Nykytilanteessa aso-vai omistusasunto?
Kertokaa kokemuksia, puolesta ja vastaan. Hintojen nousu kauhistuttaa, joten pohdinkin nyt olisiko myönnetty asuntolaina parempi ottaakin aso-asuntoon. Yksinhuoltaja olen.
Kommentit (45)
Meillä toinen ASO menossa omistusasuntojen jälkeen. Edellisessä asuimme vajaa kaksi vuotta ja saimme ASO maksun korotettuna takaisin. Korotus oli 3400€. Asumme suuren kaupungin keskustassa. Asuntomme on juuri rempattu kauttaaltaan. Jos ostaisimme vastaavan oman, olisi asumiskustannukset n. 700€ enemmän kk. Asumme tässä sen aikaa kunnes lapsi muuttaa pois kotoa(13v), sitten muutamme pienempää asoon. Omistus vs ASO erotuksen 700€, sijoitamme joka kk. Meille ASO on tällä hetkellä paras ratkaisu. Ei tarvii stressata mistään, se on mahtavaa! Lisäksi meinaamme jälleenvuokrata kotiamme ensi kesänä kun muutamme taas siirtonapuutarhamökkiimme. Näin saamme kustannuksia vieläkin alemmaksi, eikä tarvitse maksaa edes veroja, vastike kun on vähennyskelpoinen.
En itse enää lähtisi ASOon. Maksat asumisoikeusmaksun ja melkoista vuokraa päälle, vuokrankorotus määräytyy koko ASO-firman alueen asuntojen perusteella eli hyväkuntoisissa asunnoissa asuvat maksavat huonokuntoisten asuntojen remontteja vastikkeessaan.
Jos päätät lähteä ASOsta pois, maksat irtisanomisen jälkeen kolmen kuukauden markkinointiajan vastikkeen.
Itse valikoin Ason muutama vuosi sitten. Tässä asumiskustannukset todella paljon edullisemmat kuin omassa asuessa olisi, sillä perheemme tarvitsee 5h+k ja tämän kokoiset (ja tasoiset) talot pääkaupunkiseudulla maksavat about 500-600k. Tällä hetkellä sijoittamani asumisoikeusmaksu on noussut reilu 7000€. Eli jos muuttaisin nyt pois, saisin aika hyvän "koron" päälle. Itse myös sijoitan sen rahan minkä säästän kk asumismenoissa.
Asoon saa muuten myös asumistukea.
Hmm, kumpi on kannattavampaa??
40 000€ kynnysrahaa velalla tai käteisellä ja 1000e+ ASOlle
vai
Enemmän tai vähemmän asuntolainalla oma ja lyhennys 800€ omaan taskuun ja 200€ vastikkeeseen?
Kummallakohan omaisuus karttuu? Summat nyt täysin viitteellisiä mutta mahdollisia
En ikinä lähtisi maksamaan tyhjää ASOsta
Vierailija kirjoitti:

Miten säästät asumismenoissa? Onko asumiskulut muka vain 300 euron luokkaa noin isossa asunnossa? Tuskin. Sen verran maksamme asumiskuluja isossa okt:ssa. Ja lainan kuoletuskin on sama kuin laittaisi rahaa säästöön.

Hmm, kerrotko vielä minkä suuruisen asuntolainan saa näillä koroilla että lyhennys on 800€ jos ajatellaan että laina-aika 25v?

Kaikki kun ei halua asua ok-talossa, kuten esim minä. Haluan autottomana asua ydinkeskustassa. Lisäksi Ok-taloissa on niin paljon homeongelmia etten ikinä laittaisi rahojani sellaiseen kiinni.
Asumismuodon järkevyys määräytyy aina oman tilanteen mukaan. Laskin kouraan ja laskemaan.
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, mutta ota huomioon, että aso-vastikkeetkin tulevat nousemaan lähiaikoina. Aso on kannattava ja turvallinen vain, jos saat Helsingistä Hason asunnon. Kaikki muut firmat tahkovat tulosta.
