Lue keskustelun säännöt.
Miksi kaikki luovat artistit erit. muusikot menettävät luovuutensa vanhetessaan?
MikeTheMasterhood
16.09.2022 |
alussa on luovuutta ja moni tekee hittinsä ja biisinsä jo parikymppisenä, jotkut jo aiemmin, ja nyt puhutaan esim. oikeista muusikoista ja kitaristeista kuten vaikka Steve Vai, Joe Satriani, Alexi Laiho
uudet levyt täyttä paskaa, COBin levytkin täyttä paskaa Are yu Deadin jälkeen
tai Eppu Normaali. J Karjalainen uudet levyt täyttä paskaa
yleensä 40-vuotiaana on jo kaikki luovat voimat menneet!!!!!!!!!
menee voitelu luovuus, kaikki on vain mekaanista kopiota. Tuskin mikään bändi on tehnyt vanhoilla päivilään mitään uutta ja luovaa
ja rap-musa.-paskahan on paskaa alusta saakka loppuun saakka
kerro minulel yksi artisti tai bändi joka olisi tehnyt jotain mielenkiintoista vanhetessaan?
Kommentit (60)
Sukupuolivietti ja luovuuspuuskat laimenee samassa suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep ja ennen rockia tehneet alkavat tekemään iskelmiä vanhetessaan. Ihme juttu.
Oikeilla jäljillä olet, sillä pääsääntö on se, että luovuus kukkii nuorena musiikin parissa, jos unohdetaan klassinen musiikki tms. Toki poikkeuksia löytyy: John Lennon kirjoitti parhaat biisinsä minun mielestäni vasta the Beatlesin hajoamisen jälkeen. Black Sabbath teki oivan levyn "13" vanhoilla päivillään, jne.
Elämä täyttyy kaikesta muusta. Eihän kukaan nelikymppinen tee samaa kuin kakskymppisenä. Kirjailijat sen sijaan paranee vanhetessaan.
roope latvalakin on nykyään alkoholistina lähipubissa, samoin andmccoys, tosin jälkimmäinen ei koskaan ole osannutkaan mitään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma on se, että ne yrittää toistaa sitä vanhaa kaavaa mihin yleisö on tottunut, kun pitäisi siirtyä taiteellisesti eteenpäin. Vaikka sitten rockista iskelmään.
Eri mieltä. Esim. U2 on pakonomaisesti yrittänyt muuttua aina ja mennyt vain paskemmaksi ja paskemmaksi.
Ja kenenkään ei ikinä pitäisi siirtyä iskelmään. Se ei ole mitään kehittymistä. Iskelmä on yksinkertaisinta musiikkia mitä on, sekä sävellykseltään että sanoitukseltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monella bändillä ja artistilla se eka levy on paras. Siihen käytetään parhaat ideat ja koukut, jotka mahdollisesti usean vuoden aikana ennen levytyssopimuksen saamista ovat syntyneet.
Seuraavilla levyillä kovassa aikataulupaineessa noudatetaan samaa kaavaa ja uudelleen käytetään niitä ekan levyn oivalluksia. Eipä ne sitten enää yhtä tuoreelta kuulosta.
Kyllähän the Rolling Stones teki laadukasta musiikkia 20 vuotta, 1980-luvun alkupuolelle saakka. Aerosmith teki hienon comebackin 1980-luvun lopulla "Permanent Vacation" albumilla. Pink Floyd julkaisi mielestäni parhaan albuminsa "the Division Bell" vanhoilla päivillään.
Makuasoitahan nämä ovat. Kuka diggaa mistäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen huononee myös kuuntelijana. Melkein kaikki pitävät samoista levyistä kuin teini-iässä, koska silloin tunsi vahvemmin.
Oma luovuus oli kukkeimmillaan siinä parikymppisenä. Olin seksuaalisimmillani ja hulluimmillani silloin.
Elämä oli aikamoista vuoristorataa tunteiden kanssa. Välillä oli vaikeaa. Kipeää.
Sitä vain elämä tasaantuu vanhetesssa. Tulee perhettä. Elämän uutuudenviehätys katoaa. Ei pysty eikä jaksa sekoilla.
Kaikki tuo liittyy luovuuteen.
Kyse on siitä, pystyykö rutiinilla olemaan luova. Tavallaan voi. Mutta ei oikein viittis sekoilla, eikä kertaakaan, kun on perhe.
Luovuus älyllistyy. Kyllä sitä voi olla luova minkä ikäisenä vain. Se vaatii vain enemmän työtä.
Ja ehkä uusien tekniikoiden opettelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihminen huononee myös kuuntelijana. Melkein kaikki pitävät samoista levyistä kuin teini-iässä, koska silloin tunsi vahvemmin.
Totta. Kyllä se radiokanava usein eksyy Hitmixin puolelle. Niitä samoja rallatuksia tulee kuunneltua kuin teininä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän the Rolling Stones teki laadukasta musiikkia 20 vuotta, 1980-luvun alkupuolelle saakka. Aerosmith teki hienon comebackin 1980-luvun lopulla "Permanent Vacation" albumilla. Pink Floyd julkaisi mielestäni parhaan albuminsa "the Division Bell" vanhoilla päivillään.
