Te, joiden lasten elämässä isovanhemmat ei ole mukana. Miten olette selittäneet asian lapsille?

En mitenkään, lapsi on vielä niin pieni. Mutta asia on edessä joskus, enkä tiedä mikä olisi hyvä ratkaisu.

En ole missään tekemisissä isäni kanssa enkä aio koskaan ollakaan, en halua häntä enää koskaan lähelleni tai etenkään lapseni lähelle. Kun lapsi oli pieni, selitin hänelle, että minun isäni ei ole yhtään kiva tyyppi eikä ollut hyvä isä minulle ja siksi emme tapaa häntä. Lapsi olisi halunnut tietää vähän lisää, mutta jouduin sanomaan, että selitän sitten tarkemmin, kun hän on vähän vanhempi.

Nyt lapsi on jo 9, mutta emme edelleenkään ole puhuneet asiasta tuon enempää. Varmasti lapsi asiaa joskus miettii, mutta ei ole kehdannut ottaa sitä puheeksi, eikä se todellakaan ole helppoa minullekaan. Oikeastaan kaikkein pahinta siinä, mitä isäni teki minulle, on se, että hänestä on muodostunut tällainen tabu lapseni ja minun välille.

Ihan ole lapselle selittänyt asiat niin kuin ne on. Aivan pienelle lapselle tosi ei koskaan ole ollut edes tarvetta selittää asiaa ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

En ole missään tekemisissä isäni kanssa enkä aio koskaan ollakaan, en halua häntä enää koskaan lähelleni tai etenkään lapseni lähelle. Kun lapsi oli pieni, selitin hänelle, että minun isäni ei ole yhtään kiva tyyppi eikä ollut hyvä isä minulle ja siksi emme tapaa häntä. Lapsi olisi halunnut tietää vähän lisää, mutta jouduin sanomaan, että selitän sitten tarkemmin, kun hän on vähän vanhempi.

Nyt lapsi on jo 9, mutta emme edelleenkään ole puhuneet asiasta tuon enempää. Varmasti lapsi asiaa joskus miettii, mutta ei ole kehdannut ottaa sitä puheeksi, eikä se todellakaan ole helppoa minullekaan. Oikeastaan kaikkein pahinta siinä, mitä isäni teki minulle, on se, että hänestä on muodostunut tällainen tabu lapseni ja minun välille.

I feel you, vähän samantapainen tausta täällä. Mutta oletko miettinyt, että entä jos et antaisi isällesi sitä valtaa, että hän noin etäältäkin pääsee rakentamaan tabuja sinun ja lapsesi välille? Entä, jos ottaisit asian puheeksi lapsesi kanssa tänä viikonloppuna? Uskon, että ei ole helppoa tehdä niin, mutta ajattele, että sen jälkeen tuo pahin asia, eli tabuus, on poistettu.

Melkein kaikki ovat kuolleet ja yksi on erittäin sairas. Näin on kerrottu eikä siinä kummempaa ongelmaa ole ollut. Lapsihan ei paremmasta tiedä. Itseäni surettaa, koska mummola oli aikoinaan minulle tärkeä paikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole missään tekemisissä isäni kanssa enkä aio koskaan ollakaan, en halua häntä enää koskaan lähelleni tai etenkään lapseni lähelle. Kun lapsi oli pieni, selitin hänelle, että minun isäni ei ole yhtään kiva tyyppi eikä ollut hyvä isä minulle ja siksi emme tapaa häntä. Lapsi olisi halunnut tietää vähän lisää, mutta jouduin sanomaan, että selitän sitten tarkemmin, kun hän on vähän vanhempi.

Nyt lapsi on jo 9, mutta emme edelleenkään ole puhuneet asiasta tuon enempää. Varmasti lapsi asiaa joskus miettii, mutta ei ole kehdannut ottaa sitä puheeksi, eikä se todellakaan ole helppoa minullekaan. Oikeastaan kaikkein pahinta siinä, mitä isäni teki minulle, on se, että hänestä on muodostunut tällainen tabu lapseni ja minun välille.

