Lue keskustelun säännöt.
Onko noloa olla vahinkolapsi?
16.09.2022 |
Ehkä ajat ovat muuttuneet hiukan mutta ainakin musta tuntuu että on aika harvinaista olla vahinkolapsi. Olen siis 18M ja vanhempani saivat minut 19v/22v eli nuorena. Muiden vanhemmat ovat jo yli 50 reilusti.
Kommentit (34)
Olen vahinkolapsi. Pahinta että sen on aina tiedostanut ja rehellisesti sanoen ei minun olisi pitänyt syntyäkkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole! Minkäs sille itse voi. Kannattaa olla nolo jostain, mitä on TIETOISESTI tehnyt nolosti, muusta ei tarvi eikä kannata eikä ole syytäkään.
Ei ole.
Lapsista hyvänkin ehkäisyn valtioissa tulee olemaan "vahinkoja" ja yllätyksiä. Lapsi on ehkä toivottu, mutta sitä olisi haluttu ehkä hiukan myöhemmin. Mun vanhemmat oli kans 19 ja 20-vuotiaita kun synnyin. Taustalla
tuo että mut otettiin kyllä ilolla vastaan, mutta en tainnut ihan suunniteltu olla. :-D
En tiedä, onko tämä lohdutus, mutta...
Kun olet seurueessa, joka ei koostu lähisukulaisistasi, muut eivät tiedä sinun olevan vahinkolapsi. Ei ihmiset ajattele aikuistuessaan toisen ihmisen lapsuutta tai taustaa, ellei hän oireile sitä.
Ensimmäiset kysymykset ovat yleensä: mitä työtä teet, mitä opiskelijat/miksi valmistuit, missä asut tai mitä harrastat.
En ole koskaan kuullut kysymystä, olitko haluttu vanhemmillesi. Missään, koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen vahinkolapsi. Pahinta että sen on aina tiedostanut ja rehellisesti sanoen ei minun olisi pitänyt syntyäkkään.
Sama täällä.
Noloa on ainoastaan se että tiedät olevasi vahinko. En mä ainakaan ikinä lapselleni tai kenellekään tuollaista sanoisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vanhemmat erosivat, kun olin 10v. En sitä kysynyt, ja äidin kohdalta se on myöhäistä, R.I.P. Mutta kysyin isän langolta, (isän 1v. nuoremman sisaren mieheltä): Olinko vahinko- vai rakkaus-? . Vastasi siihen, että kyllä sinä olet rakkaus-. Itku kyllä pääsi molemmilta. :'/ (ja suomalainen mies kun ei itkua tihraa ....)
Ei ole. On noloa vanhempien hölöttää sellaista lapselleen, kun päättivät lapsen pitää. Varmaan ainakin vanhemmista ihmisistä iso osa oli vahinkoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei. Tai no mä en ollut kuulemma kun lääkäri kysyi että pidetäänkö ja vastaus oli että pidetään. Eli nimenomaan kuulemma haluttu. Mutta kierukan läpi tulin yli 40v sitte..
Vahinkolapsikin on sellainen, että hänet on päätetty pitää, eli olet valittu, et vahinko. Ja olet todellinen rakkauslapsi, etkä sellainen excel-taulukolla almanakkaan laskelmoiden harkittu lapsi.
Ja mitä väliä sillä lopulta on, mistä tilanteesta olet syntynyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole noloa. Mäkin olen vahinkolapsi ja sen ovat molemmat vanhemmat minulle kertoneet. Äiti sanoi, että olisi pitänyt tehdä abortti, kun suhde isään oli silloin niin huono. Sain kyllä lapsena ja teininä kuulla heidän eron jälkeen, kuinka muistutan häntä isästä huonolla tavalla. Isä itse sanoi minulle nuorena aikuisena, että lapsi tuli pilaamaan aikuisten asiat. Pilalla ne olivat kyllä ennen syntymääni jo.
Elän kuitenkin mielestäni ihan ok elämää ja ihan menestynytkin. Jonkinlaisia traumoja on kuitenkin jäänyt ja minun on hankala luottaa ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Noloa on ainoastaan se että tiedät olevasi vahinko. En mä ainakaan ikinä lapselleni tai kenellekään tuollaista sanoisi.
Ei toni kukaan ole ikinä suoraan sitä sanonut mutta se on melko helposti pääteltävissä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka viides lapsi syntyy vahingossa ja aika moni niistä on otettu lopulta ilolla vastaan. Et ole kummajainen tässä maailmassa.
Entäs sitten ne, jotka ovat väärää sukupuolta? Selvästi toivottu poikaa mutta tuleekin tyttö? Etenkin jos on jo esim. kolme tyttöä ja neljäskin on "väärä"?
Kyllähän lapsi silti toivottu on kerta ei oo aborttia tehty. Mitä tuota sen enempää vatvomaan?
Minun esikoiseni on vahinko siinä mielessä, että ehkäisy petti (kondomi hajosi). Tiedettiin haluavammme lapsia, mutta ei ihan vielä. Siitä huolimatta hän oli jo odotusajan ensi hetkistä rakas ja haluttu ja tietoisten päätösten tulos. Ei siis haettu jälkiehkäisyä, mistään abortin harkitsemisesta puhumattakaan. Tätä hän ei itse tiedä eikä voi ulkoisista seikoista päätelläkään, oltiinhan aikuisia, korkeakoulutettuja, työelämässä ja naimisissa. Yllätysraskaus oli lopulta onni. Mietin että koskahan meillä olisi ollut rohkeutta tehdä se "elinkautinen" päätös.
Olitpa vahinko tai ei, nolostelulle ei ole tarvetta. Sinä olet siihen päätökseen täysin syytön ja toisaalta iso osa nuorten vanhempien lapsista on joko aidosti alusta alkaen toivottuja, tai ainakin niin haluttuja että saavat syntyä..
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat erosivat, kun olin 10v. En sitä kysynyt, ja äidin kohdalta se on myöhäistä, R.I.P. Mutta kysyin isän langolta, (isän 1v. nuoremman sisaren mieheltä): Olinko vahinko- vai rakkaus-? . Vastasi siihen, että kyllä sinä olet rakkaus-. Itku kyllä pääsi molemmilta. :'/ (ja suomalainen mies kun ei itkua tihraa ....)
Kiitos yläpeukuista.
Olin heidän saarikesämökillä, heräsin aamulla yksin, kankkusessa; kerroin ja "lesoilin", et uisinko tuon viereisen saaren vievän salmen yli, oisin pystynyt siihen, mut teidän ois pitänyt tulla hakemaan mut veneellä takasin :)
Kuunteli ja sanoi: tuo salmen pinta näyttää tasaiselta, mutta siellä alla käy jommonenkin virtaus. Ymmärsin ja käsitin.
Vuosia myöhemmin ymmärsin sen toisen merkityksen.
Miksi yhdenkään vanhemman pitäisi kertoa lapselle, että oli vahinko? Eikö voi sanoa, että oli yllätys tms.?
Ei