Ongelmana sosiaalisten tilanteiden ahdistus jälkikäteen

Mulla on tuota, nuorena se oli hyvin voimakastakin, vanhemmiten lieventynyt. Jonkun verran auttaa, jos pääsee vaikka ulos kävelemään reippaan lenkin tilanteen jälkeen, se jotenkin katkaisee sen ylikierroksilla olon ja levottomuuden joka tulee sosiaalisen tilanteen jälkeen. Mutta ainahan sitä ei pääse vaan täytyy esim. töissä mennä kokouksesta toiseen. Sitten vaan keskittymiskyky pätkii jälkimmäisessä kun päähän tulee ajatuksia siitä miten nolosti taas ehkä sanoin tai miten oudolta ääneni kuulosti tms.

On. Tietynlaista alttiutta pakkoajatuksille kulkee suvussa. Itsellä jonkinlainen ahdistuneisuushäiriö. Pitää vaan yrittää meditoida ja keskittyä enemmän nykyhetkeen. Ja hyväksyttävä asiat. Eilistä tai huomista ei ole olemassa, on vain tämä hetki.

Kuuntele tai lue ihmeessä esim. psykoterapeutti Emilia Kujalankirja Tunteella. Häpeä.

"Julkisessa keskustelussa häpeä mielletään usein mielenterveyden ongelmien seuraukseksi.

Harva tietää, että häpeä on myös monien mielenterveyden ongelmien taustavaikutin. Kyky tuntea tervettä häpeää on välttämätöntä yhteiskunnan toiminnan kannalta, mutta häpeästä voi myös kasvaa suuri, salakavalasti hyvinvointia nakertava möykky. Häpeä vaikuttaa monien ajallemme ominaisten ongelmien, kuten riittämättömyyden tunteen, huonon itsetunnon, perfektionismin, uupumuksen, masennuksen, ahdistuksen ja syömishäiriöiden taustalla. Kirja on työkalu jokaiselle, joka haluaa tutkia suhdettaan häpeään, vapautua sen yliotteesta ja oppia myötätuntoa itseään kohtaan."

Tykkäsin itse hirveästi, tuota on hyvä kuunnella kun (turha) häpeä iskee. Tsempit!

Minulla oli tuota myös nuorempana. Aika ja ikä onneksi armahtaa kun tajuaa että ei niitä sanomisia kukaan kuitenkaan pistä samalla tavoin merkille kuin mitä itse jää vatvomaan. Useimmat niistä mokaksi itse ajattelemista jutuista ei kuulosta muiden korvaan "miltään".

Ja sekin että kaikki ihmisethän ovat omalla tavallaan välillä törppöjä, vahingossa höpisee puuta heinää, päästelee sammakoita jne,  joten parempi vaan ajatella että so what. Kaikkihan me olemme välillä vähän höpsöjä. Ei se niin vakavaa ole. 

Eri asia on jos ihan tietentahtoen olet jatkuvasti tilanteissa vaikkapa ilkeä, sitten voi vähän miettiäkin että kuinka korjaisi käytöstä. Mutta sellainen kaikki muu (mitä luulen että ap ajoi takaa), opettele vaan unohtamaan se jälkikäteisvatvominen, ei niitä kukaan muu jää miettimään. 

Sitä voi harjoitella.  Kun on menossa johonkin tapaamiseen voi sanoa itselleen ennen sitä "minä en aio murehtia tätä jälkeen päin, vaan annan asioiden olla niinkuin ne sattuvat menemään"  "mikäli ne asiat tulevat myöhemmin eteeni, niin silloin voin uhrata ajatuksiani niille. Muussa tapauksessa annan niiden vain olla ja hävitä unholaan, koska se energia, joka niihin käytetään on hukkaan heitettyä ja sen voisi käyttää järkevämminkin"

Oletko selvinnyt aiemmin menneistä tapahtumista?  Oletko päässyt niistä yli?  -Luultavasti vastaat kyllä, joten voit luottaa itseesi siinä, että tulet pääsemään niistä ennemmin tai myöhemmin yli ja kaikenlaisesta on ennenkin selvitty ja tässä sitä vaan ollaan, joten ei huolta.  

