Mikä mulla on
Koronatesti negatiivinen, oireet kestäneet noin kuukauden. Lievää lämpöilyä satunnaisesti, päänsärkyä, hengitys tukalaa (ei kuitenkaan suoranaista hengenahdistusta) ja yleiskunto romahtanut, jaksan kävellä noin 200m hengästyen (yleiskunto hyvä), jatkuvaa väsymystä, nuhaa, kurkkukipua, poskionteloissa kipua, korvakipua, keuhkoputkien kutinaa ja repivää kivuliasta tunnetta keuhkoissa yskiessä jossa samalla irtoaa keltaista limaa. Niin ja vielä satunnaista pistävää kipua vas. puolella keuhkoa.
Lääkäriin ei pääse, päivystykseen vasta sitten kun nousee korkea kuume. Yksityiselle ei ole opiskelijana varaa.
Onko kenelläkään ollut samanlaisia oireita ja saanut diagnoosia oireisiinsa?
Kommentit (2)
Ehkä joku flunssapöpö jäänyt jylläämään. Kuumaa teetä, hunajaa tunneittain. Lepoa ja terveellistä vahvistavaa syömistä, niin paranet kuun loppuun mennessä.
Herään myös öisin tuohon keuhkoputkien kutinaan tai yskimiseen. Lisäksi mulla oli viime yönä niin kovat niska-hartia kivut että heräsin niihin ja edelleen sattuu esim. kääntää päätä. Aiemmin on pääosin muita lihaskipuja ollut, uutena oireena tuo.
Kaikki ed. viesteissäni olevat oireet eivät ole samanaikaisesti vaan vaihtelevat. Ainoastaan työläs hengitys, kurkkukipu, päänsärky, väsymys ja lihaskivut ovat koko ajan.
Ap