Yle: Harhaluulo että vauvan on hankalampi olla muun kuin imettävän vanhemman hoidossa
Ensimmäisen lapsensa saatuaan maisema-arkkitehtina työskentelevä Laura Virtanen, 38, ripusteli työpöytänsä virtajohtoihin leluja. Välillä hän kantoi kolmen kuukauden ikäistä lasta kantoliinassa ja imetti tätä. Kun lapsi huusi, Virtanen sulki työhuoneensa oven.
Virtanen oli ollut vuosia mukana projektissa, joka oli nyt vihdoin loppuvaiheessa, ja hän halusi tulla viimeistelemään työn.
Lapsi ei suostunut syömään tuttipullosta, joten ainoa ruoka oli rintamaito, jota pikkuvauva syö ainakin parin tunnin välein.
Sanoin työnantajalle, että voin palata töihin, jos voin ottaa vauvan mukaan.
Kommentit (16)
Siis... eikö tuossa esimerkissä vauva nimenomaan ollut imettävän äidin hoidossa? Mutta kaikille työnantajille tämä ei sovi.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa hänelle, jos työnteko onnistui. Itselläni aivoissa tapahtui vauva-aikoina sellainen myllerrys, että hädin tuskin omaa nimeäni osasin sanoa.
Eikä tämä ole mitään humble braggingia, vaan ihan fakta. Olisi ollut hienoa tehdä vaikka gradu äitiyslomalla valmiiksi. Mutta olin vaan ihan sekaisin vauvasta.
Olitko sinä imettävä vanhempi?
Riippunee vauvasta.
Minun koliikkiesikoinen ei tyytynyt isänsä seurassa edes sen vertaa kuin minun seurassa. Hän hätääntyi jo ihokontaktistani irtaantumisesta ja isän sydämensyke ihokontaktilla ei rauhoittanut, vaan nosti lisää paniikkia.
Kuopus taas oli niin helppo vastasyntyneestä asti, että isä olisi pärjännyt ilman minua.
Töitä ehtii ihminen tehdä enemmän kuin tarpeeksi. Ja harva on työpaikallaan niin korvaamaton kuin mitä kuvittelee olevansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa hänelle, jos työnteko onnistui. Itselläni aivoissa tapahtui vauva-aikoina sellainen myllerrys, että hädin tuskin omaa nimeäni osasin sanoa.
Eikä tämä ole mitään humble braggingia, vaan ihan fakta. Olisi ollut hienoa tehdä vaikka gradu äitiyslomalla valmiiksi. Mutta olin vaan ihan sekaisin vauvasta.
Olitko sinä imettävä vanhempi?
Olin. Eiköhän suurin osa äideistä ole.
Imettäessä hikoilin hirveästi ja aivoni olivat ensimmäisen vuoden ajan puuroa.
iso harha tuo "lapsi ei suostu juomaa tuttipullosta". Kyllä suostuu, kun muuta ei ole tarjolla eli äiti töihin ja isä hoitamaan lasta. Miksi työnantajan pitäisi maksaa siitä, että työntekijä hoitaa vauvaansa? Jos haluaa tehdä projektin loppuun, niin sitten tekee, vauvalle löytyy hoitaja.
Siis seuraavaksi jokaisella työpaikalla pitää olla äidinmaitojääkaappi? Se on vain maitoa, se voi varsin hyvin olla yhteisessä jääkaapissa, muidenkaan ruoka ei ole lapselle vaarallista, vaikka olisi miten äidinmaitopullon vieressä.
Vierailija kirjoitti:
iso harha tuo "lapsi ei suostu juomaa tuttipullosta". Kyllä suostuu, kun muuta ei ole tarjolla eli äiti töihin ja isä hoitamaan lasta. Miksi työnantajan pitäisi maksaa siitä, että työntekijä hoitaa vauvaansa? Jos haluaa tehdä projektin loppuun, niin sitten tekee, vauvalle löytyy hoitaja.
Eivät kaikki vauvat suostu. Sitten pitää joko pistää nenä-mahaletku tai päästää vauva äitinsä lähelle.

Jos vauvalla on noin suuret luulot itsestään niin sitten ansaitseekin olla nälissään

kyllä ne suostuu. Muutenhan moni äiditon olisi kuollut kun ei suostu juomaan pullosta.

Kiva, että saatiin boomeri ketjuun, virkistävän sadistista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
iso harha tuo "lapsi ei suostu juomaa tuttipullosta". Kyllä suostuu, kun muuta ei ole tarjolla eli äiti töihin ja isä hoitamaan lasta. Miksi työnantajan pitäisi maksaa siitä, että työntekijä hoitaa vauvaansa? Jos haluaa tehdä projektin loppuun, niin sitten tekee, vauvalle löytyy hoitaja.
Eivät kaikki vauvat suostu. Sitten pitää joko pistää nenä-mahaletku tai päästää vauva äitinsä lähelle.
kyllä ne suostuu. Muutenhan moni äiditon olisi kuollut kun ei suostu juomaan pullosta.
Historiassa on aika moni kuollut.

Imetyksellä olevaa vauvaa ei pitäisi siksi syöttää pullosta, ettei vauva ala hylkiä rintaruokintaa. Totta kai pullosta syötetään silloin, jos imetys ei ole mahdollista.