menen puhumaan miehen kanssa, siitä että en enää jaksa tätä suhdetta!
tulen sitten kirjoittelemaan tänne mihin ratkaisuus päästiin... jos siis pystyn, toivon että tulee ero ja että mieskin olisi samaa mieltä, en kestä riitoja! pelottaa...
Kommentit (21)
ja sä et ole enää onnelline.. jep.
Ja yhdessä olette ollu? Mitenkässe suhde nyt niin on muuttunut "omituiseksi" Kerro nyt vähän taustoja, niin voidaan tehdä kyökki psykologiaa.
Meinaan perustelut sun eroamiselle on aika onnettomat, en oo onnellinen.. hmm.
ja ihan oikeesti en ole onnellinen, en saa huomiota niinkuin nainen haluaa, (tai ainakin minä).
en jaksa olla sille enää äiti ja "hotelli"
juu ollaan nuoria, mutta voisi se jo ruveta aikuistumaan...
ja just toi arki!! arrggh! haluan muutakin tekemistä kun olla vaan kotona... ja tarvitsen jo omaa aikaa...
En osaa oikein muuten kommentoida, kujn kertomalla omasta elämästäni...
Meillä on kaksi lasta, 5-vuotias ja reilu 3,5-vuotias. Mä tykkäisin touhuta perheen kans kaikeka, mutta tää on mennyt siihen että minä+lapset ja isä. Mun mies ei oo koskaan ollut sellainen, että sillä olisi omia menoja, harrastuksia tms. Ja kotona se tekee ruuat ja joskus siivoaa. Se ei siis saa aikaiseksi vaihtaa autoon lamppua, korjata tytön pyörää, tms. Missään se ei koskaan jaksais käysä ja ulkoilukin tuntuu olevan pakkopullaa. Se elää sohvalla tietokonne kanssa tai tv:tä katsellen. Eilen isompi lapsi oli illalla kaverin luona, minä tein pyykkihommia ja isä ja poika viettivät "laatuaikaa". Kuulin, kun poika sanoi "nouse iskä jo siitä sohvalta"... Pelasivat sitten pallolla niin, että iskä istui lattialla ja poika juoksi pallon perässä, jos iskä ei siihen yltänyt. Vittu mikä patalaiska paska!
Oon vaan yrittänyt miettiä, että onko se sitten kellekään parempi, ettei tuo olis täällä ollenkaan... Ainoa, ettei mua ehkä ärsyttäis sen osallistumattomuus, mutta muuten....
Mun lapsuus oli sellainen, että mummulassakin käytiin aina vaan äitin kans. En haluais samanlaista...
ja ihan oikeesti en ole onnellinen, en saa huomiota niinkuin nainen haluaa, (tai ainakin minä).
en jaksa olla sille enää äiti ja "hotelli"
juu ollaan nuoria, mutta voisi se jo ruveta aikuistumaan...
ja just toi arki!! arrggh! haluan muutakin tekemistä kun olla vaan kotona... ja tarvitsen jo omaa aikaa...
Meinaan, ettei vaan ole kyse siitä, ettet saa kehitettyä itsellesi tekemistä, vaikka siihen voisi olla mahdollisuuskin?
syystä osui samaan aikaankin.. eli oltiin oltu 7 vuotta yhessä ja oli minä ja koti ja lapset. ja mies joka ei lopulta edes halannu, joten meillä itlanne kärjistyi aika pahaksi. Missään vaiheessa rakkaus ei loppunut kummlatakaan. mutta se itsestään selvyytenä oleminen oli perseestä.
Me hakeuduttiin parisuhdeterapiaan, ja oli loisto juttu, avioliitto leiriäkin suosittelen. No mutta siis terapia auttoi, ja ollaan oltu nyt yhdessä jo 21 vuotta ja tuon kriisin jälkeenkin ollaan tehty 3 lasta :)
Joten tsemppiä olkaa mahdollisimman rehellisiä itsellenne ja toisillenne siellä terapiassa, m itä te haluatte ja miten te hauatte tulla kohdelluksi. siinäpä niitä avaimia:)
ja ihan oikeesti en ole onnellinen, en saa huomiota niinkuin nainen haluaa, (tai ainakin minä). en jaksa olla sille enää äiti ja "hotelli" juu ollaan nuoria, mutta voisi se jo ruveta aikuistumaan... ja just toi arki!! arrggh! haluan muutakin tekemistä kun olla vaan kotona... ja tarvitsen jo omaa aikaa...
