Pelkään satuttavani minulle tärkeitä ihmisiä
Olen 15v tyttö ja pelkään satuttavani minulle tärkeitä ihmisiä. Olen erityisherkkä ihminen jonka takia minulla on vahvemmat tunteet ja aistit. Tämä todettiin jo silloin kun oli ensimmäinen päiväkodin neuvolakäyntejä. Minulla ja minun siskollani on ollut pitkään huonot välit. Niin kauan kun muistan me ollaan kinasteltu monista turhista asioista. Minä olen aina käyttänyt sanojani ja siskoni väkivaltaa. Sillon kun siskoni oli pieni niin äiti sanoi aina ettei Siiri ymmärrä mitä hän tekee ja siksi ymmärsin tilanteen. Tätä samaa on jatkunut tähän päivään saakka. Nykyään meidän ei tarvitse edes tapella ja siskoni silti lyö ja potkii minua. Heti kun täytin 15 aloin pelkäämään tekeväni jotain laitonta. Se pelko kesti pari päivää ja sitten se lähti. Siihen liittyvä satuttamisen pelko tuli uudelleen taas koulujen alkaessa syksyllä. Se kesti yhden tai kaksi päivää ja se tuli yleensä ennen kuukautisia. Nyt viime päivinä se on tullut taas elämääni kuin painajainen. Pelkään kaikista pahimpia asioita mitä voisin vain tehdä. Se tuottaa paljon ahdistusta ja joudun koko ajan kertomaan äidilleni siitä milloin pelko tulee. Käyn säännöllisesti kuraattorilla ja koulupsykologilla. Kysyn silti lisätietoja täältä koska olen hakenut netistä paljon tietoa ja kaikki mitä saan on pakko-oireinen häiriö. Tämä tuntuu paljon pahemmalta niin pelkään että tässä on jotain vakavampaa ja toivon että joku osaisi antaa vertaistukea tai selittää asioita.
Kommentit (3)
Puhu psykologille tai Kuraattorille siitä että teillä tarvittaisiin perheterapiaa, se ei ole riittävästi että sä yksin yrität ratkaista ongelman jossa koko perhe on osallinen.
Me ollaan siis saatu apua jo viimevuonna lastensuojelusta mutta ei ole auttanut
Sä tunnet enemmän pelkoa ja ahdistusta kaikesta koska oot erituisherkkä.
Sisko ei saisi olla väkivaltainen sinua kohtaan. Ei ole oikein opettaa lasta niin että hän on pieni ja ei ymmärrä ja saa sen perusteella tehdä jotain. Lasta opetetaan vähän samalla tavalla kuin koiranpentua, palkitaan kun tekee oikein ja kielletään se mitä tekee väärin ja yritetään löytää keino opettaa asia niin että hän ei ole vaaraksi muille niissä tilanteissa missä käy kierroksilla.
Vanhempasi tarvitsisivat tukea vanhemmuuteen.
Suosittelen että käyt vaikka koulukuraattorilla juttelee omasta olosta. Puhuminen auttaa ja se että on mahdollisuus saada konkreettisesti apua, asiat eivät muutu jos niitä ei kukaan halua muuttaa.