viihdyn hyvin yksikseni omiani puuhaten.

Summa summarum: Asiat olisivat voineet olla huonomminkin. Nuukasti on eletty ja pienistäkin tuista ja palkoista on pyritty saamaan vähän säästöön, monesti on aloitettu nollasta uudestaan. Kouluttautuminen uudestaan ja opiskelut aikuisena ovat mahdollistaneet pääsyn paremmille tienisteille näin kohta viiskymppisenä. Nuoresta saakka olen kaikki kuluni ja opintoni kustantanut itse, ei ole tukiverkkoja sen puoleen ollut. Terveysongelmia on ollut, myös masennus on ollut seuralaisena jo nuoresta saakka. Nyt asia ovat ihan ok näidenkin suhteen. Terapiasta on osaltaan ollut apua.

Sanoisin että ihan tyytyväinen kuitenkin olen elämääni ollut, ja jos jotain asioita olen voinut muuttaa niin siihen olen pyrkinyt pitkälläkin tähtäimellä. Ei se välttämättä aina helppoa ole. Vertailu ei ole koskaan hyväksi, aina on niitä jolla on asiat paremmin ja niitä, joilla huonommin. Eikä asiat aina ole sitä miltä ne voivat näyttää. Sitä yritän muistutella itsellenikin. Ihan saa olla tyytyväinen oloonsa köyhänkin, jos siltä tuntuu :)