onko kellää eka synnytyskokemus ollu

sellane et sen jälkee on tullu mielee ettei ikinä halua moiseen ryhtyä? minulla oli ja tässä siitä kertomus. eli synnäril aamulla yökkö otti vastaa,joka henkiolönä olikin ihan mukava ja kaikki ok.Tunni päästä vahdinvaihto eli aamuvuorolaiset kehii ja kylläpä tulikin sit kunnon matruusi tilalle. Ei kysyny miu toiveita tai oloa yhtää,pupatti iteksee et mihinhän minä nyt sinut laittaisin,amme varattu ym.ja vaik ei ois ollukkaa en todella ois mihikää ammeesee menny lillumaa.meikä oli siin vaihees 6cm auki ni totes sit et viedään synnytyssaliin ok.heitti synnärivaatteet miul jatokas pue päälle,peräruiske persuuksii ja tarpitte jälkee tokas et laveril makaamaa ja kylkiasennos pitää olla ei vastausta et miks miu pitää kylel maata tosin eipä tuo vastannu mihikää muuhukaa kyssärii,Tuli olo et anteeksi kun olen tullu synnyttämään.kaike huipuks ponnistusvaihe kesti melkei 2h ku pösilö ei uskonu et se lapsi ei sielt ilma apuja tule ulos.Onneks toine kätilö sit haki lekurin paikal ja yllätys lapsi oli vääräs tarjonnas no lapsi olikii sit lasteosastol hapenpuuttee takia seuraavaan aamuun.toine kätilö sentäs tuli seuraavan päivänä minua moikkaa osastolle ja pyys anteeks kokemaani.ja tuon ponnistelujälkee en muute sit ees itunu kuukautee ku paikat oli himppase epäkunnos. ja tää nyt oli vaa lyhyt sepustus kaikesta kököstä mitä sai kestää.