Nepsy-lasten vanhemmat

Miksi kysyt? Oletko lopputyötä tekevä lähäri, seuraatko nepsylapsiperheen elämää sivusta vai oletko itse nepsylapsen vanhempi?

Ihan hyvin jaksetaan nyt kun saatiin lääkitys muksulle kohdilleen.

Olen itse nepsy-lasten vanhempi ja aivan loppu. Samaten alkaa olla avioliittokin. Olisko jotain vinkkejä, miten selviytyä tästä kaikesta (hengissä)?

Minkä ikäinen lapsesi on? Millaista tukea ja apua saatte tällä hetkellä? Mikä syö jaksamistanne eniten? Millaista apua toivoisitte?

Olisi helpompi vastata jos kertoisit tilanteestanne vähän tarkemmin.

Olen itse nepsy ja lapsetkin on yhtä lukuunottamatta. Hyvin jaksetaan. Auttanut paljon että itselläkin on niin osattiin epäillä ja saatiin lääkitys jo ennen koulun aloitusta :)

Parisuhdeterapiaan menkää! Nepsyvanhemmuus on valtava haaste myös parisuhteelle. Seurakunnat esimerkiksi tarjoavat ilmaista parisuhdeterapiaa. Suosittelen erittäin lämpimästi!

Oma suhteemme on kestänyt varmaankin juuri siksi että kävimme parisuhdeterapiassa ja yhdessä parisuhdeviikonlopputapahtumassa kun lapsemme olivat pieniä. Ja voin sanoa että suhteemme ei ole pelkästään kestänyt vaan että enimmäkseen meillä on ollut ja on tosi hyvä olla yhdessä ja rakastamme toisiamme älyttömän paljon.

Tämä parisuhde on ollut suurin voimavarani jaksaa. En ole uskovainen mutta myös jonkinlainen usko on ollut minulle suuri voimavara.

Vinkkini siis on että ensimmäiseksi panostakaa parisuhteeseenne menemällä parisuhdeterapiaan tai jollekin -kurssille tai -viikonlopputapahtumaan. Monet eri tahot järjestävät niitä. Tietääkseni myös nepsylasten vanhemmille järjestetään joskus ihan omia parisuhdetapahtumia.

Oletko vertaistuen piirissä?

Jo joka neljäs kouluikäinen lapsi Suomessa on nepsy. Nepsyys on arkea mitä suurimmassa määrin.

Vierailija kirjoitti:

Oletko vertaistuen piirissä?

Sivusta: että kehtaat. Eivät nepsylasten vanhemmat halua puhua nepsyistä vapaallakin.

Oikein hyvin jaksetaan ja parisuhdekin voi hyvin.

Mies ei ole halukas hakemaan apua tilanteeseen ja hänen asenteensa on muutenkin hirveän passiivinen edes hyväksyä koko oireilu. Lapset ei oo lääkityksellä, yritetään pitää mahdollisimman selkeä ja ennakoitu arki. Mutta tosi usein siitäkin huolimatta kuormitus lyö yli ja kaaos on armoton ts. lapset ja minä (myös nepsy-aikuinen, mielialalääkityksellä) aivan sekopäisinä. Miehen asenne lähinnä minua syyllistää, tyyliin oireilu johtuu minun jaksamattomuudestani. Alkaa olla olo täysin toivoton, eikä voimavaroja ole yksin lähteä mitään perheterapiaa saati miestä "maanittelemaan" avun äärelle.

10 vuotta olin aivan loppu ja parisuhde kesti juuri ja juuri, vaikka pelkkä kaverisuhde se on nykyisin. Nyt on elämä helpottanut lasten osalta. Itselläni on kokemus, että lapsille saa onneksi apua ja kuntoutusta, mutta vanhempien jaksamisesta ei ole kukaan kiinnostunut.

Numero 11, ihan hyvin voit lähteä yksinkin perheterapiaan. Moni aloittaa yksin, ja joskus puoliso uskaltautuu tulemaan mukaan myöhemmin.

Vaikka ei uskaltautuisikaan, niin sinä itse kuitenkin hyödyt siitä ja saat uusia näkökulmia sekä uusia voimavaroja kun käyt juttelemassa ammattilaisen kanssa.

Tsemppiä ja voimia kukkuramitoin! Olet just nyt sellasessa laaksonpohjassa missä jokainen ihminen eri syistä johtuen joutuu elämänsä aikana joskus olemaan, mutta nouset sieltä kyllä vielä aivan vuorenvarmasti! Niin me muutkin ollaan noustu.

Ja vertaistuki on ihan valtava voimavara. Olen huomannut että ne vanhemmat jotka ovat vertaistuen piirissä, hyötyvät siitä järestään tosi paljon. En osaa edes selittää sitä, mutta niin se vaan on, omankin kokemukseni perusteella.

Ei vertaistuen piirissä tarvitse käydä loppuelämäänsä. Itse kävin niinä hankalimpina alkuvuosina mutta en enää myöhemmin. Sainpa pari hyvää ystävääkin niistä kuvioista, joiden kanssa olemme edelleen läheisiä ja tekemisissä.

Joillakin paikkakunnilla tukea saa paremmin ja joillakin ei juuri mitään. Riippuu kyllä paljon diagnooseistakin.