Meinaan, ettei vaan ole kyse siitä, ettet saa kehitettyä itsellesi tekemistä, vaikka siihen voisi olla mahdollisuuskin?
että kun minä halusin enemmän lasta ja siis on mies nyt onnellinen että meillä on lapsi, mutta en siis halua "vaivata" sitä ja mennä itse vaikka leffaan... mutta tuli eilen sekin esille ja mies suuttui mulle että luulen että se on sille pakkopulla olla oman lapsen kanssa,
ja haluan puuhata koko perheen kanssa, ja välillä ystävieni kanssa
ap
toi helpotti =D
eli jos vielä menee metsään niin mennään oikeesti terapiaan jos siellä saisin omat ajatukset kasaan, nyt vaan jotenkin niiiin pihalla, ja en usko että on pelkkää väsymystä lapsi jo nukkuu hyvin öisin, siis kun itse olen ajatellut että se olisi väsymystä..
Ihan ensiksi on aloitettava kommunikaatio. Jos sinusta tuntuu etta olet kahlittuna kotiin, sinun pitaa avata sanainen arkkusi ja selittaa miehellesi etta sina tarvitset harrastuksen, voisiko han olla tana ja tana iltana viikossa tiettyyn aikaan mennessa kotona etta sina voit menna.
Ja sitten tosiaankin sinne parisuhdeterepiaan ja/tai leirille oppimaan miten suhteesta pidetaan huolta etta kaikilla on siina hyva olla !
Onnea teille, toivottavasti selviatte tasta alamaesta. Ku nsen eteen tekee vahan toita niin onni voi kylla kaantya ! :)
Ihan ensiksi on aloitettava kommunikaatio. Jos sinusta tuntuu etta olet kahlittuna kotiin, sinun pitaa avata sanainen arkkusi ja selittaa miehellesi etta sina tarvitset harrastuksen, voisiko han olla tana ja tana iltana viikossa tiettyyn aikaan mennessa kotona etta sina voit menna. Ja sitten tosiaankin sinne parisuhdeterepiaan ja/tai leirille oppimaan miten suhteesta pidetaan huolta etta kaikilla on siina hyva olla ! Onnea teille, toivottavasti selviatte tasta alamaesta. Ku nsen eteen tekee vahan toita niin onni voi kylla kaantya ! :)
sekin vielä kun olen ennenkin sanonut tästä, ja en jaksa enää muistuttaa että hei olen tässä ihan oikeesti ja olen olemassa...
ap
Tosin ei ole lapsia. Yhdessä olemme olleet 7 vuotta, mutta tuntuu että suhde junnaa paikallaan. Ei ole omaa kotia (sii asumme vuokralla, haluaisin oman) eikä lasta. Mies tuntuu arpovan näinen asioiden kanssa, välillä haluaa, välillä ei. viimeiset puoli vuotta on ollut parisuhteessamme todella outoa ja kylmää. Kaipaan läheisyyttä ja rakkaudenosoituksia, teemme kyllä asioita yhdessä, mutta hellyys puuttuu. Seksiä kyllä on.
Nyt minulla lopulta "napsahti", olen näistä asioista monesti sanonut miehelle, mutta lopputulos ei ikinä kestä. Ikääkin alkaa olla sen verran (30v), etten voi loputtomiin lykätä lasten hankintaakaan. Nyt sitten ihastuin toiseen mieheen, tuntuu että hänen kanssaan kaikki on toisin. Saan sitä hellyyttä ja läheisyyttä, on ihanaa tuntea kuinka toinen on läsnä ja välittää minusta juuri tällaisena kuin olen.
