miksi homot/lebot teettävät molemmille "omat" lapset saman aikaan?
siis jos toinen pariskunnassa hedelmöitetään, miksi toisenkin pitää saada lapsi juuri samaan aikaan. olisi siis sama kuin heteroilla mies ja nainen odottaisi kahta lasta toinen toisen mahassa ja toinen toisella? eikö aika rankaa ehdoin tahdoin? kaksoset eri asia.
Kommentit (13)
ettei pääse hurvittelamaan kodin ulkopuolelle
tuli niin paljon kirjoitusvirheitä.
ajatellaan että lapsista on seuraa toisilleen? ja onhan myös näitä homopari + lesbopari jotka tekevät keskenään lapsia niin että lapsien synnyttyä toinen menee äidelle, toinen iseille...
Kaikissa tietämissäni tapauksissa vain toinen ollut raskaana. Tavallisesti kaikki lapset toisen synnyttämiä.
Me itseasiassa haluamme tehdä näin ja syitä on muutama:
Lapsista on seuraa toisilleen ja mikäli haluamme heille myöhemmin sisaruksia, vältymme luultavasti pahimmilta "yhyy mä en haluu pikkusiskoo!"- känkkäränkiltä.
Saamme molemmat kokea odotuksen yhdessä ja olla toinen toisellemme paras mahdollinen tuki. Ja ymmärrämme paremmin, mitä toinen käy läpi. Lisäksi neuvola-ajat saa kivasti yhteen :D Ei tarvii rampata jatkuvasti.
Toki on kamalat vaippavuoret, mahdollisesti yökaudet huutavat vauvat ja kaikkea, mutta tuleehan noita kaksosiakin ja kolmosia, ei kai tuo kummempaa ole. Ainakin olemme itse HALUNNEET näin, eli eipä voi valittaa.
Ja ehkä lapset jopa oppivat yhdessä potalle sun muuta? Jos toisen esimerkki kannustaisi? Sitäkin olisi kiinnostava seurata.
No, tässä nyt jotain. Niin ja siis naispari toki olemme. :D Jos se ei odotushöpötyksestä tarpeeksi ilmi käy.
Me itseasiassa haluamme tehdä näin ja syitä on muutama:
Lapsista on seuraa toisilleen ja mikäli haluamme heille myöhemmin sisaruksia, vältymme luultavasti pahimmilta "yhyy mä en haluu pikkusiskoo!"- känkkäränkiltä.
Saamme molemmat kokea odotuksen yhdessä ja olla toinen toisellemme paras mahdollinen tuki. Ja ymmärrämme paremmin, mitä toinen käy läpi. Lisäksi neuvola-ajat saa kivasti yhteen :D Ei tarvii rampata jatkuvasti.Toki on kamalat vaippavuoret, mahdollisesti yökaudet huutavat vauvat ja kaikkea, mutta tuleehan noita kaksosiakin ja kolmosia, ei kai tuo kummempaa ole. Ainakin olemme itse HALUNNEET näin, eli eipä voi valittaa.
Ja ehkä lapset jopa oppivat yhdessä potalle sun muuta? Jos toisen esimerkki kannustaisi? Sitäkin olisi kiinnostava seurata.No, tässä nyt jotain. Niin ja siis naispari toki olemme. :D Jos se ei odotushöpötyksestä tarpeeksi ilmi käy.
Itse mietin ainoastaan sitä, että kuinka tuo tuen tarve? Onhan niitäkin naisia jotka odottavat ihan yksin mutta itse olen raskausajat kokenut niin suurta henkistä myllerrystä että on ollut tosi tärkeää kun lähellä on ollut tonen jolla on jalat ikäänkuin maassa. Sitten kun on kaksi odottajaa yhtäaikaa samassa mylerryksessä, niin kuinka sitä jaksaa tukea toista?
Onnea teille kovasti :)
Ihan mielenkiinnolla kysyn, ei ole tarkoitus olla mitenkään ikävä.
itten kun on kaksi odottajaa yhtäaikaa samassa mylerryksessä, niin kuinka sitä jaksaa tukea toista?
Meillä ainakin löytyy ystävistä/mummoista sun muista sukulaisista vähän liikaakin tukea. :,D Kaipa tuo riippuu siitä, kuinka kenelläkin myllertää. Itseäni helpottaa ihan sekin tieto, että toinen ymmärtää miten hormoonit voivat heitellä.
