Onko sinulla ADD ja lapsia - jaksatko?

Mulla on kaksi lasta ja hyvin on pärjätty. Lasten kuormittavuus ei ole mikään vakio ja väistämätön asia vaan kuormittavuuteen voi itse vaikuttaa todella paljon. Kun keskustelette jo raskausaikana miten toinen toimii kun näkee että toinen on väsynyt tai kuormittunut ja päättää selvän työnjaon ja pyrkii tasapuolisuuteen, hyvä siitä tulee.

Kukaan ei ole kuormitukselle immuuni eikä täydellinen, silti lapsilleen on helppo olla se paras vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksi lasta ja hyvin on pärjätty. Lasten kuormittavuus ei ole mikään vakio ja väistämätön asia vaan kuormittavuuteen voi itse vaikuttaa todella paljon. Kun keskustelette jo raskausaikana miten toinen toimii kun näkee että toinen on väsynyt tai kuormittunut ja päättää selvän työnjaon ja pyrkii tasapuolisuuteen, hyvä siitä tulee.

Kukaan ei ole kuormitukselle immuuni eikä täydellinen, silti lapsilleen on helppo olla se paras vanhempi.

Niin ja ei lääkitystä

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksi lasta ja hyvin on pärjätty. Lasten kuormittavuus ei ole mikään vakio ja väistämätön asia vaan kuormittavuuteen voi itse vaikuttaa todella paljon. Kun keskustelette jo raskausaikana miten toinen toimii kun näkee että toinen on väsynyt tai kuormittunut ja päättää selvän työnjaon ja pyrkii tasapuolisuuteen, hyvä siitä tulee.

Kukaan ei ole kuormitukselle immuuni eikä täydellinen, silti lapsilleen on helppo olla se paras vanhempi.

Paljon kiitoksia! Viestisi oli toivoa antava. :) Tuo työnjaon sopiminen varsinkin liian kuormituksen puskiessa päälle on varmasti a ja o. Haluan uskoa myös siihen, että rakkaus omaan lapseen kantaa.

Ap

Sä et voi käyttää lääkkeitä raskaana ja imettäessä.

On melko todennäköistä että lapsella myös voi olla ADD.

Jos susta on aina ollut selvää että et halua olla äiti, niin älkää tehkö lapsia.

Minulla ADD ja Asperger, diagnosoituina. Kaksi aikuista, akateemista lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksi lasta ja hyvin on pärjätty. Lasten kuormittavuus ei ole mikään vakio ja väistämätön asia vaan kuormittavuuteen voi itse vaikuttaa todella paljon. Kun keskustelette jo raskausaikana miten toinen toimii kun näkee että toinen on väsynyt tai kuormittunut ja päättää selvän työnjaon ja pyrkii tasapuolisuuteen, hyvä siitä tulee.

Kukaan ei ole kuormitukselle immuuni eikä täydellinen, silti lapsilleen on helppo olla se paras vanhempi.

Paljon kiitoksia! Viestisi oli toivoa antava. :) Tuo työnjaon sopiminen varsinkin liian kuormituksen puskiessa päälle on varmasti a ja o. Haluan uskoa myös siihen, että rakkaus omaan lapseen kantaa.

Ap

Ei rakkaus yksin riitä jaksamaan.

Millainen tukiverkosto sulla on?

Mistä saatte apua lapsen hoitoon ja kuinka paljon?

Kannattaa aina muistaa vaikka lapset halutaan yhdessä on aina se maksullisuus että sä joudut kantaa heistä vastuun täysin yksin. Lapsen kuormittavuuden ymmärtää oikeasti vasta sitten kun lapsi on siinä teidän elämässä mukana.

Vierailija kirjoitti:

Sä et voi käyttää lääkkeitä raskaana ja imettäessä.

On melko todennäköistä että lapsella myös voi olla ADD.

Jos susta on aina ollut selvää että et halua olla äiti, niin älkää tehkö lapsia.

Mites tää nyt tällai kääntyi?

