Onko bulimiasta mahdollista parantua ilman että

Hae apua, huomenna lääkäriin.

Vierailija kirjoitti:

Hae apua, huomenna lääkäriin.

Mitä se lääkäri voi tehdä? Sanoo vaan että älä oksenna enään ja se on siinä?

Jos et saa apua henkisen puolen ongelmiin niin ei siitä mitään tulekaan.

Mikä on bed/bedi?

Vierailija kirjoitti:

Mikä on bed/bedi?

Binge eating disorder.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on bed/bedi?

Sama kuin bulimia mutta ilman oksentamista

On mahdollista. Itse parannuin n. 15 vuotta sitten, eikä syömisen kanssa ole sen jälkeen ollut ongelmia.

Itse parannuin siitä kun nostin ns kissan pöydälle

Syy oli järjetön masennus.

Hoito & lääkitys teki tehtävänsä

Tsemppiä

Vierailija kirjoitti:

On mahdollista. Itse parannuin n. 15 vuotta sitten, eikä syömisen kanssa ole sen jälkeen ollut ongelmia.

Olisin kiitollinen jos kertoisit enemmän

Vierailija kirjoitti:

Itse parannuin siitä kun nostin ns kissan pöydälle

Syy oli järjetön masennus.

Hoito & lääkitys teki tehtävänsä

Tsemppiä

Haluan kuulla sinultakin lisää! t. ap tähän ja edelliseen

Sanna, hakeudu julkisen terveydenhuollon piiriin. Hoitajat siellä auttavat sinua mielellään.

Itse vietin ikävuodet 17-24 pää vessanpytyssä, bulimia, pakkoliikuntaa, paino kiikkui ala- ja normaalipainon rajalla. Vahinkoraskaus muutti elämäni suunnan, päätin että kun lapsi on syntynyt saan vihata kehoani ja tehdä sille niin kurjasti kun sattuu huvittamaan. Uskaltauduin alkuraskaudessa puhumaan neuvolassa asiasta, pääsin psykologille ja availemaan sieluani.

Nyt, 10v myöhemmin, ruokasuhteeni on suht normaali. Normaalilla tarkoitan, että oksentaminen todellakin loppui positiiviseen raskaustestiin, mutta stressiä hoidan edelleen holtittomalla syömisellä. Paino on normaali, mutta edelleen lähempänä ali- kuin ylipainoa. En silti suosittele raskautta paranemiskeinona syömishäiriöön.

Kyllä on.

Mulla alkoi syömishäiriö-oireilu jo ala-asteella. Yläasteelta nuoreen aikuisuuteen oksentelun aina siihen asti kun aloin seurustelemaan ja muutin miehen kanssa yhteen parikymppisenä. Oksentamista on vaikea piilottaa kun toinen on koko ajan vieressä. En päässyt enää oksentamaan, niin aloin rajoittamaan syömistä. Oksentelu palasi aina kuitenkin ongelmien yhteydessä.

Suhteiden aikana aina laihduin ja erojen jälkeen alkoi syöminen ja oksentelu.

Vasta 27-vuotiaana olin sit niin loppu ja väsynyt oireilun, että uskalsin hakea apua.

Sain lääkityksen ja kävin psykiatrisella hoitajalla juttelemassa.

Oon nyt 35 ja aina stressitilanteissa paukahtaa syömättömyys päälle. Sitähän seuraa sit syöpöttely, mutta en ole vuosiin oksentanut enää tuossa tarkoituksessa.

Paljon auttaa oikeasti myös rakkaus itseään kohtaan ja sallivuus + terveellinen, mutta reilu syöminen, keho tarvitsee rakkautta ja ravintoa.

Mä ainakin olen ikuisesti kiitollinen että uskaltauduin kertomaan ja hakemaan apua bulimiaan ja mut otettiin tosissaan vaikka olin ihan normaalipainoinen, jopa hoikka silloinkin.

Painoa en seuraa enää ja vaikka joskus stressi kuihduttaa ruokahalun, niin syön, koska se estää sitä mahdollista ahmintaa ja oksentelua.

Tärkeintä on muuttaa oma elämäntilanne sellaiseksi, että mielihyvän saaminen ruoasta menettää merkityksensä ja syöminen ei enää ole pääasiallinen elämänsisältö. Pitää saavuttaa kokemus, että on kontrollia omaan elämään ja ettei syöminen ole ainoa osa-alue, jota voi kontrolloida.

Terapia voi auttaa, mutta moni terapeutti tai ammattilainen ei oikein ymmärrä syömishäiriöitä.

Suosittelen tutustumaan carnivore-ruokavalioon. Jos osaat englantia, Youtubesta löytää videoita esim. hakusanoilla "carnivore cured my eating disorder". Nutrition with Judyn ja Laura Spathin kanavat ovat mielestäni erityisen miellyttäviä ja kiihkottomia.

Tämä ehdotukseni saa varmasti alapeukkuja ja kauhistelua. Lihansyöntihän muka tuhoaa maapallon ja aiheuttaa kaikki mahdolliset sydäntaudit ja syövät. Mutta virallis-terveellinen ruokavalio on runsashiilihydraattinen ja vähärasvainen, mikä on omiaan häiritsemään normaalia ruokasuhdetta. Kylläisyyden tunteen saavuttaminen on hyvin vaikeaa kasvirasvoilla ja viljoilla. Ja jos ihmisellä on pitkään jatkunut syömishäiriö, keho on auttamatta sekaisin. Hormoni- ja aivotoiminta ovat sekaisin. Ne pitää saada kuntoon.

