Mieletön lapsen kaipuu..

ja ala järkevästi suunnitella loppuelämääsi. Itse olet itsestäsi ja elämästäsi vastuussa - sekä mahdollisesta tulevasta lapsesta.



Jos miehesi ei haula lasta, se ei oikeuta sinua käyttäytymään kuin ajopuu.



Voin hyvin kuvitella, että lapsen kaipuu tekee kipeää. Omasta kokemuksesta sekä vierestä seuranneena tiedän, mitä tarkoitat.



Mieti nyt:

a) voitko jakaa loppuelämäsi miehesi kanssa, jos hän ei halua lapsia? jos vastaus on ei, niin puhu asiasta rauhallisesti miehesi kanssa. Jos hänen kielteinen kantansa pitää, niin edessä on ero. Se prosessi sinun on käytävä ensin läpi.



b) sen jälkeen voit alkaa etsiä uutta miestä ja lapsellesi isää. Mahdollisesti tämä rakkautesi kohde, tai sitten joku muu.



Toivon, ettet ole raskaana nyt, ei oikein hyvältä alulta kuullosta.



Elä elämääsi äläkä palloile asioilla.

Meillä piti alun perin olla lapset hankittuna ennen sitä maagista kolmea kymppiä... Nyt tämä lasissa, lapsista ei tietoa. Ja valitettavasti itse en ole osannut ja pystynyt lopettamaan suhdetta, olen toivonut että mies lämpenisi lapsiajatukselle. Nyt sitten olemme tässä; olen pettänyt ja akastunut toiseen. Mies haluaisi sittenkin jatkaa kanssani ja nyt niitä lapsia...juupa juu. Taitaa vaan olla myöhäistä nyt.



ap

Tämä on nin iso kysymys, että jos siitä ei päästä yksimielisyyteen on seuraus ero. Olisit katkera loppu elämäsi, jos et saisi edes yrittää lasta miehesi vuoksi. Rohkeasti!

ollessamme ihan nuoria ja hän minua 4 vuotta vielä nuorempi. Hän oli erittäin vastuuntuntoinen ja ajatteli että vaikka minä olisin vähän vanhempana kypsä äidiksi niin hän ei vielä ollut työkokemusta ym. saanut niin etä perhettä olisi voinut perustaa.



En vaatinut lasta ihan niihin aikoihin mutta sulhaseni näki kuinka halusin äidiksi, saada oman lapsen jotka olivat tulleet tutuksi työni kautta, tuttavien lapsia hoidellessa vapaa-aikana jne.



Sulhaseni sanoi että tekee väärin "pitäessään" minua kun vosin samaan aikaan perustaa perheen jonkun toisen kanssa, hän jotenkin kai kärsi kun en saanut haluamaani vauvaa ja syy oli mielestään hänen..



Hänen aloitteestaan purimme kihlauksen. Emme olleet koskaan ridelleet, emme sanoneet mitään loukkaavaa vaan olimme onnellisia ja erittäin rakastuneita, mutta, silti hän pystyi purkamaan tulevaisuuden suunnitelmamme. Itkimme erotessamme, halsimme ja tiesimme meille molemmille jäävän kaipuun toistemme luokse, mutta ei voinut mitään. Luvattiin pitää yhteyttä jne.



Aika pian tapasinkin tulevan lapseni isän, en tiennyt hänestä paljoakaan, mutta koska minulla oli yksi hyvä kokemus seurusteluajalta luotin tähän mieheen killtinä kotityttönä.



Kun vauva syntyi, soitin edellisen sulhasen kotiin, koska olin edelleen kuin tyttökaveri ex-sulhasen äidin kanssa...kotipuhelimeen vastasikin ed. sulhaseni, jolle kerroin kuinka ihana tyttövauva on synytynyt. Hän oli koko ajan tietoinen elämästäni varmaan äitinsä kautta, jonka kanssa opiskelin mm. kieliä iltaisin poikansa tulllessa hakemaan meitä tunneilta, vieden minutkin "isomahaisen" kotiin, jossa lapseni isä sie sitten paljon viihtynytkään.



Näytti siltä että olin saanut huonot eväät avioliitolle. Menin kuitenkin naimisiin vauvan kastetilaisuudessa toivoen aviomieheni muuttuvan ja jättävän ravintoloissa rypemisen ym.



Yritin ja yritin antaa mahdollisuuksia lapsenkin tähden, mutta usein kaipasin sitä kilttiä ja luotettavaa ex-sulhasta jonka kanssa ei varmaan olisi tarvinut itkeä ja tuntea pahaa mieltä, olla epävarmuudessa jne. lapsi ei olisi kärsinyt.



Varmaan parempia aikoja uskoen aloinkin odottaa sisarusta jo pian esikoisen synnyttyä. Mieheni ei muuttunut vastuulliseksi, päin vastoin saimme lasten kanssa kokea kaikenlaista ikävääkin.



Hain avioeroa vaikka oli kaksi pientä lasta.



Entinen ihana anoppini oli paljon tukenani ja tapasi minua ja lapsiani. Kävin kylässä lasten kanssa, ja sitten eräänä ihanana päivänä ex-sulhaseni halusi alkaa tapailemaan, tuli meille kylään ja kahden vuoden uudelleen seurustelun jälkeen menimme naimisiin. Meillä on nyt yhteisiä lapsiakin ja kaikki on ihanasti.



Mieheni sanoo ettemme varmaan olisi näin onnellisia jos ei olisi käyty läpi näitä kaikkia, kuin kaikki olisi ollut silloin nuorempana liian helppoa...



Mieheni on lapsilleni hyvä, ei antaisi ketään pois on kiintynyt ja elättänyt heidät lasten isän laiminlyödessä elatukset.



Toivottavasti ap saat haluamasi, onnistut ja olet onnellinen äiti ja vaimo,

vai onko mieli muuttunut matkalla?



Me keskusteltiin heti melkein ensihetkillä, että 3 lasta olis kiva ja kohtuullisen pian. Tämä myös toteutui, aikuisia kun oltiin jo tavatessa (minä olin 22v, mies 29v, kun tavattiin).