"päällepäsmäri"-kaveri painosti taas juomaan eilen
Olin yhden yhteisen ystävämme järjestämissä bileissä mieheni kanssa eilen.
Muuten hauska ilta, mutta yksi kaveri sitten humaltui reippaasti -tapansa mukaan- ja alkaa aina silloin painostamaan toisiakin juomaan enemmän. Kai häntä ärsyttää, kun tietää juovansa ja olevansa kännissä, ja sitten tajuaa että muut ovat suht selviä (ja hyväkäytöksisiä)
Kaveri tunkee koko ajan lisää juomaa, tunki jopa väkisin pulloa suuhuni, niin että sain osan pullon sisällöstä vaatteilleni!
Ja sitten jos ei ota, alkaa sättiminen "mitä sä täällä teet ihan vesiselvänä, sähän oot ihan selvä, hei mikä nynny sä oikein oot, bilettämään tänne ollaan tultu eikä nössöilemään!!!"
Kummallista käytöstä aikuiselta ihmiseltä :O
En kuitenkaan juonut enää lisää, ja osan juomista jota hän minulle toi, kävin kaatamassa huomaamatta keittiön tai vessan viemäristä alas, tai jätin takan reunustalle (siinä kun oli muidenkin juomia).
Mutta ikävää silti!
kun oltiin 15v