I feel you, vähän samantapainen tausta täällä. Mutta oletko miettinyt, että entä jos et antaisi isällesi sitä valtaa, että hän noin etäältäkin pääsee rakentamaan tabuja sinun ja lapsesi välille? Entä, jos ottaisit asian puheeksi lapsesi kanssa tänä viikonloppuna? Uskon, että ei ole helppoa tehdä niin, mutta ajattele, että sen jälkeen tuo pahin asia, eli tabuus, on poistettu.

Kiitos sinulle - on kyllä tarkoitus ottaa asia puheeksi joskus lähiaikoina, niin vaikeaa kuin se onkin. Mutta sitten seuraava ongelma: en haluaisi, että lapseni esim. kavereidensa kanssa puhuisi mitään niistä syistä, joiden vuoksi emme ole tekemisissä isäni kanssa. Mutta enhän mä voi oksentaa lapseni päälle kaikkea karmeutta mutta sitten samalla sanoa, että älä kerro tästä kenellekään kaverillesi. . .

En mitenkään. Miksi se pitäisi selittää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole missään tekemisissä isäni kanssa enkä aio koskaan ollakaan, en halua häntä enää koskaan lähelleni tai etenkään lapseni lähelle. Kun lapsi oli pieni, selitin hänelle, että minun isäni ei ole yhtään kiva tyyppi eikä ollut hyvä isä minulle ja siksi emme tapaa häntä. Lapsi olisi halunnut tietää vähän lisää, mutta jouduin sanomaan, että selitän sitten tarkemmin, kun hän on vähän vanhempi.

Nyt lapsi on jo 9, mutta emme edelleenkään ole puhuneet asiasta tuon enempää. Varmasti lapsi asiaa joskus miettii, mutta ei ole kehdannut ottaa sitä puheeksi, eikä se todellakaan ole helppoa minullekaan. Oikeastaan kaikkein pahinta siinä, mitä isäni teki minulle, on se, että hänestä on muodostunut tällainen tabu lapseni ja minun välille.

I feel you, vähän samantapainen tausta täällä. Mutta oletko miettinyt, että entä jos et antaisi isällesi sitä valtaa, että hän noin etäältäkin pääsee rakentamaan tabuja sinun ja lapsesi välille? Entä, jos ottaisit asian puheeksi lapsesi kanssa tänä viikonloppuna? Uskon, että ei ole helppoa tehdä niin, mutta ajattele, että sen jälkeen tuo pahin asia, eli tabuus, on poistettu.

Kiitos sinulle - on kyllä tarkoitus ottaa asia puheeksi joskus lähiaikoina, niin vaikeaa kuin se onkin. Mutta sitten seuraava ongelma: en haluaisi, että lapseni esim. kavereidensa kanssa puhuisi mitään niistä syistä, joiden vuoksi emme ole tekemisissä isäni kanssa. Mutta enhän mä voi oksentaa lapseni päälle kaikkea karmeutta mutta sitten samalla sanoa, että älä kerro tästä kenellekään kaverillesi. . .

Mitä jos miettisit etukäteen minkä osuuden totuudesta haluat kertoa lapsellesi. Kaikkea, ainakaan niitä ikävimpiä yksityiskohtia, ei tarvitse kertoa. Ja harjoittelisit puolison tai kaverin kanssa ennakkoon mitä sanot lapselle. Niin, että voisit siinä harjoitellessa vaikka oksentaakin sen pahan olosi ulos, ja sen jälkeen keskustelu lapsen kanssa olisi ehkä vähemmän latautunut sinulle. Ja minusta lapselle voi sanoa, että kaverit ei luultavasti pystyisi ymmärtämään isoisään liittyviä asioita, joten niitä ei siksi ehkä kannata kertoa kavereille. Mutta samalla voisi ehdottaa jotain lapselle läheistä muuta ihmistä, jonka kanssa lapsi voisi asiasta puhua. Sinun pitää olla itse valmis lapsen kysymyksiin, mutta minusta voit sanoa lapselle, että tapahtuneet asiat surettaa ja ahdistaa sinua ja siksi sinun on vaikea niistä puhua. Voi ottaa vaikka tauon ja luvata palata kysymyksiin seuraavana päivänä, kunhan pitää lupauksensa.

Vierailija kirjoitti:

En mitenkään. Miksi se pitäisi selittää?