Elämä on liian lyhyt siihen että hioo kaiken täydelliseksi. Ei koskaan tule olemaan täysin valmis. 

Itselleni tulee myös kaikenlaisia ajatusjumeja, joita jään välillä mietimään neuroottisesti.  Olen ottanut tavaksi kirjoittaa niitä ylös, jotta voin sitten myöhemmin taas katsella että, ahaa no kyllähän minä tuostakin selvisin.

Tuttua. Opettele nollaamaan sosiaaliset tilanteet juuri vaikkapa lenkillä tms. mikä nyt on itsellesi luontevinta. Niin jää se jälkikäteen miettiminen. Se on turhaa eikä siitä kärsi kuin sinä itse, muut eivät muistele mitä sanoit ja miten elehdit. Kannattaa silleen hyvällä pitää mielessä, että loppujen lopuksi "ketään ei kiinnosta" mitä nyt kukakin sanoi vaikka jossain palaverissa. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tuota, nuorena se oli hyvin voimakastakin, vanhemmiten lieventynyt. Jonkun verran auttaa, jos pääsee vaikka ulos kävelemään reippaan lenkin tilanteen jälkeen, se jotenkin katkaisee sen ylikierroksilla olon ja levottomuuden joka tulee sosiaalisen tilanteen jälkeen. Mutta ainahan sitä ei pääse vaan täytyy esim. töissä mennä kokouksesta toiseen. Sitten vaan keskittymiskyky pätkii jälkimmäisessä kun päähän tulee ajatuksia siitä miten nolosti taas ehkä sanoin tai miten oudolta ääneni kuulosti tms.

Itsellä kans lenkkeily auttaa ja ajatukset selkiää. Saan aina parhaimmat ideani lenkillä.

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla sosiaalisten tilanteiden kammoajilla tällaista että tilanteiden jälkeen ahdistaa yhtä paljon tai enemmän kuin tilanteissa tai niitä ennen? Ahdistaa siis ne kaikki mokaukset mitä aina tekee tai epäselvyys siitä mokasiko jotenkin, sanoiko väärin jotain tai sekoiliko jotenkin. Ei tiedä ihan varmasti. Onko jotain lääkettä jolla ootte saaneet apua tällaiseen ahdistukseen? 

Miksi kaikkeen pitäisi olla joku lääke?

Olen joskus kokenut tuota, mutta ajan kanssa menee ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla sosiaalisten tilanteiden kammoajilla tällaista että tilanteiden jälkeen ahdistaa yhtä paljon tai enemmän kuin tilanteissa tai niitä ennen? Ahdistaa siis ne kaikki mokaukset mitä aina tekee tai epäselvyys siitä mokasiko jotenkin, sanoiko väärin jotain tai sekoiliko jotenkin. Ei tiedä ihan varmasti. Onko jotain lääkettä jolla ootte saaneet apua tällaiseen ahdistukseen? 

Miksi kaikkeen pitäisi olla joku lääke?

Olen joskus kokenut tuota, mutta ajan kanssa menee ohi.

Varmaan jos vuosia tai vuosikymmeniä kestää tietynlaisia olotiloja ilman että löytää niihin ratkaisuja ajattelemalla, alkaa miettiä onko jotakin muutakin ratkaisua kuin ajatteleminen tai puhuminen. Ei mitenkään erityislaatuinen ajatus.

Ahdistuslääke tuohon voisi auttaa tai jokin masennuslääke. Vaikutukset hieman erilaiset ja itsellä ensin mainittu auttaa käsittelemään tunteen. Jälkimmäinen lähinnä selviämään ja peittämään liian hankalat olot.

