Lue keskustelun säännöt.
Oletko tyytyväinen elämääsi?
Kommentit (17)
En vain tyytyväinen vaan kiitollinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole tällä hetkellä.
Mutta toivon, että olen tulevaisuudessa.
Sen eteen on tehtävä töitä.
t. kolmekymppinen
jaa. jos olis menny toisin, niin päin pirsulaa se kuitenki olis menny-eri tavalla vain. eli ehkä (?)
Kevään pohjanoteerauksen (posttraumaattinen stressi) jälkeen voin melko hyvin.
Olen tyytyväinen.yksin on sinänsä hyvä olla.. arvot ja keskinäinen kunnioitus, sexelämä jokaviikoittaista, liikkuminen tärkeitä. Mies olisi kiva löytää,jonka kanssa lenkkeillä ja mennä yhdessä.
No olen tyytyväinen näin sinkkunakin. En voi sietää epäsiistiä, ei järjestelmällistä, naista alistavaa arvotonta ei liikunnallista oman maailmankuvansa orjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Haluaisin chillailla ja pelata pleikkaa mieluummin, kuin käydä matalapalkka töissä.
10 tuntia vuorokaudessa menee hukkaan arkipäivästä vain, että firman omistaja saa ajella uudella autolla sekä reissata ulkomailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin tyytyväinen jos olis videopeli joka olisi fantastinen.
Olen saanut elää hyvän elämän :-)
Synnyin -50 luvun loppumetreillä.
Lapsuus oli synkkä mutsin hulluuden vuoksi, mutta hippielämän -70 luvulla muistan kultaisena aikana.
Nuoruuteni vietin työtävieroksuvana ammattimaisena myymälävarkaana ja harvat työelämässä poikkeamiset kestivät muutamasta vuodesta alimmillaan neljään tuntiin, jonka vietin Tamperelaisessa verhoomossa, aamusta seuraavaan ruokatuntiin kun alkoivat vi ttuilemaan meikäläisen korvakoruista ja rannerenkaista :-)
Tatuointeja tuli hommailtua vielä siinä vaiheessa kun niitä oli vain linnanvenkuloilla ja merimiehillä ja korvakoruja taisin käyttää ensimmäisinä hemmoina Tampereella.
Sattuman oikusta ajauduin työhön kunnalle kolmekymppisenä ja siellä tuli vietettyä työläiselämää 22 vuotta.
Ainoa työ varmaankin joka sopi meikäläisen ruumiinrakenteelle, sillä se oli hyvin vapaata ja pystyin sekoittamaan työ ja vapaa-ajan niin sekaisin etteivät pomot tienneet koska olin duunissa ja koska vapaalla.
Työkyvyttömyyseläkkeelle aloin hakeutua 50 kympin hujakoilla ja vakavaa masennusta imitoimalla se onnistuikin suht koht kivuttomasti ja nyt olen vietellyt vapaaherran elämää jo useita vuosia matkustellen, moottoripyöräillen ja askarrellen paskarrellen mitä mieleen juolahtaa.
Olen saanut elää Suomalaisen unelmaelämän :-)
Hyvinvointivaltion nousukaudet, vapauden ja enää näyttää olevan edessä sen tuhon katseleminen Titanicin kansituolissa istuen ja näytelmästä nauttien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 50v mies. Olisin valmis lähtemään täältä. Väsynyt elämään. Hyvän elämän elänyt nyt aika jättää maallinen elämä.
olen erittäin tyytyväinen ollut lähes koko ikäni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kiitollinen.
Kiitollinen siitä, että olen syntynyt juuri tähän maahan ja perusasiani ovat kunnossa. En ole varakas, minulla ei ole kuin pari kaveria joita näen harvakseltaan, ei ole läheistä perhettä. Mutta elämäni on tasaista ja turvallista. Olen tarkoituksella tehnyt elämästäni seesteistä. Ja ylpeä siitä, että olen rohkeasti elänyt omannäköistä elämää. Jätin miehen ja lapset hankkimatta, olen karsinut elämästäni ilkeät ja väheksyvät ihmiset, teen työtä josta pidän, vaikka palkka onkin huono.
Olen onnellinen, koska kaikki vapaa-aika on omaa aikaani. Näin olen aina halunnut elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tosi tyytyväinen, mikä kai on pienoinen ihme. Viime vuonna hajosi avioliitto yhtäkkiä 20 yhteisen vuoden jälkeen, sen mukana meni työpaikka. Jäin ihan tyhjän päälle. Vuodessa olen saanut itselleni aivan uuden uran ja työn josta tykkään enemmän kuin mistään aikaisemmasta, olen saanut pidettyä kivan tilavan asunnon ja hyvän auton, rahatilanne ok, lapset on pysyneet tasapainoisina ja seuraakin on löytynyt.
Vaihtoehtoisesti voisin olla kortistossa, lapset olisivat isällään, asuisin jossain kurjassa lähiössä yksiössä ja varmaan lipittäisin viiniä harmitukseen. Todellakin voin taputtaa itseäni selkään, että niin ei käynyt. Hyvä minä!
Ei tarkemmin ajatellen ole valittamista, vaikka ei koskaan ole ollut ns.normiperhettä, mitä joskus kadehdin yksinäisyyttäni.
En oikein. Mutta en ole mitenkään katkeroitunutkaan ja löydän myös hyviä puolia.