Mikä ihme äitini koiraa voisi vaivata? Näykkii ja puree silitettäessä.
Rotu Chihuhua ja narttu kyseessä, ikää 3v.
Ennen saattoi harjatessa näykkäistä satunnaisesti. Tätä tekee ainoastaan äidilleni ja kerran yritti puraista myös minua.
Nyt kuitenkin äitini kertoi, että viimeisen parin kuukauden aikana saattanut myös purra myös silitettäessä. Tulee esim pyytämään syliin tai viereen sohvalle ja kerjää rapsutuksia. On hetken tyytyväinen ja yhtäkkiä nappaa kiinni ja menee tämän jälkeen omiin oloihinsa.
Lääkäriin ollaan varaamassa aikaa, mutta äitini sitä mieltä, että koiralla ei vaikuta olevan kipuja, koska ei käyttäydy muita ihmisiä kohtaan agressiivisesti. Koira sterilisoitu vuosi sitten ja äitini epäilee, että käyttäytyminen johtuu siitä.
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Sori klikkasin ja jäi selitys pois.
Täällä on jotain koiran käytöksestä!
Koiralla on hyvin todennäköisesti kipuja. Eläinlääkäriin siis syytä viedä.
Viekää kouluttajalle.
Voi olla pomottamista, tai sitten joku neurologinen oire.
Silittäminen ja rapsuttelu voi tuntua koirasta alistamiselta, etenkin jos koira on pienikokoinen niin kuin chihu. Nyt kolmivuotiaana on kehittynyt henkisestikin aikuiseksi, eikä enää siedä alistamista vaan puolustautuu. Silloin riittää, että osoittaa hellyyttä kevyemmin ottein, eikä silitä kämmentä käyttäen.
Hyväilyä ei tajuta lopettaa ajoissa, se tehdään väärin, tai virheellisesti luvalliseksi tulkittuna?
Koiralla on hyvin suurella todennäköisyydellä kipuja. hopi hopi eläinlääkäriin tutkimuksiin!
Ehdottomasti lääkäriin! Kaikki merkit viittaavat siihen, että koiralla on kipuja. Koira ei hevillä osoita kärsivänsä kivuista, mutta kosketukseen reagoiminen aggressiivisesti on varma merkki.
Tunnetusti kusipää-rotu. Voi tietysti olla muutakin.
Vahvaluonteinen koira (tai ihminen) ei siedä luvatonta hyväilyä. Tai jos haluaa olla toisen vieressä se ei automaattisesti tarkoita myös halua "loputtomaan hyväilyyn", vaikka siihen hetkeksi suostuisikin. Nuorta on helpompi ylistimuloida/"hyväksikäyttää", mutta vanhemmiten "omia rajoja" suojellaan tarkemmin.
Olisiko hammaskipuja.Pienillä koirilla on usein hammasongelmia.Kanattaa tarkistuttaa hampaat.
Voiko olla vaan sama kuin kissoilla monesti, eli näyttää näykkäisemällä että nyt tuli liikaa silitystä? Aina se lähelle hakeutuminen ei tarkoita että haluaisi loputtomasti kosketusta, ja kaikki ei aina huomaa eläimen pienistä eleistä että nyt alkaisi jo riittää se rapsutus.
Vierailija kirjoitti:
Silittäminen ja rapsuttelu voi tuntua koirasta alistamiselta, etenkin jos koira on pienikokoinen niin kuin chihu. Nyt kolmivuotiaana on kehittynyt henkisestikin aikuiseksi, eikä enää siedä alistamista vaan puolustautuu. Silloin riittää, että osoittaa hellyyttä kevyemmin ottein, eikä silitä kämmentä käyttäen.
On ihmisiä, jotka eivät tajua että hyväily vaatii aina jonkinasteisen luvan. He olettavat, että toinen aina haluaa tulla hyväillyksi. Itsetietoiset yksilöt saattavat ärtyä jopa pelkästä hyväily-yrityksestä, jossa yksinkertaisesti "hyökätään iholle".
Kipu tai ahdistuminen liiallisesta koskettelusta. Lääkäriin.
Kuule niinkin yksikertainen kuin stattinen sähkö!
mulla oli musta kissa joka sai hepuleita kun sähköä syntyi häntä paijatessa. Chihuahalla on silkkinen sstaaattista sähköä kehittävä turkki. Vesi on sähkön vastakohta joten harjaan ja kampaan vettä ja rapsuttelut vähiin ellei ole sähkövastustavaa kädessä.
Tädilläni on terrieri, joka ei siedä selän silittämistä. Jos selkää yrittää silittää, koira työntää käden pois. Koiraa saa rapsuttaa rintakehästä ja silittää lapoja. Kaikesta muusta se häiriintyy. Ehkä chihu on samanlainen - ehkä sille tehdään jotain tosi ikävää eikä omistaja huomaa, kun koira alkaa ärsyyntyä.
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008987461.html