Emme koskaan onnistu ostamaan asuntoa, kun miehen
pitää "vielä vähän miettiä". Se luulee, että näytön jälkeen se voi kaksi viikkoa laiskasti pohtia asiaa ja kuvittelee, että kämpän omistajat odottavat siellä vain sitä, koska hän suvaitsee tehdä tarjouksen. Raivostuttavaa!!!!!
Elämämme ei etene mihinkään, kun "tästä pitää vielä vähän keskustella" (sopiva hetki on joskus ensi kuussa) ja "pitää vähän miettiä", mikä tarkoittaa, että aktiivisesti asiaa ei mietitä ollenkaan vaan se unohdetaan saman tien. Sitten marmattaa, kun ei saada asuntoa ostettua.
Kommentit (6)
Me ostettiin aikoinaan ihannetalomme jo ennen eka esittelyä ja kun myyjä ei edes tajunnut paikan arvoa, saatiin pyyntihintaa alemmalla. Myyjä oli vain tyytyväinen, kun pääsi samantien asunnostaan :-).
Jatkakaa etsimistä. Sitten kun se Oikea Asunto löytyy niin, niin ehkä mies pystyy silloin nopeaan päätökseen.
Taidatte olla vähän eriluonteisia, sinä löisit asian heti halki poikki pinoon, kun miehesi vielä harkitsee. Kummassakin on hyvät puolensa, toinen saa aikaiseksi ja toisella maltti on valttia.
Me ollaan mun miehen kanssa kumpikin näitä harkitsijoita ja hitaita päätöksissä, ollaan silti saatu ihana talo hankittua!
Onnea etsintään! Kyllä se vielä löytyy.
just kaupat aivan ihanasta asunnosta... itelläki oli jo lähteny toivo asunnon suhteen ku kaikissa oli jotai vikaa tai joku miehen sukulainen oli aina vastaan. Mut tämä kolahti heti ja kaikki kannusti ostaan :D
Jatkakaa etsimistä. Sitten kun se Oikea Asunto löytyy niin, niin ehkä mies pystyy silloin nopeaan päätökseen. Taidatte olla vähän eriluonteisia, sinä löisit asian heti halki poikki pinoon, kun miehesi vielä harkitsee. Kummassakin on hyvät puolensa, toinen saa aikaiseksi ja toisella maltti on valttia.
Voipi olla ettei meillekään sitä omaa asuntoa tule ikinä, mutta parempi katsoa kuin katua;-)
Tuo on ärsyttävää!