Monesti vastakommenttina carnivorelle, ketolle, vhh:lle ym. ruokavaliolle on, että ne ovat hirveän rajoittavia, ne eivät ole normaalia syömistä ja että sellaiseen siirtyminen on ojasta allikkoon hyppäämistä. Mutta valtaosa edes "tavallisista" ihmisistä ei kykene pitäytymään normaalipainossa virallis-terveellisellä ruokavaliolla, ja onko mikään ihmekään, kun hiilihydraatit ylläpitävät nälkää ja mielitekoja.

On olemassa ihmisiä, jotka ovat ohittaneet sen pisteen, että he voisivat syödä "kaikkea kohtuudella", kunhan he vain löytävät jostain tarpeeksi tahdonvoimaa. Tietyt ruoat laukaisevat ahmimisen, ja ainoa järkevä keino on jättää ne kokonaan pois eikä elätellä haaveita kohtuukäytöstä.

Ylipäätään ajatus siitä, että ruoka-addiktin pitäisi päästä tilanteeseen, jossa hän voi syödä kaikkea mahdollista "kohtuudella", on epärealistinen ja jopa absurdi. Ei kukaan järkevä ehdota alkoholistillekaan, että opettele juomaan vain yksi lasillinen ja jätä se siihen, koska kyllähän alkoholin nauttiminen kohtuudella kuuluu hyvään elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On mahdollista. Itse parannuin n. 15 vuotta sitten, eikä syömisen kanssa ole sen jälkeen ollut ongelmia.

Olisin kiitollinen jos kertoisit enemmän

Oireilu alkoi hankalassa parisuhteessa nuoruusvuosina ja kesti yhtäjaksoisesti muutaman vuoden. Loppui kuin seinään, kun tuo parisuhde loppui. Kaikenlaisia yrityksiä kohti parantumista olin yrittänyt tehdä parisuhteen aikanakin ja samoin suhdetta oli yritetty hoitaa, ulkopuolistakin apua haettu (sivuhuomiona että suhteessa ei ollut väkivaltaa, mt- tai päihdeongelmia, pettämistä tms. raskauttavaa, vain muutoin hankalaa). 

Tavallaan siis tyypillinen syömishäiriötapaus, yritin syömistä/painoa vahtimalla saada hallinnantunnetta elämääni, josta se muuten uupui. Kun elämän vakautta heikentävä suhde loppui, tilanne korjaantui.  Yksi selittävä tekijä oli nuori ikä ja kokemattomuus parisuhteissa, aikuisempana olisi osannut nopeammalla aikataululla tehdä arvion että on kannattaa erota. Nuorena oli rakkaudessa monin tavoin ehdoton, eikä halunnut vaikeuksien edessä "luovuttaa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On mahdollista. Itse parannuin n. 15 vuotta sitten, eikä syömisen kanssa ole sen jälkeen ollut ongelmia.

Olisin kiitollinen jos kertoisit enemmän

Oireilu alkoi hankalassa parisuhteessa nuoruusvuosina ja kesti yhtäjaksoisesti muutaman vuoden. Loppui kuin seinään, kun tuo parisuhde loppui. Kaikenlaisia yrityksiä kohti parantumista olin yrittänyt tehdä parisuhteen aikanakin ja samoin suhdetta oli yritetty hoitaa, ulkopuolistakin apua haettu (sivuhuomiona että suhteessa ei ollut väkivaltaa, mt- tai päihdeongelmia, pettämistä tms. raskauttavaa, vain muutoin hankalaa). 

Tavallaan siis tyypillinen syömishäiriötapaus, yritin syömistä/painoa vahtimalla saada hallinnantunnetta elämääni, josta se muuten uupui. Kun elämän vakautta heikentävä suhde loppui, tilanne korjaantui.  Yksi selittävä tekijä oli nuori ikä ja kokemattomuus parisuhteissa, aikuisempana olisi osannut nopeammalla aikataululla tehdä arvion että on kannattaa erota. Nuorena oli rakkaudessa monin tavoin ehdoton, eikä halunnut vaikeuksien edessä "luovuttaa".

Mulla vaan on se et tä on seurannu kaikki vuodet, ihan sama millainen elämäntilanne on.. ap

Toivottavasti. Mä olen siinä tilanteessa että olen päässyt bulimiasta BED:iin mutta tämän myötä olen lihonut valtavasti kun enää oksenna ahmimaani. Terapeutti vakuuttaa että tämä laantuu jossain vaiheessa enkä missään nimessä saa nyt laihduttaa koska se todennäköisesti laukaisisi bulimian uudestaan tai ainakin hidastaisi toipumista. Mutta 35 liikakiloa ahdistaa.

Itselläni bulimia loppui, kun pääsin lukiosta ja muutin pois kotoa. Koulussa olin syrjitty ja isäni narsistinen kusipää, jolle täydellisyyskään ei riittänyt.

Pari vuotta ruokasuhteeni oli bulimian jälkeen sekaisin, mutta varsinaisee bediin en sairastunut.

Nyt olen ollut 25 vuotta syömishäiriöistä vapaa, enkä edes todella vaikeissa elämäntilanteissaole enää syömishäiriöön sairastunut.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti. Mä olen siinä tilanteessa että olen päässyt bulimiasta BED:iin mutta tämän myötä olen lihonut valtavasti kun enää oksenna ahmimaani. Terapeutti vakuuttaa että tämä laantuu jossain vaiheessa enkä missään nimessä saa nyt laihduttaa koska se todennäköisesti laukaisisi bulimian uudestaan tai ainakin hidastaisi toipumista. Mutta 35 liikakiloa ahdistaa.

Tämä juuri on pahin pelkoni. ap

Te jotka olette parantuneet, kauanko sairastitte?