Makuasoitahan nämä ovat. Kuka diggaa mistäkin.
Niillä on ollut hyvä synenergia bändin kesken. Luovuutta voi saada tekemällä yhteistyötä eri ihmisten kanssa. Ehkä jotain uusia kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ritchie Blackmore, jota henkilökohtaisesti pidän parhaana kitaristina, on mielenkiintoinen tapaus siksi, että on pystynyt ylläpitämään luovuutensa koko uransa läpi.
Rokkipoliisi kirjoitti:
Aika monella bändillä ja artistilla se eka levy on paras. Siihen käytetään parhaat ideat ja koukut, jotka mahdollisesti usean vuoden aikana ennen levytyssopimuksen saamista ovat syntyneet.
Seuraavilla levyillä kovassa aikataulupaineessa noudatetaan samaa kaavaa ja uudelleen käytetään niitä ekan levyn oivalluksia. Eipä ne sitten enää yhtä tuoreelta kuulosta.
Näinhän se on. Ehkä vielä se toinen levy on uraauurtava/vallankumouksellinen. Syy? alussa on valtava kertomisen tarve, energiaa sen välittämiseen ja kerrottava tarina (musiikkeineen) on uusi. Kolmannen levyn kohdalla tarina on jo vanha. Juuri kukaan ei pysty elämään toisen ja kolmannen levyn välissä omaa elämäänsä "uudelleen" sillä tavoin, että levy olisi ikään kuin eri henkilöstä lähtöisin.
Anna Erikson ei ole menettänyt luovuuttaan, näköjään. Sillä on uusi media, elokuvat.
Mutta en tiedä, onko hyvä perheelle. Aika pitkälle tuntuu menevän.
Kädenlämpöinen taide on usein tervettä ja hyväksi läheisten hyvinvoinnille.
Vierailija kirjoitti:
Rokkipoliisi kirjoitti:
Aika monella bändillä ja artistilla se eka levy on paras. Siihen käytetään parhaat ideat ja koukut, jotka mahdollisesti usean vuoden aikana ennen levytyssopimuksen saamista ovat syntyneet.
Seuraavilla levyillä kovassa aikataulupaineessa noudatetaan samaa kaavaa ja uudelleen käytetään niitä ekan levyn oivalluksia. Eipä ne sitten enää yhtä tuoreelta kuulosta.
Näinhän se on. Ehkä vielä se toinen levy on uraauurtava/vallankumouksellinen. Syy? alussa on valtava kertomisen tarve, energiaa sen välittämiseen ja kerrottava tarina (musiikkeineen) on uusi. Kolmannen levyn kohdalla tarina on jo vanha. Juuri kukaan ei pysty elämään toisen ja kolmannen levyn välissä omaa elämäänsä "uudelleen" sillä tavoin, että levy olisi ikään kuin eri henkilöstä lähtöisin.
Toi on ongelmallista, miten saa toisen kertojan äänen työhönsä. Tai useamman. Rahalla varmaan, jos olisi varaa palkata ammattilaisia.
Teen yksin töitä. Haluaisin uudistua. Mutta on vaikeaa.
Sattuma on yksi, jota suosin.
Vierailija kirjoitti:
Rokkipoliisi kirjoitti:
Aika monella bändillä ja artistilla se eka levy on paras. Siihen käytetään parhaat ideat ja koukut, jotka mahdollisesti usean vuoden aikana ennen levytyssopimuksen saamista ovat syntyneet.
Seuraavilla levyillä kovassa aikataulupaineessa noudatetaan samaa kaavaa ja uudelleen käytetään niitä ekan levyn oivalluksia. Eipä ne sitten enää yhtä tuoreelta kuulosta.
Näinhän se on. Ehkä vielä se toinen levy on uraauurtava/vallankumouksellinen. Syy? alussa on valtava kertomisen tarve, energiaa sen välittämiseen ja kerrottava tarina (musiikkeineen) on uusi. Kolmannen levyn kohdalla tarina on jo vanha. Juuri kukaan ei pysty elämään toisen ja kolmannen levyn välissä omaa elämäänsä "uudelleen" sillä tavoin, että levy olisi ikään kuin eri henkilöstä lähtöisin.
the Beatlesin levyt paranivat levy levyltä, ja viimeinen levy Abbey Road oli mielestäni yhtyeen kaikkein laadukkain kokonaisuus.
Naisena koin, että raskaus ja lapsen saaminen oli luonnollinen keino uudistua. Sekin oli kipeää ja vaikeaa. Iso fyysinen muutos.
Ehkä sairastuminen tai jokin iso fyysinen muutos saa luovuuden taas puhkeamaan.
kerro minulel yksi artisti tai bändi joka olisi tehnyt jotain mielenkiintoista vanhetessaan?
The Sparks.