Siksi että lapsi kysyy onko minulla mummoa ja vaaria. Kysyy missä ne on. Kysyy miksi ne ei käy koskaan meillä. Ap

Voi sanoa vain, että ne ei ole sillä tavalla hyviä ihmisiä, että voitaisiin tavata.

Vierailija kirjoitti:

En mitenkään. Miksi se pitäisi selittää?

No mitä lasten kysymyksiin sitten pitäisi vastata, jos ei aio mitenkään selittää?

Oon sanonut ihan suoraan kouluikäisille lapsilleni, ettei he voi mennä mummolaan, kun mummoa ei kiinnosta eikä jaksa vahtia heitä, ja se on totuus. Pari kertaa sovitusti olleet siellä ja seuraavana päivänä viimeistään tullut puhelu "voisitko mitenkään tulla hakemaan, kun joka paikkaan sattuu ja olen niin väsynyt". Sen jälkeen ei oo lapset siellä olleet, siis 5-vuoteen!! Silti kehdataan esittää ja ruikuttaa miksei lapset tulisi lomalle tai mummolaan.

Olen sanonut syyksi sairauden (alkoholismi).

Jos ovat olleet aina pois on asia helpompi selittää kuin yhtäkkiä katoavat isovanhemmat.

En mitään. Kun ovat 18 kerron totuuden.

Ei ole tarvinnut selittää. Lapsille asia on ihan normi, että toisen puolen isovanhempia nähdään vain joskus ja jouluna lyhyesti. Eivät he toki tyhmiä ole, joten ovat varmaan kireästä tunnelmasta laskeneet 1+1 yhteen. Jos joskus kyselevät niin varmaan sitten käydään rehellinen mutta asiallinen keskustelu.

Vierailija kirjoitti:

Oon sanonut ihan suoraan kouluikäisille lapsilleni, ettei he voi mennä mummolaan, kun mummoa ei kiinnosta eikä jaksa vahtia heitä, ja se on totuus. Pari kertaa sovitusti olleet siellä ja seuraavana päivänä viimeistään tullut puhelu "voisitko mitenkään tulla hakemaan, kun joka paikkaan sattuu ja olen niin väsynyt". Sen jälkeen ei oo lapset siellä olleet, siis 5-vuoteen!! Silti kehdataan esittää ja ruikuttaa miksei lapset tulisi lomalle tai mummolaan.

Järkyttävää. Eikö mummo kelpaa muuhun kuin lastenhoitoon? En ikinä lapsena ollut hoidossa isovanhemmilla, mutta olimme läheisiä ja nähtiin usein.

Ja kuinka kauan sen isovanhemman pitää kerrallaan hoitaa lasta? Eikö yön yli ole jo paljon? Miten kukaan kehtaa valittaa siitäkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mitenkään. Miksi se pitäisi selittää?

Siksi että lapsi kysyy onko minulla mummoa ja vaaria. Kysyy missä ne on. Kysyy miksi ne ei käy koskaan meillä. Ap

Aloituksessa oli perusteena monta mahdollista syytä, eikä selvinnyt mikä kyseessä. Kannattaa kertoa totuus vaikka se olisi syy, jossa ei ole vain yhtä osapuolta. Kyllä totuus jossain vaiheessa kuitenkin paljastuu. Nykyään mielipide erot vanhempien kanssa näyttää olevan pahin syy, mistä syystä välit poikki. Kysymys onkin siitä, että onhan se ikävää jos lapsi kertoo opelle ja kavereiden vanhemmille, että kyseessä ton tyyppiset syyt. Kyllä siinä vanhemmatkin joutuu melko huonoon valoon ja osoittautuu melko suvaitsemattomiksi jos syyt mielipide erot ja sillä lapsi eristetty tapaamasta omia isovanhempiaan.

Mulla ei ole koskaan ollut vaaria. En ymmärtänyt kaivata. Syyt se, että äitini oli avioton lapsi ja toinen vaari oli kuollut jo isäni ollessa teini, eli ennen syntymääni. Mummoista toinen kuoli ollessani aika pieni ja toinen asui ihan eri puolella Suomea. Muistan kyllä toisen mummon, mutta olin jotain 4-vuotias, kun hän sairastui ja 6, kun kuoli. 

Sanoin ettei mumma halua olla tekemisissä.