No, minä en ole kovin tukeutuva ihminen, minun on kai huono puhua tästä... :,D
heterovanhemmille huudellaan kuinka se on väärin esikoista kohtaan....
mutta osa perustelustasi on kyllä todella huonoja. Eniten nauroin "ei tarvitse kuunnella lasta, joka ei halua pikkusisarusta" ja "ei tarvitse jatkuvasti rampata neuvolassa" -kommeteille. Ihan oikeasti hei, noi kommentit vie nyt sulta kyllä uskottavuuden. Minusta kenenkään ei tarvitse perustella, miksi haluaa minkäkinlaisen ikäeron, miksi sinä perustelet omaa valintaasi näin typerillä pointeilla? Ja muistakaa, että vaikka joudutte lesboparina tietenkin hieman tarkemmin "suunnittelemaan" raskaudet, niin luonto on silti arvaamaton. Mitä sitten tapahtuu, jos ette saakaan aivan samaan aikaan omaa lasta?
sinä voit kuvitella, että te nasahdatte tuosta noin vain just samaan aikaan raskaiksi ja sitten koko elämä neuvolakäyntejä myöten kulkee samaan tahtiin?
Muutenkin perustelusi ovat täysin älyttömiä.
Me itseasiassa haluamme tehdä näin ja syitä on muutama:
Lapsista on seuraa toisilleen ja mikäli haluamme heille myöhemmin sisaruksia, vältymme luultavasti pahimmilta "yhyy mä en haluu pikkusiskoo!"- känkkäränkiltä.
Saamme molemmat kokea odotuksen yhdessä ja olla toinen toisellemme paras mahdollinen tuki. Ja ymmärrämme paremmin, mitä toinen käy läpi. Lisäksi neuvola-ajat saa kivasti yhteen :D Ei tarvii rampata jatkuvasti.Toki on kamalat vaippavuoret, mahdollisesti yökaudet huutavat vauvat ja kaikkea, mutta tuleehan noita kaksosiakin ja kolmosia, ei kai tuo kummempaa ole. Ainakin olemme itse HALUNNEET näin, eli eipä voi valittaa.
Ja ehkä lapset jopa oppivat yhdessä potalle sun muuta? Jos toisen esimerkki kannustaisi? Sitäkin olisi kiinnostava seurata.No, tässä nyt jotain. Niin ja siis naispari toki olemme. :D Jos se ei odotushöpötyksestä tarpeeksi ilmi käy.
että jos yöt meneekin huonommin ja molemmat ovat sitten väsyneitä?
Jokainen ihminen on yksilö,jokainen raskaus omanlaisensa. Yhteiset neuvolareissut ei välttämättä toteudu, toinen voi jotua tiheämpään seulaan jos raskaudessa jotain poikkeavaa.
Kuulostaa ennemmin kahden pikkutytön kotista-leikiltä nuo sun juttus, ei vastuulliselta vanhemmuudelta.
Lapsia teillä ei vielä ole, eihän ja toivotaan ettei tule.
Me itseasiassa haluamme tehdä näin ja syitä on muutama:
Lapsista on seuraa toisilleen ja mikäli haluamme heille myöhemmin sisaruksia, vältymme luultavasti pahimmilta "yhyy mä en haluu pikkusiskoo!"- känkkäränkiltä.
Saamme molemmat kokea odotuksen yhdessä ja olla toinen toisellemme paras mahdollinen tuki. Ja ymmärrämme paremmin, mitä toinen käy läpi. Lisäksi neuvola-ajat saa kivasti yhteen :D Ei tarvii rampata jatkuvasti.Toki on kamalat vaippavuoret, mahdollisesti yökaudet huutavat vauvat ja kaikkea, mutta tuleehan noita kaksosiakin ja kolmosia, ei kai tuo kummempaa ole. Ainakin olemme itse HALUNNEET näin, eli eipä voi valittaa.
Ja ehkä lapset jopa oppivat yhdessä potalle sun muuta? Jos toisen esimerkki kannustaisi? Sitäkin olisi kiinnostava seurata.No, tässä nyt jotain. Niin ja siis naispari toki olemme. :D Jos se ei odotushöpötyksestä tarpeeksi ilmi käy.
aika kauheelta nimenomaan leboilta.