Yhteenmuutto toisen pitkäaikaiseen kotiin
Kannattaako jos on koko ajan ollut vähän vieras olo vaikka onkin paljon viettänyt aikaa siellä? Kotiutuuko toisen kotiin koskaan kunnolla, kyseessä talo jonka rakentaneet exän kanssa ja kohta täysi-ikäisten lasten ainoa koti myös ollut.
Miten mahdolliset lapsenlapset, onko toisen aina etusijalla, koska kuitenkin toisen lasten lapsuudenkoti.
Mietin vaan kun alkaa näyttämään isolta esteeltä yhteiselolle tämä.
Kommentit (65)
Ei tule toimimaan. Kotona pitää olla kodin tuntu, ei vieras olo.
Asuisin jossain lähellä mutta en yhdessä toisen talossa joka on täynnä sille merkityksellistä historiaa. Olisi vaan kyläilevä olo.
Ei toimi, kokemusta on. Ostakaa yhteinen. Mulla se vieras olo kesti 5 vuotta ja helpotti kertalaakista kun ostettiin yhteinen talo.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi asua yhdessä? Ilmeisesti ei ole tarkoitus edes hankkia yhteisiä lapsia? Sulla on ihan hyviä pohdintoja ja mietin itse, että mä en olisi valmis muuttamaan pitkäaikaisesta kodistani minnekään. Ja ymmärtäisin hyvin, jos toinen ei kotiutuisi mun kotiini.
Miksi pitäisi olla muuttamatta yhteen jos ollaan vakavasti ja halutaan yhteinen tulevaisuus?
Olisi mukava jakaa arki ja jatkuva tavaroiden kuskaaminen osoitteesta toiseen alkaa tympimään. Pelkään että että kyllästyn tähän kahdessa paikassa majailuun niin paljon että muuten hyvä suhde kuivuu kasaan.
Ikää molemmilla sen verran ettei yhteisiä lapsia ole tulossa. Nuorimmat kuitenkin yli 10v vielä alaikäisiä.
Ap
Ehkä kannattaa asua erillään vielä, jos on jo nyt ulkopuolinen olo. Kodin tuntua voisi saada, jos saisit osallistua sisustamiseen ja pieneen pintaremonttiin. Vaarana tietenkin on, että aikuistuvat nuoret pillastuvat, kun "vieras nainen" pilaa heidän lapsuudenkodin ja muuttaa kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi asua yhdessä? Ilmeisesti ei ole tarkoitus edes hankkia yhteisiä lapsia? Sulla on ihan hyviä pohdintoja ja mietin itse, että mä en olisi valmis muuttamaan pitkäaikaisesta kodistani minnekään. Ja ymmärtäisin hyvin, jos toinen ei kotiutuisi mun kotiini.
Miksi pitäisi olla muuttamatta yhteen jos ollaan vakavasti ja halutaan yhteinen tulevaisuus?
Nimenomaan, elinajanodotteen mukaan yhteisiä vuosia vielä reilusti edessä. Ja olisihan siinä myös se taloudellinen puoli kun ihan normaali palkansaajia ollaan. Ja mielestäni parisuhde on silloin kokonainen kun asutaan yhdessä, vaikkei naimisiin asti menisikään.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kannattaa asua erillään vielä, jos on jo nyt ulkopuolinen olo. Kodin tuntua voisi saada, jos saisit osallistua sisustamiseen ja pieneen pintaremonttiin. Vaarana tietenkin on, että aikuistuvat nuoret pillastuvat, kun "vieras nainen" pilaa heidän lapsuudenkodin ja muuttaa kaiken.
Tätä olen miettinyt paljon. Puheiden tasolla minulla olisi mahdollisuus tehdä siellä yhtä ja toista, mutta olen sen luontoinen ihminen etten oikein osaa ottaa tilaa kun se ei todellisuudessa ole minun. Pohdinnoissani olen päätynyt siihen että ainoa mahdollisuus on yhteinen, molemmille uusi koti. Ja puoliso kyllä myötäilee ajatustani, mutta hänelle se olisi todella iso askel laittaa asuminen täysin uusiksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi asua yhdessä? Ilmeisesti ei ole tarkoitus edes hankkia yhteisiä lapsia? Sulla on ihan hyviä pohdintoja ja mietin itse, että mä en olisi valmis muuttamaan pitkäaikaisesta kodistani minnekään. Ja ymmärtäisin hyvin, jos toinen ei kotiutuisi mun kotiini.
