Miksi mulla on alati sellainen olo, että en elä niin kauan, että

paniikkihäiriö, ahdistuneisuushäiriö. Itsekin olen samojen asioiden kanssa pähkäillyt toisen lapsen syntymän jälkeen ja nyt vasta ahdistus alkaa helpottaa.

Tai itse asiassa välillä tunnen itseni masentuneeksi, mutta en voi sallia itseni masentua, koska olen yksinhuoltaja ja arjen on pakko toimia.

ole ollut masentunut. Ainakaan tietoisesti. Vain väsynyt ja huolissaan siitä mitähän lapsille käy jos ja kun kuolen. Uskon sen olleen siihen väsymykseen yhteydessä ja jos sinä vielä olet yksinhuoltaja uskon tätä vielä enemmän. Voisithan käydä keskustelemassa psykologin kanssa. Itselläni tilanne vasta nyt helpottunut kun kuopus 2v ja univelkaa ei enää niin paljon ole.

t.ap

Oon lihonutkin, kun olen kompensoinut väsymystä ylensyömisellä, joka pitää paremmin hereillä. En uskalla nukkua lasten ollessa hereillä.

t. ap

ole ollut masentunut. Ainakaan tietoisesti. Vain väsynyt ja huolissaan siitä mitähän lapsille käy jos ja kun kuolen. Uskon sen olleen siihen väsymykseen yhteydessä ja jos sinä vielä olet yksinhuoltaja uskon tätä vielä enemmän. Voisithan käydä keskustelemassa psykologin kanssa. Itselläni tilanne vasta nyt helpottunut kun kuopus 2v ja univelkaa ei enää niin paljon ole.

t.ap

piti laittaa 2 ja vahingossa tuli tuo ap siihen perään! Kuulostaa väsymykseltä! Saisitko hoitoapua esim. kunnalta?

t.2

se on se mitä eniten pelkäät, eli ettet elä tarpeeksi kauan. Kyse on vain pakkoajatuksesta ja tunteesta. Voit toki kuolla ennen sitä, mutta en usko lainkaan tuommoiseen, että oman kuolemansa aistisi monta vuotta etukäteen..kyllä mäkin aina "tunsin" etten elä yli 20- vuotiaaksi ja nyt olen 30 v.

Ajan myötä se sekoittaa myös kroppaasi. Kannattaa tutkituttaa kilppariarvot, kilpirauhashäiriöt (saattaa olla joku tulehdus, ei välttämättä mitään pysyvää vajaatoimintaa tms) voivat aiheuttaa hassuja ajatuksia päähän. Siinä ei siis ole kyse mistään mielenterveysongelmasta.

Onko sulla muitakin vastaavantyylisiä tuntoja?



Mä olin nuorena täysin varma, että kuolen joskus parikymppisenä. Mulla oli tosi raju murkkuikä. Nyt olen 45 v.



Nuorena oli varma, etten ikinä mene naimisiin enkä tee lapsia. Ei ole äitiys minulle tarkoitettu juttu laisinkaan. Olen ollut kaksi kertaa naimisissa ja nykyisin vakituisessa parisuhteessa. Ekasta avioliitosta kaksi lasta.



Sitten sairastuin äärimmäisen aggressiiviseen rintasyöpään 38 v ja ajattelin, että nyt sitten tuli mulle kuitenkin se kohtalon paikka aika nuorena. Syöpä hoidettiin 7 v sitten, eikä siitä näy nyt jälkeäkään.



Olisihan näitä esimerkkejä.... vaikka kuinka.



Sanon vaan, että yritä kaikin keinoin elää tätä päivää, nykyhetkeä. Järkeile asioitasi. Kuulostaa kuin sulla olisi joku fobia/neuroosi tuosta kuolemisestasi. Käsittele se, tai hoida käytännön asiat. Siis ihan oikeasti. Itse olen mm. tehnyt hoitotestamentin, testamentin ja sopinut lasten tulevaisuudesta, jos olisin silloin aikanaan kuollut. ... ja kaikki siis ihan turhaa. Mutta jonkun mielenrauhan noiden asioiden hoitamisesta voi saada.



... minä jopa siivosin asuntoni siten, että kuka tahansa voi tutkia kaikki paikat, niin ei takuulla löydy luurankoja kaapeista ...

En koe aistivani kuolemaani etukäteen, mutta on vaan semmoinen irrationaalinen tunne siitä, että kuolee nuorena. Nyt, kun sanoitte väsymyksestä: Tosiaan se taitaa tulla väsymyksestä. Tunne, että jos tätä väsymystä jatkuu monta vuotta, elimistö ei tosiaan kestä ja ehkä voinkin kuolla nuorena. Nyt täytyy pitää huoli siitä, että saan riittävästi lepoa!



