Säästääkö kukaan Aleksandria-pankkiiriliikkeen tuotteilla?
Oletteko tyytyväisiä? Millainen on säästösuunnitelmanne? Paljonko kuussa säästätte?
Kommentit (10)
Monta vuott ollut, ja voitolla oli paljon, nyt laman tultua säästösumma on suurin piirtein se, mitä on sinne itse laittanut eli ihan tyytyväisiä ollaan.
Enkä todellakaan ole tyytyväinen. 100e kuussa menee, mutta todellinen sijoitussumma on reilusti alle. Kulut 5€ + 5%. Tappiolla viiden vuoden aikana yli 1000 euroa. En suosittele kenellekkään! Kun otin säästövakuutuksen aikoinaan, ei "pankkiiri" kertonut sanaakaan kulurakenteesta, joka on siis huomattavasti suurempi kuin pankeilla on. Ja edelleen jaksavat kaupata eläkevakuutusta, vaikka ovat tietoisia ettei pätkääkään kiinnosta.
yhdelle myyjälle kun sanoo, ettei ole kiinnostunut, seuraava soittaa heti kohta.
Kyllä se melkoinen kultti on, aivan omanlainen lajissaan. Huijausta tuo toiminta. Ihmisiltä peritään mahdottomia vuosikuluja, koittaen saada erityisesti taloudesta mitään ymmärtämättömiä nuoria ja vanhuksia retkuun. Ja puhutaan ihan mitä sattuu, vakuuttavana esiintyen. Jos tuotto (esim. korot) olisivat tasolla 5 % vuosi, ja Alexandria (tai virallisesti heidän edustamansa firma, joka puolestaan maksaa provikat Alexandrialle) veloittaa "kuluja" 4 tai 5 % vuodessa, ei sijoittajalle itselleen jää yhtään mitään, paitsi riskit. Suotuisassakin tapauksessa tuotot jäävät pieniksi, tai pääoma juuri ja juuri säilyy. Ja epäsuotuisassa tilanteessa mennään pakkaselle, eli lähinnä menetetään sijoituksia.
Jos haluaa säästää, kannattaa käyttää sellaista firmaa, jonka perimät kulut ovat korkeintaan 1 prosentti per vuosi. Tällöin itsellekin voi jäädä jotain säästöön.
Ei se mikään kultti sentään ole, vaan yritys, jonka asiakas sinä periaatteessa olet. Jos olet taas mennyt laittamaan rahasi Aleksandrian VÄLITTÄMÄÄN eläke-, säästö- tms. vakuutukseen tms. k***seen, se on voi voi, jos ehdoissa sanotaan, että ei voi irtisanoa (ja yleensähän ei voi, ainoastaan avioero, pitkäaikainen työttömyys tms. on pätevä syy).
Aleksandrian kanssa taas sinun ei suoranaisesti silti tarvitse olla tekemisissä, et vain mene sinne ja sillä selvä.
kuinka erota aleksandriasta? en ole itse ymmärtänyt kuinka voi erota kyseisestä liikkeestä?
Tuossa MTV3:n uutinen "Aleksandria pankkiiriliikkeen" toiminnasta vuodelta 2009:
"Tietosuojavaltuutetun toimisto on ottanut Alexandrian kampanjan tutkintaan. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio pitää toimintaa monella tapaa kyseenalaisena. "
"Lukuisat Alexandrian esittelytilaisuuksissa käyneet henkilöt kertovat asiamiehen pyrkineen painokkaasti siihen, että asiakas tekisi sopimuksen heti ensimmäisen tapaamisen aikana. Myyjän kerrottiin jopa loukkaantuneen, kun asiakas ei suostunut sopimukseen.
- Hän alkoi tiuskia minulle: "Kyllä minä tiedän, ettet sinä enää tänne takaisin tule, jos tuosta ovesta lähdet", eräs esittelytilaisuudessa käynyt kertoi.
- Pyynnöistäni huolimatta myyjä ei halunnut antaa esitteitä mukaan, jotta olisin voinut tutkia niitä kotona, kertoi toinen asiakas. "
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/elakekauppaa-kyseenalaisilla-ke…
kuinka erota aleksandriasta? en ole itse ymmärtänyt kuinka voi erota kyseisestä liikkeestä?
Ei se mikään kultti sentään ole, vaan yritys, jonka asiakas sinä periaatteessa olet. Jos olet taas mennyt laittamaan rahasi Aleksandrian VÄLITTÄMÄÄN eläke-, säästö- tms. vakuutukseen tms. k***seen, se on voi voi, jos ehdoissa sanotaan, että ei voi irtisanoa (ja yleensähän ei voi, ainoastaan avioero, pitkäaikainen työttömyys tms. on pätevä syy).
Aleksandrian kanssa taas sinun ei suoranaisesti silti tarvitse olla tekemisissä, et vain mene sinne ja sillä selvä.
kuinka erota aleksandriasta? en ole itse ymmärtänyt kuinka voi erota kyseisestä liikkeestä?
erilaisia hallinointi- ym. kuluja maksatte vaikkapa eläkevakuutuksestanne vuosien varrela! Joku niillä rikastuu, ja se ei ole se eläkesäästäjä todellakaan (pienen pieni veroetu ei riitä korvaamaan niitä summia).
http://saituri.org/sijoittaminen/mita-jos-saan-kutsun-sijoitusneuvontaa…
Älkää hyvät lapset antako huijata itseänne. Osakaa sanoa EI KIITOS!
Sijoitusmyyjäksi pääset jopa ilman koulutusta. Koko juttu haiskahtaa. Pitkää rahoistanne kiinni ja älkää antako niitä huijarille.
maltillisilla sijoituksilla alotettiin vuoden alusta ja ok tulos 3kk:n yhteenvedossa