Vaikka täällä varmasti tulee kommentteja, että ovat selvinneet kuormituksesta niin todennäköisesti kaikki nuo kommentit ovat henkilöiltä, jotka ovat saaneet terveen lapsen tai jopa helppopersoonallisuuden lapsen. Eli ei jatkuvasti itkevää ja kitisevää, yöllä useasti heräilevää lasta.

Aina kannattaa muistaa, että sinulle ei välttämättä siunaudu terve lapsi. Ja ADHD on myös perinnöllinen. Riittääkö voimavarat siis, jos lapsi syntyy ei-terveenä?

Hyvin jaksoi ja hyvin meni. Nautin todella paljon äitiydestä ja jopa uppoudun siihen. Latasin välillä akkuja lenkkeilrmällä itsekseni, katsomalla sarjoja, lukemalla jne yksinololla.

Teini-ikä oli se raskas vaihe. Pikkulapsiaikana työnjako oli se, että mies hoiti minua kuormittavimmat asiat. Ero, yksinhuoltajuus, lasten oma oireilu teini-iässä oli se, joka lähes katkaisi kamelin selän. En päässyt enää palautumaan. Uuvuin.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin jaksoi ja hyvin meni. Nautin todella paljon äitiydestä ja jopa uppoudun siihen. Latasin välillä akkuja lenkkeilrmällä itsekseni, katsomalla sarjoja, lukemalla jne yksinololla.

Teini-ikä oli se raskas vaihe. Pikkulapsiaikana työnjako oli se, että mies hoiti minua kuormittavimmat asiat. Ero, yksinhuoltajuus, lasten oma oireilu teini-iässä oli se, joka lähes katkaisi kamelin selän. En päässyt enää palautumaan. Uuvuin.

Niin, periytin siis add:n lapsille. Se alkoi näkyä kunnolla vasta teineinä.

ad/hd lapsi on  terve lapsi sinä joka sanot että jos lapsi syntyy ei terveenä niin häpeä!! Ad/hd lapsi on samanlainen kuin muutkin lapset ja ad/hd:Tä on eri tasoisia  toisilla lievempiä kuin toisilla ja sopivan lääkkeen löydyttyä ni auttaa tosi paljon ja monilla on  vain ettei pysty keskittyyn niin sekä itsellä on 2 ad/hd lasta olivat pieninä melko tehopakkauksia nyt jo reippaastui yli 10:n vuotiaita na rauhoittuneet tosi paljon sekä lääkkeet niin pystyvät keskittyyn ,koulukin toimii hyvin.

olkaa läsnä opetelkaa keskusteluun jo pienestä alkaen tukekaa heitä ja antakaa lääkkeet ni ok.

monilla ihmisillä on törkee luulo ad/hd:stä että se on jokin omituinen sairaus, miettikää aikuiset  että monilla aikuisilla on pieneintäkin keskittymis vaikeutta esimerkkinä on toden näköisesti ad/hd.

sinä edelleen joka sanot lasta ei terveeksi ni katso peiliin ja uudelleen häpeä.

Vierailija kirjoitti:

ad/hd lapsi on  terve lapsi sinä joka sanot että jos lapsi syntyy ei terveenä niin häpeä!! Ad/hd lapsi on samanlainen kuin muutkin lapset ja ad/hd:Tä on eri tasoisia  toisilla lievempiä kuin toisilla ja sopivan lääkkeen löydyttyä ni auttaa tosi paljon ja monilla on  vain ettei pysty keskittyyn niin sekä itsellä on 2 ad/hd lasta olivat pieninä melko tehopakkauksia nyt jo reippaastui yli 10:n vuotiaita na rauhoittuneet tosi paljon sekä lääkkeet niin pystyvät keskittyyn ,koulukin toimii hyvin.

olkaa läsnä opetelkaa keskusteluun jo pienestä alkaen tukekaa heitä ja antakaa lääkkeet ni ok.

monilla ihmisillä on törkee luulo ad/hd:stä että se on jokin omituinen sairaus, miettikää aikuiset  että monilla aikuisilla on pieneintäkin keskittymis vaikeutta esimerkkinä on toden näköisesti ad/hd.

sinä edelleen joka sanot lasta ei terveeksi ni katso peiliin ja uudelleen häpeä.