Miksi pitäisi olla muuttamatta yhteen jos ollaan vakavasti ja halutaan yhteinen tulevaisuus?
No vaikka siksi, että tuntee olevansa kylässä, kun asuu toisen kodissa. Jos yhdessä halutaan asua, niin järkevämpää olisi ehkä ostaa yhteinen koti eli kumpikin muuttaisi.
Hyviä kommentteja. Exän kanssa ei saatu sovittua edes yhteisestä (asuin-) kaupungista; se oli yksi syy, miksi sekin suhde kaatui. Muuten olen samaa mieltä: asun nyt lapsuudenkodissani, pois tästä pitää muuttaa, jos parisuhdetta ajattelen.
Jos se sua rakastaa todella niin ei mikään asunnon vaihto ole ongelma vaikka kuinka pitkään olisi siellä asunut.
Ja ne muistot siellähän on sitä eksän kanssa elettyä, edes sinkkuna en haluaisi jäädä taloon joka eksän kanssa rakennettu ja siellä eletty.elämässä on tarkoitus elää hetkessä eikä varjella mennyttä. Jopa hieman loukkaavaa jos mies olisi niin kiinni eksäm kanssa tehdyssä talossa että sinun tarpeet jäisi kakkoseksi.
Mun ystäväni muutti miehensä ex:n kanssa rakentamaan taloon. Häntä häiritsi alkuun muutamat ex:n valinnat esim . sisustuksen suhteen, aikanaan remontoivat taloa sitten enemmän omaan makuun.
Ihan samalla tavalla haluaisin "remontoida anopin ulos" jos päätyisin asumaaan miehen lapsuudenkotiin. Kälyni asuu "aanoppi-museossa" jossa mitään ei saisi muuttaa, mua ahdistaisi.
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen miettinyt paljon. Puheiden tasolla minulla olisi mahdollisuus tehdä siellä yhtä ja toista, mutta olen sen luontoinen ihminen etten oikein osaa ottaa tilaa kun se ei todellisuudessa ole minun. Pohdinnoissani olen päätynyt siihen että ainoa mahdollisuus on yhteinen, molemmille uusi koti. Ja puoliso kyllä myötäilee ajatustani, mutta hänelle se olisi todella iso askel laittaa asuminen täysin uusiksi.
Ap
No iso askelhan se sinullekin on. Molemmissa (muutat puolison kotiin tai uuteen yhteiseen) tapauksissa!
Me ostimme yhteisen pienen kaksion, miehelle jäi iso omakotitalo, johon poikansa muutti. Olihan se jotenkin kurjaa, kun menetettiin iso piha ja rantasauna ja asutaan 43 neliössä, mutta kun minulla ei rahat riittäneet enempään. Luulin, että voidaan olla kesät miehen omakotitalossa tai ainakin isolla rantasaunalla, mutta olin väärässä, ei sinne ollut minulla enää mitään asiaa. Mies on kaikki viikonloput vanhassa kodissaan.
Vierailija kirjoitti:
Me ostimme yhteisen pienen kaksion, miehelle jäi iso omakotitalo, johon poikansa muutti. Olihan se jotenkin kurjaa, kun menetettiin iso piha ja rantasauna ja asutaan 43 neliössä, mutta kun minulla ei rahat riittäneet enempään. Luulin, että voidaan olla kesät miehen omakotitalossa tai ainakin isolla rantasaunalla, mutta olin väärässä, ei sinne ollut minulla enää mitään asiaa. Mies on kaikki viikonloput vanhassa kodissaan.
Ja olet noin inhottavan miehen kanssa koska? Onko sua siis ihan kielletty menemästä sinne mukaan viikonloppuisin?
Vierailija kirjoitti:
Hyviä kommentteja. Exän kanssa ei saatu sovittua edes yhteisestä (asuin-) kaupungista; se oli yksi syy, miksi sekin suhde kaatui. Muuten olen samaa mieltä: asun nyt lapsuudenkodissani, pois tästä pitää muuttaa, jos parisuhdetta ajattelen.