Tunnustin miehelle tämän suhteeni (kestänyt pari kuukautta) ja nyt olemmekin sitten aivan eron partaalla. kamalaa, sillä rakastamme toisiamme yhä. Suhde vaan on mennyt mahdottomaksi. Tuntuu etten mieheni kanssa saa elämältä sitä mitä haluaisin, en ainakaan helpolla. Mies on hyvä, mutta ehkä siltikin minulle väärää. sattuu ja ahdistaa, olen niin surullinen että asiat kääntyi näin. Toisaalta olen onnellinen tuosta toisesta miehestä, jos vaan uskallan päästää aviomieshestäni irti ja kokeilla elämää uudelta pohjalta.
Tosin ei ole lapsia. Yhdessä olemme olleet 7 vuotta, mutta tuntuu että suhde junnaa paikallaan. Ei ole omaa kotia (sii asumme vuokralla, haluaisin oman) eikä lasta. Mies tuntuu arpovan näinen asioiden kanssa, välillä haluaa, välillä ei. viimeiset puoli vuotta on ollut parisuhteessamme todella outoa ja kylmää. Kaipaan läheisyyttä ja rakkaudenosoituksia, teemme kyllä asioita yhdessä, mutta hellyys puuttuu. Seksiä kyllä on. Nyt minulla lopulta "napsahti", olen näistä asioista monesti sanonut miehelle, mutta lopputulos ei ikinä kestä. Ikääkin alkaa olla sen verran (30v), etten voi loputtomiin lykätä lasten hankintaakaan. Nyt sitten ihastuin toiseen mieheen, tuntuu että hänen kanssaan kaikki on toisin. Saan sitä hellyyttä ja läheisyyttä, on ihanaa tuntea kuinka toinen on läsnä ja välittää minusta juuri tällaisena kuin olen. Tunnustin miehelle tämän suhteeni (kestänyt pari kuukautta) ja nyt olemmekin sitten aivan eron partaalla. kamalaa, sillä rakastamme toisiamme yhä. Suhde vaan on mennyt mahdottomaksi. Tuntuu etten mieheni kanssa saa elämältä sitä mitä haluaisin, en ainakaan helpolla. Mies on hyvä, mutta ehkä siltikin minulle väärää. sattuu ja ahdistaa, olen niin surullinen että asiat kääntyi näin. Toisaalta olen onnellinen tuosta toisesta miehestä, jos vaan uskallan päästää aviomieshestäni irti ja kokeilla elämää uudelta pohjalta.
on miehesi syytä että on niin ääliö! nyt vaihtoon vaan kun sait tollaisen mahdollisuuden, miksi jäisit äijäsi luokse jos tiedät että et ole onnellinen ja se on helpompaa nyt kun ei ole lapsia!
ap
miten ihmeessä et viitsi "vaivata" miestä lapsella? ja mies itsekin siita loukkaantui (ja syystä). Päästä siitä napanuorasta nyt reilusti ja lähde sinne leffaan.
Ei ihme jos mies ei ole onnellinen jos et luota häntä yhtään lapsen kanssa.
Toisekseen, sitä omaa aikaa et ainakaan eroamalla saa... kysele huviksesi joltain yksinhuoltajalta.
Muutenkin ois halpamainen temppu viedä lapsi mieheltä vaan siksi kun suhde on väljähtynyt
jossei se nykyinen halua edelleenkään sinulla on pian otollinen aika ohi ja sitten kun miehestä joskus viimein tuntuu valmiilta isäksi se laittaa jonkun nuoremman paksuksi. Näitä tapauksia on valitettavasti usemapi nähty.
Tosin ei ole lapsia. Yhdessä olemme olleet 7 vuotta, mutta tuntuu että suhde junnaa paikallaan. Ei ole omaa kotia (sii asumme vuokralla, haluaisin oman) eikä lasta. Mies tuntuu arpovan näinen asioiden kanssa, välillä haluaa, välillä ei. viimeiset puoli vuotta on ollut parisuhteessamme todella outoa ja kylmää. Kaipaan läheisyyttä ja rakkaudenosoituksia, teemme kyllä asioita yhdessä, mutta hellyys puuttuu. Seksiä kyllä on. Nyt minulla lopulta "napsahti", olen näistä asioista monesti sanonut miehelle, mutta lopputulos ei ikinä kestä. Ikääkin alkaa olla sen verran (30v), etten voi loputtomiin lykätä lasten hankintaakaan. Nyt sitten ihastuin toiseen mieheen, tuntuu että hänen kanssaan kaikki on toisin. Saan sitä hellyyttä ja läheisyyttä, on ihanaa tuntea kuinka toinen on läsnä ja välittää minusta juuri tällaisena kuin olen. Tunnustin miehelle tämän suhteeni (kestänyt pari kuukautta) ja nyt olemmekin sitten aivan eron partaalla. kamalaa, sillä rakastamme toisiamme yhä. Suhde vaan on mennyt mahdottomaksi. Tuntuu etten mieheni kanssa saa elämältä sitä mitä haluaisin, en ainakaan helpolla. Mies on hyvä, mutta ehkä siltikin minulle väärää. sattuu ja ahdistaa, olen niin surullinen että asiat kääntyi näin. Toisaalta olen onnellinen tuosta toisesta miehestä, jos vaan uskallan päästää aviomieshestäni irti ja kokeilla elämää uudelta pohjalta.