Minulla on kuule ADHD ja ADHD-lapsi ei ole samanlainen kuin terve lapsi. ADHD on neurologinen häiriö aivoissa eikä sellainen lapsi voi olla "normaali". Ihan typerää edes yrittää toitottaa tätä sontaa. Minä kärsin siitä lapsena ihan saatanasti, että musta yritettiin tehdä normaalia ja laittaa samaan muottiin kuin muutkin lapset olivat, mutta kun en ole normaali lapsi enkä ole normaali aikuinenkaan. ADHD lapsilla on täysin erilaiset ongelmat ja haasteet kuin täysin terveillä lapsilla. 

Itselläni ADHD ja lapsilla ADHD tutkimukset menossa, molemmilla lapsilla pyörii terapiat, koulussa on oppimisvaikeuksia, koko arki koostuu siitä, että lapselle yrittää saada kaiken sen avun ja tuen mitä he tarvitsevat.

Lastensuojelulta ei ole vältytty,on ollut perhetyötä, ensikoti jaksoja, perhekuntoutusta, osasta on ollut hyötyä ja osasta ei, nepsyjä ei todellakaan aina ymmärretä, että mistä se käytös johtuu tai osata autaa ongelmissa.

Myös lasten diagnoosit on vasta vireillä, tutkimuksiin ei ainakaan julkisella puolella helposti pääse, jonot sairaalaan neuropolille on vuoden ellei ylikin.

Koululääkäri ei voinut diagnoosia täällä suoraan antaa, joten odotetaan aikaa sairaalaan neurologian poliklinikkalle ja toinen lapsista on nyt odottamassa että saisi kunnan lasten psykologille ajan.

Töitä en ole edes pystynyt tekemään pariin vuoteen perheen tilanteen takia.

Kuntouttavaa työtoimintaa vain, koska pieni koululainen ei saa mitään mahdollisuuksia päivähoitoon koulupäivän lisäksi, mutta ei pärjää hetkeäkään yksin kotona. Iltapäivällä ois koulussa kerho mutta sekin kestää vaan sinne neljään asti ja omalla alalla ei ole tarjolla kuin vuorotyötä. Omaishoitajuutta tässä kunnassa ei saa.

Lapset tappelevat paljon keskenään.

Ulos ei voi jättää yksin kun ovat aina pahan teossa.

Arjessa pitää yrittää kaiken tämän keskellä ylläpitää rutiinit, jotka ovat ehdottomasti tärkeintä näille nepsy lapsille, mutta oma ADHD taas tekee tästä todella vaikeaa.

Lasten kanssa pitää harrastaa paljon, jotta energiaa kuluu ja oppivat toimimaan eri ympäristöissä, se on omia hermoja kuluttavaa, eikä itse saa harrastuksista sellaista mielihyvää mitä niistä pitäisi saada, sillä käytännössä näissä tilanteissa olet kokoajan lapsen avustaja.

Lasten isä, ADHD hänkin on ollut vaihtelevasti lasten elämässä mukana, saattaa mennä vuosikin että lapset eivät näe isäänsä.

Ja hän nimenomaan alunperin meidän suhteessa oli se joka lapsihaaveita ekana herätti.

Lapset ovat olleet vauvasta asti todella temperamenttisia ja vaativia, yö heräämisiä on ollut pitkään, toisella lapsella meni kolme vuotta, että hän nukkui kokonaisen yön ja nuorempi esikouluikänen tulee edelleen lähes joka yö viereen nukkumaan keskellä yötä kun herää ja häntä pelottaa.

Kuivaksi opettelu, puheenkehitys ainakin ovat olleet jäljessä muihin ikäisiin lapsiin verrattuna, mutta eivät kuitenkaan siinä määrin että kyseessä voisi olla esim. joku kehitysvamma.

Lapset ovat olleet pientä asti nopeita ja ketteriä liikkumaan, noin vuoden pintaan alkaneet kävellä ja sitten heti perään juosta ja kiipeilemään.

Talous on niin tiukalla, että lapsia ei ole ollut varaa viedä yksityiselle lääkärille.

