Ahdistaa ja kaduttaa oma käytökseni

Raskaushormonit ja väsymys saa kaiken näyttämään tässä vaiheessa iltaa lohduttomalta. Lapsellesi ei jäänyt tästä yksittäisestä tapauksesta mitään traumaa, usko pois. Aamulla, kun taapero herää, näytät, että äiti ja isä tykkäävät yhä toisistaan; halaat tms., mitä nyt yleensäkin ja se on siinä. Jokainen lapsi näkee joskus vanhempiensa hermostuvan ja riitelevän ja niin sen pitää ollakin, eihän hän muuten opi näyttämään itsekään kielteisiä tunteita ja käsittelemään niitä.



Hyviä öitä ja tsempit loppuraskauteen!

Toivotaan että näin on. Vaikkakaan tuo äskeinen esitykseni, hullunkiilto silmissä raivoaminen, ei missään muodossa ollut oikea tapa saatika esimerkki siitä, miten käsitellä negatiivisia tunteita.. :(



Raskaushormoneilla tosiaan tuntuu olevan osaa asiaan. Onko kellään muulla ollut tämmöisiä hillittömiä kiukku- tai raivopuuskia raskaana ollessa? Muistan ekassa raskaudessa melkein joutuneeni käsirysyyn ventovieraiden miesten kanssa jostain ihan mitättömästä asiasta. Suutuin tosi helposti pikkujutuista. Normaalisti olen siis ihan normaali. Mielestäni.



-ap

Sehän on paljon pahempi moka kuin itse raivoaminen. minkä viestin SE antaa lapselle?

Jos on vihainen,on vihainen, ja lapselle voi hyvin sanoa että nyt äiti oli tosi vihainen ja siksi huusi niin lujaa, mutta äiti kyllä siitä leppyy. Ja anteeksikin voi ja pitääkin pyytää.

Toinen juttu: sä et ikinä voi pistää kenenkään muun kuin omaan piikkiisi sitä jos sorrut uudestaan röökaamaan, se on SUN oma valinta, ei kenenkään muun.

Siis tuohan on hyvää valmistautumista tulevaan eli uhmaan. Raskaushormonit saavat esiin raivottaren, niin vaan voi käydä. Tärkeintä on se, että miten itse suhtaudut. Valehtelu on huono keino, kyllä lapsi tajuaa, että olit vihainen. Vaikka lapsi ei osaa puhua, niin tunteet hän osaa aistia. Siksi on tärkeää, että selität lapselle. Sanot lapselle, että äiti suuttui, koska äiti oli väsynyt. Se ei ole lapsen syy.



Uhma liittyy tähän niin, että siinä uhmaa vastaanottaessa saattaa itselläkin tulla primitiivireaktio. Siksi on hyvä tunnistaa tunteitaan ja käyttäytymistään ja minimoida noita raivokohtauksien aiheuttajia.



Ei tunteiden leimahtamisessä ole mitään pahaa. Tärkeintä on se, että miten hoidat jälkikäsittelyn.

tuota hillittömyyttä, mutta imetysaikana kyllä. Ihan hirveää, kun ei mahtanut itselleen mitään. Siis sille hermostumiselleen ja huudolleen.

Sehän on paljon pahempi moka kuin itse raivoaminen. minkä viestin SE antaa lapselle?

Jos on vihainen,on vihainen, ja lapselle voi hyvin sanoa että nyt äiti oli tosi vihainen ja siksi huusi niin lujaa, mutta äiti kyllä siitä leppyy. Ja anteeksikin voi ja pitääkin pyytää.

Toinen juttu: sä et ikinä voi pistää kenenkään muun kuin omaan piikkiisi sitä jos sorrut uudestaan röökaamaan, se on SUN oma valinta, ei kenenkään muun.

Hyviä pointteja molemmista aiheista. En tiedä kuinka paljon painoarvoa selittelyni ylipäätään sai tytön osalta, syli ( vuoronperään isän ja äidin), haliminen ja eläinten tarkkailu ja leikki ne taisi saada tilanteen laukeamaan. Ongelma on siinä, että toi mun reaktio oli niin kaiken kaikkiaan ylimitoitettu, ettei sitä vaan jotenkin pystynyt selittämään sillä, että äiti oli vaan niin vihanen tai väsynyt. Vaikka olisi varmaan pitänyt, nyt jälkeenpäin ajateltuna. Vitsit että tuntuu vieläkin kurjalta. Kiitos neuvosta vastaisuuden varalle.

Mitä tulee tuohon tupakkapuoleen: tiedän, puhut vähän, mutta asiaa. Ja sepä se tässä ärsyttääkin; oma heikkous (tässäkin asiassa) ja sen tiedostaminen.

-ap

ainoasta (?) raivoamisesta tuskin jää lapselledi mitään muistikuvia tai traumoja. Varsinkin kun osasit kiinnittää huomion muihin, mukaviin asioihin tapahtuman jälkeen.



Mieleeni tuli kuitenkin tällainen asia:

Jos sinulla nyt kuitenkin ilmeisesti on taipumusta tällaiseen kontrolloimattomaan raivoamiseen, tulevaisuudessa olosuhteet vastaaville tilanteille saattavat olla otolliset. Eli kohta sinulla on taapero ja pieni vauva. Tämä yhtälö tietää väkisinkin väsymystä ja tunteiden ailahtelua.



Eli nyt kun olet havainnut itsessäsi tälläisen ominaisuuden- taipuvaisuuden "hulluihin" raivareihin- kannattaa vauvan synnyttyä kiinnittää asiaan huomiota sillä silloin on pelissä myös isomman sisaruksen mustasukkaisuus yms.

niin olen minäkin tehnyt... nyt oon ollut polttamatta yli 2 vuotta ja vihaan tupakkaa edelleen vaikka mieheni polttaa kuin korsteeni päivittäin aamusta iltaan...

Ja lapsellesi et todellakaan aiheuttanut mitään traumoja, aikuistenkin on joskus aika raivota kun on syytä. Tämä on elämä ja me ollaan ihmisiä, ei kukaan ole täydellinen...

Ole rauhassa äläkä ala sauhuttelemaan!!!!!!!!!!!!1

aiheuttanut. rauhoitu ihan oikeasti nyt ja anna itselles anteeksi, tiedätkö miten paljon pahempia asioita lapset joutuu monissa perheissä kokemaan, ja sinä haudoit jotain hormoniraivaria.