Laitoin äsken viestin seurakunnan diakoniatyöntekijälle (sain idean tuosta toisesta ketjusta) ja pyysin apua :)



t. ap

Minä kirjoitin tuon avauksen siitä, kuinka kirkkoon kuulumattomanakin sain apua diakoniatyön puolelta.



Sekä taloudellista, että keskusteluapua. Ja ihan heti, kun olin sähköpostia laittanut, sieltä tuli vastaus. Koko prosessiin meni vain viikko. Näin Espoossa.



Neuvoisin sinua myös harkitsemaan nukahtamislääkkeitä, siis täysin väliaikaisena ratkaisuna (muutama vko). Jotta pääsisit nykyisestä turhasta valvomiskierteestä. Eli lääkärin pakeille.



Jos otat illalla pienen annoksen nukahtamislääkettä (ei unilääkkeitä), se ei turruta sinua. Heräät kyllä siihen, jos lapset itkevät.

ehkä pysty enää ottamaan miestä itselleni. Olin 19-vuotias, kun menin yhteen aviomieheni kanssa, ja se liitto loppui, kun olin 32-vuotias.

Tuntuu siltä, että en ehkä enää totu yhteiselämään näiden parin irrallaan eletyn vuoden jälkeen. En ehkä enää jaksa sopeutua toiseen ja tottua toisen tapoihin. Toisaalta kyllä kaipaankin yhteiseloa toisen aikuisen kanssa.

Menin niin nuorena yhteen, että toisaalta olen nauttinutkin tästä, että saa etsiä omaa itseään ilman toisen odotuksia ja oletuksia. Toisaalta olen kyllä sitäkin mieltä, että yksin ei voi löytää itseään, vaan ainoastaan vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa.

t. ap

Onko sulla muitakin vastaavantyylisiä tuntoja?

Voit puhua siellä ihan kaiken. Heidän apunsa voi joko täydentää neuvolan/lääkärin/sosiaalitoimen toimia.

Itse asiassa nyt kun sanot nukahtamislääkkeestä... Mullahan on melatoniinia taannoiselta USAn matkalta. Voisin kyllä ottaakin sitä, josko olisi apua.

Sinähän olet varsinainen enkeli :)

Minä kirjoitin tuon avauksen siitä, kuinka kirkkoon kuulumattomanakin sain apua diakoniatyön puolelta.

Jos otat illalla pienen annoksen nukahtamislääkettä (ei unilääkkeitä), se ei turruta sinua. Heräät kyllä siihen, jos lapset itkevät.

Hoida tämänhetkinen tilanteesi kuntoon ensin.



Suoraansanoen, minä en henk.koht. tunne ainuttakaan ikäistäsi, joka olisi loppuelämänsä "sinkkuna" elänyt.



Ihastut ja rakastut vielä joskus tulevaisuudessa täysillä - ja samoin joku ihana mies sinuun. Nyt et osaa kuvitellakaan, kuinka täydellistä elämäsi voi olla. Silloin ei arjen pikkujutut ja "tottumiset" paljon haittaa. Tällaisia "ikuisia sinkkuja ja yh-äitejä" tunnen paljonkin.

Hoida tämänhetkinen tilanteesi kuntoon ensin.

Suoraansanoen, minä en henk.koht. tunne ainuttakaan ikäistäsi, joka olisi loppuelämänsä "sinkkuna" elänyt.

Ihastut ja rakastut vielä joskus tulevaisuudessa täysillä - ja samoin joku ihana mies sinuun. Nyt et osaa kuvitellakaan, kuinka täydellistä elämäsi voi olla. Silloin ei arjen pikkujutut ja "tottumiset" paljon haittaa. Tällaisia "ikuisia sinkkuja ja yh-äitejä" tunnen paljonkin.

Tätä ei vielä heitettykään kehiin. Voihan olla että olet vain hyvin herkkä aistimaan tiettyjä tulevia tapahtumia, mun sisko tapas joku aika sitten serkkunsa ( tosi nuoren) ja hänelle tuli jostain syystä mieleen ajatus, että hän ei tule näkemään serkkuaan aikuisena. Tietenkin ajatteli heti että no höpöhöpö, mitä mä oikein ajattelen, mutta meni vain muutama viikko, niin serkku kuoli.



Täysin selittämätöntä, mutta tuo tuli heti mieleen ku luin tuon aloituksen...