Itse asun Helsingissä Asuntosäätiöllä ja koen kyllä edulliseksi alueen hintatasoon nähden. Ei mulla olisi yksin mitään mahdollisuuksia saada tällaiseen asuntoon lainaa ostaa omaksi, eikä lyhentää sitä, mutta aso maksaa vain noin 700 euroa kuussa jolla ei saa yksityisiltä vuokramarkkiinoilta juuri mitään.
Näissähän on myös se että mitä kalliimpi alue neliöhinnaltaan sitä kannattavampi aso. Koska ne vastikkeet on aikalailla samat jos asunnon valmistumisvuosi sama olipa kyse Kontulasta tai vaikka Arabianrannasta tai Pikku-Huopalahdessa, jolloin Kontulan asunto ei välttämättä vaikuta erityisen edulliselta mutta kalliimmassa kaupunginosassa oleva kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Hmm, kumpi on kannattavampaa??
40 000€ kynnysrahaa velalla tai käteisellä ja 1000e+ ASOlle
vai
Enemmän tai vähemmän asuntolainalla oma ja lyhennys 800€ omaan taskuun ja 200€ vastikkeeseen?
Kummallakohan omaisuus karttuu? Summat nyt täysin viitteellisiä mutta mahdollisia
En ikinä lähtisi maksamaan tyhjää ASOsta
Itse asun asossa, koska mulla ei olisi taloudellisia mahdollisuuksia sinkkuna ostaa omaksi vastaavaa. Tuossahan noita vastaavia rivarikämppiä myydään. naapureista omaksi 350 000 euroa alkaen, ei mikään pankki myöntäisi sellaista lainaa mulle ja liian tiukalle menisi. Asossa asun noiden naapurissa ja maksan 850 euroa kuussa jonka pystyn hyvin maksamaan (se asomaksu alussa mulla oli säästettynä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm, kumpi on kannattavampaa??
40 000€ kynnysrahaa velalla tai käteisellä ja 1000e+ ASOlle
vai
Enemmän tai vähemmän asuntolainalla oma ja lyhennys 800€ omaan taskuun ja 200€ vastikkeeseen?
Kummallakohan omaisuus karttuu? Summat nyt täysin viitteellisiä mutta mahdollisia
En ikinä lähtisi maksamaan tyhjää ASOsta
Hmm, kerrotko vielä minkä suuruisen asuntolainan saa näillä koroilla että lyhennys on 800€ jos ajatellaan että laina-aika 25v?
Riippuu siitä mitä tarvitsee. Jos tarvitsee 300 000€/25v/ 2,5% korolla se on 1346€, jos tarvitsee puolet se voi olla juurikin tuo 800€ + koron osuus parisataa.
Laskin juuri miten esim Itähelsingissä olisi 5h ASO ja normiasunto, 2000 luvun alun kämppä/100m2
ASO: Kynnysraha 40 000 - oletus että tämä on käteisellä, ei velalla
Asumiskulu km 1500€/kk
Omaan asuntoon sama summa velatonta käsirahaa, lainaa 300 000€. Lainan kuoletus + korko + vastike n 1800€ josta omaan taskuun jää lainan lyhennyksen osa heti eli n 700€/kk.
Tuon verran voittaa joka kuukausi ASOon verrattuna ja summa kasvaa joka kuukausi minkä siinä asuu.
Tuon lisäksi voi sitten kumpikin sijoittaa mitä haluaa ylijäävistä tuloista

Mä aina ihmettelen mistä ihmiset löytää näitä "halpoja" asokämppiä, itse en ole ikinä löytänyt alle 1000€/kk mikä olisi asuttavassa kunnossa ja vielä 2000 luvulta. Toisaalta, 850e on aivan järjetön vuokra jos vielä sitoo kynnysrahankin tuohon. Maksaa siitä että saa asua vuokralla.
