Naimisissa 11 vuotta, 2 lasta. Mille elämän kuuluisi tuntua nyt, jos se olisi hyvää?
Tätä asiaa mietin päivittäin. Onko oma mielikuvani avioliitosta tässä vaiheessa jotenkin liian korkealentoinen, kun tällainen riitojen, tappelun, arkisen puurtamisen ja raatamisen täyteinen elämä tuntuu vaan yltiöpäisen kurjalta ajanhukalta.
En odota ruusuja ja kuuta taivaalta tämän parisuhteen ja perhe-elämän osalta, vaan pohdin ainoastaan sitä olenko liian herkkä tuntemaan normaalin arjen kurjana vai pitäiskö tämän tuntua jotenkin paremmalta.
Kaikkihan me koemme asiat eri tavoin. Siksi pohdinkin onko oma rimani hyvälle liitolle liian korkea vai onko tosiasia se että tämä avioliitto alkaa vedellä viimeisiään.
Mistä sen voi tietää, mikä on normaalia?
Kommentit (15)
Riidat ja tappelu ei kuulosta normaalilta..,
Meillä ei riidellä,mutta on sellaista pliisua arkea ja tehdään paljon töitä.
Et ole yksin . Entäs puoliso ja lapset.
Ainanen riitely ei kyllä kuulu suhteeseen. Ei semmosta kukaan jaksa. Mielmmin niinpäin, että suhde seestyy vanhetessaan
Ihan normaalille kuulostaa. Perhe ja avioliitto sopii paremmin ihmisille jotka ei oikeastaan halua elämältä mitään eikä ole sen suurempia kykyjä, vaatimuksia tai intohimojakaan. Mutta heti jos sinussa on vähänkään kipinää sisälläsi niin se syö elävältä.
No eivät ainakaan riidat ja tappelu hyvää elämää ole. Arkinen puurtaminen sen sijaan on useimmille todellisuutta ja ihan hyvää elämää se voi olla. Olisi toki mukavaa jos sinne saa silloin tällöin juhlahetkiä, mitä ne nyt kenellekin tarkoittavat.
Onnellinen et ole.
Et ihmettelisi tuollaista jos olisit.
Ei joka päiväistä herkkua riitojen pitäisi olla. Nyt keskustelua kehiin mistä se kiikastaa. Lapsi perhe arki on arkista mutta kyllä se helpottuu parinkymmenen vuoden päästä.
No eihän se ruusuista aina ole. Välillä tapellaan ja välillä on ihan kivaa. Ihmisen elämä on suurimmaksi osaksi ihan tavallista tasaista puurtamista. Jos parisuhteessa riidellään ihan koko ajan eikä hyviä hetkiä ole ollenkaan niin sitten kaikki ei todellakaan ole kohdallaan
Tarpeeksi hyvä on sellainen, joka tuntuu tarpeeksi hyvälle.
Vaikka kaikki olisi ihan super, se ei riitä, jos tuntuu tyhmältä. Silloin pitäis jotain muuttaa. Oman valinnan mukaan voi lähteä yrittään ensin oman pään sisältä tai sitten olosuhteista.
Mulla on takana onneton liitto, nykyään onnellinen liitto ja perhe-elämä jo vietetty. Näkisin, että yhteen hiileen puhaltaminen on se juttu, ei olla sinä vastaan minä vaan me vastaan maailma. Salaisuus on lopulta hirveän yksinkertainen, kun molemmat nostavat toisiaan ylös, tulee hyvän kierre. "Toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." Siinä onnettomassa mallissa lytättiin toista alaspäin, molemmat.
Me Naisissa oli juttua viisikymppisten naisten eroaallosta. Paljon näkee seuranhakijoissa 50-60v. miehiä.
Ihan normaalilta työväenluokan tai alemman keskiluokan lapsiperhearjelta kuulostaa.