Minkä ihmeen takia kannattaa erota jos toisianne rakastatte ja teillä on yhteisiä lapsia?
miten ihmeessä et viitsi "vaivata" miestä lapsella? ja mies itsekin siita loukkaantui (ja syystä). Päästä siitä napanuorasta nyt reilusti ja lähde sinne leffaan. Ei ihme jos mies ei ole onnellinen jos et luota häntä yhtään lapsen kanssa. Toisekseen, sitä omaa aikaa et ainakaan eroamalla saa... kysele huviksesi joltain yksinhuoltajalta. Muutenkin ois halpamainen temppu viedä lapsi mieheltä vaan siksi kun suhde on väljähtynyt
juuri tuollaiset vastaukset on parhaita! kiitos kun laitoit mun päässäni kaiken paikoille, kyllä ihminen voi olla sekaisin =D
kiitos oikeesti!
ap
ja ihan oikeesti en ole onnellinen, en saa huomiota niinkuin nainen haluaa, (tai ainakin minä).
-Oletko kertonut minkälainen huomio on sinulle tärkeää? Oletko pyytänyt suorasanaisesti, että kaipaisin tämmöistä ja tämmöistä huomiota?
en jaksa olla sille enää äiti ja "hotelli"
-Anna miehelle vastuuta. Nimeä tehtäviä, joita odotat myös miehen hoitavan jos ei tee vielä mitään. Vietä viikonloppu vaikkapa vanhempiesi luona, jätä lapsi viikonlopuksi isälle. Nopeasti kasvaa ja hoituu kotikin.ja just toi arki!! arrggh! haluan muutakin tekemistä kun olla vaan kotona... ja tarvitsen jo omaa aikaa...
-Tämä on niin huono syy erolle. Omaa aikaahan kyllä pitää äidilläkin olla, ehdottomasti. Ja sekin varmasti onnistuu kuten muillakin äideillä. Menet harrastukseen pari kertaa viikossa ja jätät miehen lapsen kanssa kotiin. Tai käyt shoppailemassa kerran parissa viikossa, vaikka koko lauantain. Tai menet ystäviesi kanssa ulos silloin tällöin. Kuulostaa kyllä siltä, että tarvitsette myös yhteistä aikaa, eli lapsi isovanhemmille ja yhdessä leffan kautta ravintolaaan!
aika hiljaista oli, kun sanoin asiani kävi jo 2 kertee tupakalla, nyt siis toisella...
oon niin paniikissa, en osannut sanoa oikeastaan mitään, kun toisen silmät kastui.. no jos vaikka kohta voidaan oikeesti puhua, hiljaisia hetkiä oli...
ap
nyt se ilmoitti että lähtee ajelulle... hmm...
ja en vaan ole onnellinen enää... liian oudoksi mennyt suhde... tuntuu siltä että se ei välitä... väittää kyllä että rakastaa ja rakastan minäkin.. en vaan jaksa..
ap
juteltiin siis... ja ei erottu, katsotaan nyt mihin johtaa tämäkin =DD mies haluaa olla minun kanssani ja itki että ei halua lasta menettää, selitin kyllä että ei menetä se on vaan järjestely kys, mutta mutta...
ja varmaan sitten seuraavaksi se terapia ja jos ei silloinkaan onnistu niin eiköhän olla tehty kaikkemme!!!
ap