Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan huomannut olevansa synnytyksissä oikein "voimainsa tunnossa"?
11.05.2010 |
Mulle tuli molemmissa synnytyksissä jotenkin sellainen "eläimellinen" olo: mä osaan tän, mä hoidan tän, tää on kova juttu. Siis tunsin eläväni ja olevani vahva, voimakas.
Luulisin, että keskimäärin arvioiden synnytykseni olivat ihan tavalliset. Mutta mulle tuli molemmissa todellakin sellainen mielettömän vahvan itsetunnon fiilis.... jota en ole muutoin kokenut.
Kommentit (7)
Mun olo oli lähinnä atavistinen, ikään kuin olisin saanut kaikkien naisten ikiaikaisen salaisuuden ja voimat selvitä synnytyksestä. Rupesi melkein itkettämään onnesta se tunne, se oli niin äärettömän vahva. Kaikki pelot hävisivät sen tien, ja lapset syntyivät molemmilla kerroilla nopeasti ilman kivunlievityksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan jäi pieni haikeuskin siitä hienosta tunteesta.. lapsiluku kun periaatteessa on täysi.
Saisinpa minäkin tuollasen tunteen siellä :)
Nousin synnytyspediltä heti ylös, kun istukka oli saatu ulos ja tikit laitettu. Vauva oli tuolloin lastenhoitajan ja isän kanssa pesulla viereisessä huoneessa.
Kätilö vähän katseli, että mihis sä nyt. Sanoin, että pakko päästä suihkuun, on niin hikinen olo. Tiesin suihkun sijainnin.
Kätilö vain huikkasi perään, että voisitko koettaa pissata sinne suihkuun - siis pissata, kun olen suihkussa, ihmettelin.
No, mulla meni siinä suihkussa jonkin aikaa ja kätilö tuli kurkkimaan perääni. Kysyi multa, ettet sä kai hiuksias siellä nyt pese? Jos nostat kädet ylös, niin pyörryttää.
Ei mua mitään pyörryttänyt. Olipa elämäni ihanin suihku.
Mulla oli melkeinpä päin vastoin eli enpä ole juuri koskaan tuntenut oloani avuttomammaksi. Esikoisen synnytyksessä oli sellainen ulkopuolinen olo kun muut tiesivät missä mennään ja itse ei. Kunhan vaan yritti selvitä hengissä. Kakkosen kanssa taas ponnistusvaihe kesti ja kesti eikä pikkuinen mahtunut ulos vaan päädyttiin sektioon. Ei siinä ollut kovin voimakas olo...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi hyvä ystäväni kysyi, että: "tiesitkö sä sitten miten/mihin suuntaan pitää ponnistaa?"
En edes tajunnut kysymystä. Hänellä ei tuo ponnistaminen ollut onnistunut kummassakaan synnytyksessä. Imukupilla ovat molemmat vauvat tulleet.
Tarkoitin ekalla viestilläni sitä, että minä vaan jotenkin tiesin vaistomaisesti, kuinka homma hoidetaan. Ihan kuin eläimet.
Apinan sukua kai tässä ollaankin.
Se oli vaan synnytys, ei sen enempää.
Pikemminkin väsyin ja rasituin siinä. Varsinkin ekalla kerralla.