Jatkan tästä: mulla ei oikeastaan ole ollut sellasta "kodintuntua" enää aikoihin, työnperästä joutunut muuttamaan. On vaan ollut asuntoja siellä sun täällä. Jotenkin tämä lapsuudenkoti enää tunnu siltä, mitä se oli joskus. Alkoi siitä, kun vanhemmat erosivat ja äiti otti sitten juoppolallin asumaan. Herra rupesi sitten "isännäksi". Sanoin äitille, että jompikumpi lähtee, joko hän tai minä. Minä sitten läksin, opiskelemaan. Lähtihän se -lallikin sitten, viimesellä.
Ei täällä ole mulle oikeastaan enää mitään. Sad but true.
- sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kannattaa asua erillään vielä, jos on jo nyt ulkopuolinen olo. Kodin tuntua voisi saada, jos saisit osallistua sisustamiseen ja pieneen pintaremonttiin. Vaarana tietenkin on, että aikuistuvat nuoret pillastuvat, kun "vieras nainen" pilaa heidän lapsuudenkodin ja muuttaa kaiken.
Tätä olen miettinyt paljon. Puheiden tasolla minulla olisi mahdollisuus tehdä siellä yhtä ja toista, mutta olen sen luontoinen ihminen etten oikein osaa ottaa tilaa kun se ei todellisuudessa ole minun. Pohdinnoissani olen päätynyt siihen että ainoa mahdollisuus on yhteinen, molemmille uusi koti. Ja puoliso kyllä myötäilee ajatustani, mutta hänelle se olisi todella iso askel laittaa asuminen täysin uusiksi.
Ap
Eikö tuo viimeinen lause kerro, että miehesi haluaa selvitä pienin askelin ts. vähällä vaivalla ja olettaa sinun ottavan valtavan askeleen, koska on sanomattakin selvää, että jos asiat eivät suju, sinä lähdet, etsit uuden kodin, hoidat muuton jne.
Vierailija kirjoitti:
Me ostimme yhteisen pienen kaksion, miehelle jäi iso omakotitalo, johon poikansa muutti. Olihan se jotenkin kurjaa, kun menetettiin iso piha ja rantasauna ja asutaan 43 neliössä, mutta kun minulla ei rahat riittäneet enempään. Luulin, että voidaan olla kesät miehen omakotitalossa tai ainakin isolla rantasaunalla, mutta olin väärässä, ei sinne ollut minulla enää mitään asiaa. Mies on kaikki viikonloput vanhassa kodissaan.
Teillähän on terve suhde, varmasti ihan täynnä rakkautta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kannattaa asua erillään vielä, jos on jo nyt ulkopuolinen olo. Kodin tuntua voisi saada, jos saisit osallistua sisustamiseen ja pieneen pintaremonttiin. Vaarana tietenkin on, että aikuistuvat nuoret pillastuvat, kun "vieras nainen" pilaa heidän lapsuudenkodin ja muuttaa kaiken.
Tätä olen miettinyt paljon. Puheiden tasolla minulla olisi mahdollisuus tehdä siellä yhtä ja toista, mutta olen sen luontoinen ihminen etten oikein osaa ottaa tilaa kun se ei todellisuudessa ole minun. Pohdinnoissani olen päätynyt siihen että ainoa mahdollisuus on yhteinen, molemmille uusi koti. Ja puoliso kyllä myötäilee ajatustani, mutta hänelle se olisi todella iso askel laittaa asuminen täysin uusiksi.
Ap
Eikö tuo viimeinen lause kerro, että miehesi haluaa selvitä pienin askelin ts. vähällä vaivalla ja olettaa sinun ottavan valtavan askeleen, koska on sanomattakin selvää, että jos asiat eivät suju, sinä lähdet, etsit uuden kodin, hoidat muuton jne.
Viisaita sanoja! Käsittääkseni sinulla olisi vielä lapsi(a), jo(t)ka muttaisivat mukana? Kyllähän se on suuri elämänmuutos teille myös. Puhdas pöytä olisi sellainen, jossa myös mies pääsee menneisyydestään eteenpäin. Tietenkin miehen lapsille olisi parempi, jos vanha koti pysyisi samana, mutta toisaalta heille tuo tulee aina olemaan heidän vanhempiensa yhteinen koti.
Miksi pitäisi asua yhdessä? Ilmeisesti ei ole tarkoitus edes hankkia yhteisiä lapsia? Sulla on ihan hyviä pohdintoja ja mietin itse, että mä en olisi valmis muuttamaan pitkäaikaisesta kodistani minnekään. Ja ymmärtäisin hyvin, jos toinen ei kotiutuisi mun kotiini.