Yksi auttava tekijä on myös se, että arjessa on riittävän merkityksellistä sisältöä jossakin muualla kuin kyseisissä sosiaalisissa tilanteissa. Oli se sitten kotityöt tai yksinolo, niin kunhan jokin aivan muu tekijä ja tekeminen imaisee riittävän intensiivisesti, mieli kääntyy hetkeksi muualle. Kun tapahtuneesta on kulunut hieman aikaa tunteet eivät välttämättä enää jumahda niin intensiivisesti epäonnistumisiin kuin jos tapahtuneeseen ei saa etäisyyttä. Mitään tiettyä en pysty sanomaan koska se riippuu täysin kokonaisuudesta. Sama tekeminen voi joko auttaa tai sitten ei.

Jos löydät itsesi spekuloimasta tilanteita jälkikäteen niin lopeta. Tee jotain muuta. Jos ajatukset ajautuu taas totuttuun ja sen huomaat niin lopeta. Tee jotain muuta. Toista kunnes jää tavaksi. Ei tuohon mitään nappeja tarvi.

Jos käytät alkoholia näissä tilanteissa niin se yleensä pahentaa.

Elämä kuluu siihen, että ensin jännitän etukäteen, sitten on se itse tilanne, ja jälkikäteen ahdistaa, hävettää ja vihaan itseäni. Tämä on iän myötä vain pahentunut. En enää jaksa tavata perhettä tai ystäviä enempää kuin 1-2 kertaa vuodessa, on liian kuluttavaa.

Mulla on kans. Aina iskee hirveä häpeän tunne ja alkaa miettiä, mitä sanoin, mitä olisi pitänyt sanoa, vaikutinko ihan idiootilta jne. On se kyllä helpottanut iän myötä, enkä enää jää vellomaan noihin ajatuksiin vaan koitan aktiivisesti keskittää ajatukset muualle. Varmaan joku terapia olisi hyväksi, että saisi tuon häpeän käsiteltyä.

Vierailija kirjoitti:

Kuuntele tai lue ihmeessä esim. psykoterapeutti Emilia Kujalankirja Tunteella. Häpeä.

"Julkisessa keskustelussa häpeä mielletään usein mielenterveyden ongelmien seuraukseksi.

Harva tietää, että häpeä on myös monien mielenterveyden ongelmien taustavaikutin. Kyky tuntea tervettä häpeää on välttämätöntä yhteiskunnan toiminnan kannalta, mutta häpeästä voi myös kasvaa suuri, salakavalasti hyvinvointia nakertava möykky. Häpeä vaikuttaa monien ajallemme ominaisten ongelmien, kuten riittämättömyyden tunteen, huonon itsetunnon, perfektionismin, uupumuksen, masennuksen, ahdistuksen ja syömishäiriöiden taustalla. Kirja on työkalu jokaiselle, joka haluaa tutkia suhdettaan häpeään, vapautua sen yliotteesta ja oppia myötätuntoa itseään kohtaan."

Tykkäsin itse hirveästi, tuota on hyvä kuunnella kun (turha) häpeä iskee. Tsempit!

Kiitos kirjavinkistä!

Onkohan meille asiasta kärsiville olemassa netissä jotain vertaistukiryhmää, jossa voi olla anonyymisti?

On tuttua! Etu- ja jälkikäteen oon murehtinut. Ennen olin paljon pahempi. Aika ja ikä täällä myös jeesannu. Ja se että tilanteet on alkanut oleen arkipäiväisiä. Enää ei vaan jaksa niin paljon käyttää noihin energiaa. Menee miten menee, turha stressata. Jos palaveri päättyy ja jään miettiin sitä että miten mokasin, käsittelen asian niin että ainakaan ei tapahtunut pahinta, joten hyvin meni. Se siitä ja kohti seuraavaa.

Minulla on ongelmana sosialististen tilanteiden ahdistus. Marinin kausi on ollut helvettiä.