Suomen järjestelmä on järjetön kuten sinunkin kohdallasi, yksin asuva ei saa minkäänlaisia lainoja. Omalle tyttärellekin luvattiin lainaa 80 000€ pienen perheasunnon ostoon Espoosta. Ihan silkkaa vittuilua. Kuitenkin hän joutui maksamaan vuokraa (ilman asumistukia) joka ylitti lainan kuukausierän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse valikoin Ason muutama vuosi sitten. Tässä asumiskustannukset todella paljon edullisemmat kuin omassa asuessa olisi, sillä perheemme tarvitsee 5h+k ja tämän kokoiset (ja tasoiset) talot pääkaupunkiseudulla maksavat about 500-600k. Tällä hetkellä sijoittamani asumisoikeusmaksu on noussut reilu 7000€. Eli jos muuttaisin nyt pois, saisin aika hyvän "koron" päälle. Itse myös sijoitan sen rahan minkä säästän kk asumismenoissa.
Miten säästät asumismenoissa? Onko asumiskulut muka vain 300 euron luokkaa noin isossa asunnossa? Tuskin. Sen verran maksamme asumiskuluja isossa okt:ssa. Ja lainan kuoletuskin on sama kuin laittaisi rahaa säästöön.
Kaikki kun ei halua asua ok-talossa, kuten esim minä. Haluan autottomana asua ydinkeskustassa. Lisäksi Ok-taloissa on niin paljon homeongelmia etten ikinä laittaisi rahojani sellaiseen kiinni.
Meillä on nyt 3. uusi okt menossa eikä yhdessäkään ole hometta. Ei varmaan tulekaan, kunnolla itselle rakennettu
Tuo nyt oli vain yksi vertaus, okt kun on halvempi kuin kerrostalo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm, kumpi on kannattavampaa??
40 000€ kynnysrahaa velalla tai käteisellä ja 1000e+ ASOlle
vai
Enemmän tai vähemmän asuntolainalla oma ja lyhennys 800€ omaan taskuun ja 200€ vastikkeeseen?
Kummallakohan omaisuus karttuu? Summat nyt täysin viitteellisiä mutta mahdollisia
En ikinä lähtisi maksamaan tyhjää ASOsta
Itse asun asossa, koska mulla ei olisi taloudellisia mahdollisuuksia sinkkuna ostaa omaksi vastaavaa. Tuossahan noita vastaavia rivarikämppiä myydään. naapureista omaksi 350 000 euroa alkaen, ei mikään pankki myöntäisi sellaista lainaa mulle ja liian tiukalle menisi. Asossa asun noiden naapurissa ja maksan 850 euroa kuussa jonka pystyn hyvin maksamaan (se asomaksu alussa mulla oli säästettynä).
Mä aina ihmettelen mistä ihmiset löytää näitä "halpoja" asokämppiä, itse en ole ikinä löytänyt alle 1000€/kk mikä olisi asuttavassa kunnossa ja vielä 2000 luvulta. Toisaalta, 850e on aivan järjetön vuokra jos vielä sitoo kynnysrahankin tuohon. Maksaa siitä että saa asua vuokralla.
Suomen järjestelmä on järjetön kuten sinunkin kohdallasi, yksin asuva ei saa minkäänlaisia lainoja. Omalle tyttärellekin luvattiin lainaa 80 000€ pienen perheasunnon ostoon Espoosta. Ihan silkkaa vittuilua. Kuitenkin hän joutui maksamaan vuokraa (ilman asumistukia) joka ylitti lainan kuukausierän.
Minulla vastike vähän yli 500€/kk, saman alueen vuokrakämppään (800+) ei olisi mitään mahdollisuuksia. Vaikka pystyn säästämään pienistä tuloista, en myöskään saisi lainaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm, kumpi on kannattavampaa??
40 000€ kynnysrahaa velalla tai käteisellä ja 1000e+ ASOlle
vai
Enemmän tai vähemmän asuntolainalla oma ja lyhennys 800€ omaan taskuun ja 200€ vastikkeeseen?
Kummallakohan omaisuus karttuu? Summat nyt täysin viitteellisiä mutta mahdollisia
En ikinä lähtisi maksamaan tyhjää ASOsta
Hmm, kerrotko vielä minkä suuruisen asuntolainan saa näillä koroilla että lyhennys on 800€ jos ajatellaan että laina-aika 25v?
Riippuu siitä mitä tarvitsee. Jos tarvitsee 300 000€/25v/ 2,5% korolla se on 1346€, jos tarvitsee puolet se voi olla juurikin tuo 800€ + koron osuus parisataa.
