Oletko koskaan joutunut laittamaan välejä kokonaan poikki kehenkään ihmiseen? Miksi?

Miehen sairaaseen perheeseen laitettiin välit poikki. Ilmapiiri oli niin myrkyllinen usein tapaamisissa ja lähes koko muu perhe enemmän tai vähemmän vinksahtaneita.

Vielä kun miehen vanhemmat pettivät luottamuksen kokonaan, eivätkä koskaan olleet valmiita korjaamaan tilannetta, todettiin että ei vaan haluta olla enää väleissä. Kun ei ole pakko.

Yhteen nuoruuden ystävääni laitoin välit poikki, kun hän aina tahalteen meni pokaamaan niitä miehiä kehen olin ihastunut. Usein pääsikin sitten sänkyyn heidän kanssaan. Mikä ystävä sellainen on?

Narsistiin (2) ja narsistipsykopaattin (1)

olen, meni hermot yhteen tyyppiin joka aina vain tarvitsi jotain, ikinä ei vastaan tullut, ja kun kerran sanoin jotain vastaan, tyyppi sekosi täysin ja aloitti häirintäsoitot

Paskan puhujiin pistin välit poikki. Elämänlaatu kasvoi kohisten.

Joihinkin vaikeisiin ihmisiin olen laittanut välit poikki. Sellaisiin, jotka esim jostain syystä ovat loukkaantuneet minulle, mutta eivät ole vaivautuneet kertomaan syytä. Saavat mun puolesta olla loukkaantuneita, en kaipaa sellaisia ihmisiä ympärilleni.

Olen, lähes kaikkiin. Parempi yksin kuin paskojen tyyppien lähellä. Ei mielenterveys kestä kaikkea.

Muutamaan joita luulin ystäviksi. Kateellisia valehtelijoita, paskanpuhujia, tai muuten vaan hyväksikäyttäjiä. Yksi "hyvä ystävä" sai lähteä kun kännipäissään kajosi kihlattuuni ja teki kaikkensa että olisi saanut hänet lankeemaan. 

Ei ole ollut ikivä näitä. Kaikki muuten naisia. 

Joihinkin sellaisiin tosi tarvitseviin, raskaisiin ihmisiin olen ottanut etäisyyttä, mutta en kokonaan ole laittanut välejä poikki. Eivät kuitenkaan pahuuttaan ole sellaisia. Saattaa olla masennusta ja muita vaikeuksia taustalla.

Vain pahoihin, ilkeisiin, äärimmäisen mustavalkoisiin ja vaikeisiin ihmisiin olen laittanut välit poikki. Heidän takia tulee kerta toisensa jälkeen paha mieli, eivätkä osaa selvittää mitään ristiriitatilanteita, tai myönnä

virheitään koska ovat tietenkin aina oikeassa ja muut väärässä. Ei kiitos, en kaipaa sellaisia ihmisiä elämääni, parempaakin seuraa löytyy.

Valehteleviin "ystäviin" ja piilokatellisiin.

Miehillä se on helppoa.  Ei vaan pistä viestiä.  Siihen se loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Valehteleviin "ystäviin" ja piilokatellisiin.

Joo tosiaan, nämä piilokateelliset ovat ihan oma lajinsa. Olen tuntenut myös muutamia. Yksikin melkein avoimesti toivoi minulle ja perheelleni pahaa. Muun muassa hymyili kun kuuli että lapsellani vaikeuksia. Muuten ei ollut kiinnostunut asioistamme, mutta kas mikä utelu alkoikaan heti kun kuuli että meillä on jotain haasteita. Tahalleen myös sairastutti perheemme, kun tiesi että olemme juuri lähdössä matkalle. Ihan vinksahtanutta, miksi ihmeessä vapaaehtoisesti menisin tuollaisen ihmisen lähelle!

Olen, tosin ei ollut läheinen alunperinkään. Mieheni ex-vaimo puuttui liikaa asioihin. Koitin tulla toimeen, mutta ihan oman mielenterveyden kannalta oli katkaistava välit. Mies hoitaa kaikki yhteydet sinne päin.

Vierailija kirjoitti:

Valehteleviin "ystäviin" ja piilokatellisiin.

Itsellä ei ole jäänyt yhtään ystävää jäljelle, tai ei ne ole ollutkaan ystäviä

Vierailija kirjoitti:

Olen, lähes kaikkiin. Parempi yksin kuin paskojen tyyppien lähellä. Ei mielenterveys kestä kaikkea.

Joo, suurin osa on kyl ihan paskoja.

Suomalaiset ovat jotenkin tosi ankea kansa.

Onko piilokateelliset sellaisia, jotka utelee ihan kaiken tosi tarkkaan teidän elämästä jos näette? Kun jotkut ihmiset sillai pommittaa kysymyksillä. Olen aina ihmetellyt miks ihmeessä kyselevät niin paljon.

Yksi lapsuus/nuoruus ajan ystävä. Hän oli aina semmonen hankala ihminen. Asiat piti tehdä aina hänen tavallaan ja suuttui tosi herkästi. Lopulta sain tarpeekseni siitä alituisesta draaman kylvämisestä. Hän suuttui minulle turhasta ja sain siitä oivan tilaisuuden laittaa välit poikki. Sanoin ihan suoraan, että eiköhän tämä ystävyys ollut nyt tässä.

Olen ollut paljon onnellisempi, kun pääsin tuosta tyypistä eroon. Vain se harmittaa, että siinä meni samalla muutama muukin kaveri. He eivät uskalla sanoa mitään tuota yhtä vastaan. Tai selän takana kyllä puhuvat kuinka raskas tuo yksi ihminen on. Mutta eivät uskalla pitää puoliaan. Kokivat siis helpommaksi etääntyä minusta kuin lempata sen hankalan.

Minä en ole se todellisuudessa hankala ihminen. En halua koskaan riidellä ja todella kauan olin ns. ovimatto useissa ihmissuhteissa. Lopulta kasvoi se kuuluisa selkäranka. Vieläkään en kyllä halua riidellä tai loukata ketään.

  Kahteen ex-poikaystävään (tapailin paljon ihan "menkäämme kahville ja katsokaamme jos jotain juttua syntyisi" -pohjalta, en syntynyt Tinder-sukupolveen, mutta kuitenkin niin moderniin, ettei naapurin isännän vanhin poikakaan ihan natsannut). Suurin osa näistä "pojista" ovat edelleen jonkin asteen kavereita, osa pysyi ystävinäkin, joidenkin kanssa jopa lapsensa jotka sittemmin saivat vaimojensa kanssa ovat samanikäisiä kuin omani, oman mieheni kanssa, joten heidänkin on hauska leikkiä yhdessä. 

  Yksi oli sairaalloisen mustasukkainen ja väkivaltainen, toinen patologinen valehtelija. Heidät olen blokannut kaikesta mahdollisesta, ja kertonut ystävilleni, ettei yhteystietojani saa heille antaa. 20 vuotta on mennyt, ja vieläkin vähän pelkään niitä psykoja. Mikä saa miehen luulemaan, että naiselta saa vaatia mitä tahansa, koska hän on suostunut käymään kahvilla?

Hmm, ei ehkä välejä poikki, mutta olen jättänyt vaan pitämättä yhteyttä, koska se yhteydenpito on muuttunut yksipuoliseksi, eli kun se olen ollut minä, kun olen ottanut yhteyttä, se on ok, mutta sitä vastavuoroisuutta ei vaan ole ollut sitten sieltä toisesta suunnasta. Niinpä ne yhteydenotot ovat hiipuneet minunkin puolelta. Ei tupata, kun ei tykätä..