Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Koetko koskaan kateutta sisaruksiasi kohtaan?

Vierailija
12.09.2022 |

Minulla on kolme vanhempaa sisarusta. Kahden vanhimman kanssa mulla on ikäeroa niin paljon, että en ole koskaan osannut heitä mistään kadehtia.

Isosiskoni, jonka kanssa mulla on kaksi vuotta ikäeroa, koen ajoittain kateutta. Yritän, että se muuttuisi enemmänkin ihailuksi ja arvostamiseksi, ja usein se on sitäkin, mutta tiedostan kyllä, että joskus tunnen hänelle kateellisuutta.

Hän on niin eri luonteinen, päättäväinen, temperamenttinen, itseluottamus on ollut aina kohdillaan ja paljon kavereita ympäri Suomea.
No ei siinä, hän on myös hauska ja todella puhelias. Myös oman perheen kesken (sisarukseni ja heidän jo 5-15-vuotiaat lapset) hän saa suurta suosiota. Hän on se cool täti, koska on hauska, omaa lahjakkaan verbaalisuuden, osaa olla ronski kielenkäyttäjä ja harrastaa muutenkin extremelajeja ja käy esimerkiksi intohimoisesti katsomassa jääkiekkoa, ja teini-iän sisarusten lapset jääkiekkofaneina ihailevat tätä ja tulevat välillä mukaan. Siskoni on ekstrovertti, ja esimerkiksi naurun määrä lisääntyy, kun hän tulee vaikka perheen johonkin juhliin. Tämä näkyy myös isompien sisaruksien ja heidän puolisoidensa käytöksessä, että tulevat aina hyvin juttuun.

Itse olen sitten ollut lapsesta asti vain siskoni varjo, enemmän se sisäänpäin kääntynyt ja hiljainen. En verbaalisesti noin taitava. Jopa sellainen vässykkä, jos siskooni verrataan. En se "cool täti", enemmän vaan se "ihan mukava täti".

Tästä koen välillä kateutta, vaikka tietysti pitää olla oma itsensä, ihminen on mikä on.

Koetko itse kateutta sisarukseesi tai sisaruksiasi kohtaan? Millaista?

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
12.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En, kun olen ainoa lapsi. Tuohon sanoisin, että sinun ominaisuutesi tekevät sinusta paremman kuuntelijan ystäville ja niille sisarusten lapsillekin. Show-täti on enemmän kiinni omissa asioissaan ja hauskuttamisessa. Monesti kaltaisesi ihmiset ovat suositumpia ystäviä, kun taas menevä ja räiskyvä tyyppi omaa paljon puolituttuja ja yhdentekeviä kavereita. 

Minusta sinulla ei ole syytä kadehtia sen vuoksi, että ominaisuutesi ovat mielestäni erinomaiset. Monet varovat räiskyviä tyyppejä, he eivät usein huomioi riittävästi muita. Räiskyvä rooli on myös usein sellainen minkä taakse piiloudutaan. Kun tulee vanhemmiten tutuksi monien ominaisuuksiensa kanssa, niin ymmärtää tuonkin. Meissä kaikissa on kaikkea, ylimitoitettu rooli usein kertoo jonkinlaisista suojamekanismien tarpeesta.

Vierailija
2/5 |
12.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En todellakaan koe. Vanhemmat sisarukseni ovat kaikki kolme kuuliaisia lammaskansalaisia, jotka juoksevat kiltisti oravanpyörässä ja ovat täysin aivopestyjä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
12.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koen. Mun 2 vuotta nuorempi pikkuveljeni on saanut geneettisen lottovoiton. Hän on huippuälykäs, poikkeuksellisen hyvän näköinen (pitkä, tumma ja kaunispiirteinen), korkeasti koulutettu (FT), osaa keskustella sivistyneesti ja miellyttävästi ihan kaikkien kanssa olipa lapsi, vanhus tai mitä vaan. Hän on pohjimmiltaan introvertti, mutta osaa esittää ekstroa pitääkseen tunnelman miellyttävänä kaikille ja kaikki tuntuu pitävän hänestä. Hän on myös tasapainoinen ja järkevä ihminen, ei ole koskaan  sekoillut mitenkään elämässään vaan ollut aina säästäväinen, ei juhlinut, meni naimisiin nuorena ja on siinä pysynyt.

Mä itse olen sitten päinvastainen. Olen koomisen ruma, tullut valitettavasti isääni enkä missikisoissakin menestyneeseen äitiini. Lisäksi olen jotenkin aspergerpiirteinen, niin introvertti että se on melkein sosiaalista fobiaa. Olen töksähtelevä ja outo sosiaalisesti, minua vältellään siksi. Lisäksi en ole kovin älykäs, on ollut vaikea sen takia pärjätä elämässä. Luulin että minulla on ADHD koska en saa keskityttyä, mutta en saanut diagnoosia koska ongelmia e ollut lapsuudessa vielä. Kouluni lopetin kesken, nykyään paskaduunisssa jota inhoan. Olen aikuisikäni juonut liikaa alkoholia kun kaikki v*tuttaa. Miestä tai perhettä ei ole, tuskin tuleekaan.

Vierailija
4/5 |
12.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä koen. Sisarukseni ovat tärkeimpiä ihmisiä elämässäni, mutta helposti sitä tulee vertailtua omaa ja heidän elämäänsä ja koettua sitten kateutta. Olen muutenkin aina ollut melko kateellinen ihminen ja kadehdin helposti muita. Tiedostan sen ja pyrin olemaan tuomatta sitä katkeruutena tai huonona käytöksenä esille. Toisaalta en ajattele kateutta pelkästään huonona asiana

se on myös saanut minut tavoittelemaan tiettyjä asioita elämässä ja saavuttamaan ne.

Vierailija
5/5 |
12.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tunne, jokainen meistä sisaruksista on osansa ansainnut ja elämänsä muokannut itsensä näköiseksi omalla persoonallaan ja toimillaan. Ainoa asia, mitä voisi vähän tulkita kateudeksi, on se, että siskoni on säästäväinen ja minä en. Yritän ottaa oppia siskoltani, paljon fiksumpi tässä asiassa kuin minä, jonka tilit hupenee shoppaillessa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kahdeksan yksi