Laskin juuri miten esim Itähelsingissä olisi 5h ASO ja normiasunto, 2000 luvun alun kämppä/100m2
ASO: Kynnysraha 40 000 - oletus että tämä on käteisellä, ei velalla
Asumiskulu km 1500€/kk
Omaan asuntoon sama summa velatonta käsirahaa, lainaa 300 000€. Lainan kuoletus + korko + vastike n 1800€ josta omaan taskuun jää lainan lyhennyksen osa heti eli n 700€/kk.
Tuon verran voittaa joka kuukausi ASOon verrattuna ja summa kasvaa joka kuukausi minkä siinä asuu.
Tuon lisäksi voi sitten kumpikin sijoittaa mitä haluaa ylijäävistä tuloista
Voi laskea myös toisinpäin 1800-900= 900€. Eli tuon verran säästämme kun asumme asossa. sijoitamme säästämämme rahat ilman riskiä koronnoususta tai asunnon hinnan alenemisesta. Kukaan ei myöskään ikinä ota huomioon laskelmissa varainsiirtoveroa joka voi olla 6000-12000€. Me emme esim tarvitse enää montaa vuotta isoa perheasuntoa joten emme sellaista nyt myöskään halua ostaa muutaman vuoden takia. Asia olisi ehkä eri jos olis pienet lapset, mutta kun ei ole.
Asun omassa kaksiossa kerrostalo- osakkeessa. Mielestäni ASO:ssa vastike tai vuokra on kallis. En itse lähtisi ASOon asumaan. Maksan vastiketta nyt 237,30€/kk sis. vesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse valikoin Ason muutama vuosi sitten. Tässä asumiskustannukset todella paljon edullisemmat kuin omassa asuessa olisi, sillä perheemme tarvitsee 5h+k ja tämän kokoiset (ja tasoiset) talot pääkaupunkiseudulla maksavat about 500-600k. Tällä hetkellä sijoittamani asumisoikeusmaksu on noussut reilu 7000€. Eli jos muuttaisin nyt pois, saisin aika hyvän "koron" päälle. Itse myös sijoitan sen rahan minkä säästän kk asumismenoissa.
Miten säästät asumismenoissa? Onko asumiskulut muka vain 300 euron luokkaa noin isossa asunnossa? Tuskin. Sen verran maksamme asumiskuluja isossa okt:ssa. Ja lainan kuoletuskin on sama kuin laittaisi rahaa säästöön.
Asuntolainan (500k) lyhennys+korko 2539€, laskettu Nordean laskurilla ja korko 2%. Tähän lisäksi lämmitys, jätehuolto, kiinteistövero, kiinteistövakuutus, kaikki rempat jne. Tai osakkeessa yhtiövastike isoissa asunnoissa sellaista 300-400€.
Nyt maksan 1200€ vastikkeen joka sisältää lämmityksen, kaikki rempat, jätehuollot, netin jne.
Erotus kuukausittaisissa kuluissa siis toista tuhatta. Asuntolainan lyhennyksen osuus on 1700€ ja kyllä, otin sen huomioon. Sijoittamalla kk kulujen erotuksen tulen jäämään voitolle. Tietenkin erikseen skenaario, jossa sijoitusten arvo romahtaisi lopullisesti, mutta toisaalta asuntojen hinnatkin ovat laskussa.
Vierailija kirjoitti:
En itse enää lähtisi ASOon. Maksat asumisoikeusmaksun ja melkoista vuokraa päälle, vuokrankorotus määräytyy koko ASO-firman alueen asuntojen perusteella eli hyväkuntoisissa asunnoissa asuvat maksavat huonokuntoisten asuntojen remontteja vastikkeessaan.
Jos päätät lähteä ASOsta pois, maksat irtisanomisen jälkeen kolmen kuukauden markkinointiajan vastikkeen.
Asosta sentään pääsee lähtee toisin kuin omistuskämpästä joka ei mahdollisesti mene kaupaksi. Ja toisaalta ei tarvii pelätä et vuokranantaja myy kämpän alta pois.