Sukulaiset ja ystävät on ajat sitten lopettanut auttaa lasten hoidossa, eivät ikinä ole olleet siinä mitenkään aktiivisia.

Oma lääkitys ei todellakaan anna sellaista katetta, että se tuntuisi juurikaan auttavan jaksamaan arjessa.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ADHD ja lapsilla ADHD tutkimukset menossa, molemmilla lapsilla pyörii terapiat, koulussa on oppimisvaikeuksia, koko arki koostuu siitä, että lapselle yrittää saada kaiken sen avun ja tuen mitä he tarvitsevat.

Lastensuojelulta ei ole vältytty,on ollut perhetyötä, ensikoti jaksoja, perhekuntoutusta, osasta on ollut hyötyä ja osasta ei, nepsyjä ei todellakaan aina ymmärretä, että mistä se käytös johtuu tai osata autaa ongelmissa.

Myös lasten diagnoosit on vasta vireillä, tutkimuksiin ei ainakaan julkisella puolella helposti pääse, jonot sairaalaan neuropolille on vuoden ellei ylikin.

Koululääkäri ei voinut diagnoosia täällä suoraan antaa, joten odotetaan aikaa sairaalaan neurologian poliklinikkalle ja toinen lapsista on nyt odottamassa että saisi kunnan lasten psykologille ajan.

Töitä en ole edes pystynyt tekemään pariin vuoteen perheen tilanteen takia.

Kuntouttavaa työtoimintaa vain, koska pieni koululainen ei saa mitään mahdollisuuksia päivähoitoon koulupäivän lisäksi, mutta ei pärjää hetkeäkään yksin kotona. Iltapäivällä ois koulussa kerho mutta sekin kestää vaan sinne neljään asti ja omalla alalla ei ole tarjolla kuin vuorotyötä. Omaishoitajuutta tässä kunnassa ei saa.

Lapset tappelevat paljon keskenään.

Ulos ei voi jättää yksin kun ovat aina pahan teossa.

Arjessa pitää yrittää kaiken tämän keskellä ylläpitää rutiinit, jotka ovat ehdottomasti tärkeintä näille nepsy lapsille, mutta oma ADHD taas tekee tästä todella vaikeaa.

Lasten kanssa pitää harrastaa paljon, jotta energiaa kuluu ja oppivat toimimaan eri ympäristöissä, se on omia hermoja kuluttavaa, eikä itse saa harrastuksista sellaista mielihyvää mitä niistä pitäisi saada, sillä käytännössä näissä tilanteissa olet kokoajan lapsen avustaja.

Lasten isä, ADHD hänkin on ollut vaihtelevasti lasten elämässä mukana, saattaa mennä vuosikin että lapset eivät näe isäänsä.

Ja hän nimenomaan alunperin meidän suhteessa oli se joka lapsihaaveita ekana herätti.

Lapset ovat olleet vauvasta asti todella temperamenttisia ja vaativia, yö heräämisiä on ollut pitkään, toisella lapsella meni kolme vuotta, että hän nukkui kokonaisen yön ja nuorempi esikouluikänen tulee edelleen lähes joka yö viereen nukkumaan keskellä yötä kun herää ja häntä pelottaa.

Kuivaksi opettelu, puheenkehitys ainakin ovat olleet jäljessä muihin ikäisiin lapsiin verrattuna, mutta eivät kuitenkaan siinä määrin että kyseessä voisi olla esim. joku kehitysvamma.

Lapset ovat olleet pientä asti nopeita ja ketteriä liikkumaan, noin vuoden pintaan alkaneet kävellä ja sitten heti perään juosta ja kiipeilemään.

Talous on niin tiukalla, että lapsia ei ole ollut varaa viedä yksityiselle lääkärille.

Sukulaiset ja ystävät on ajat sitten lopettanut auttaa lasten hoidossa, eivät ikinä ole olleet siinä mitenkään aktiivisia.

Oma lääkitys ei todellakaan anna sellaista katetta, että se tuntuisi juurikaan auttavan jaksamaan arjessa.

Anteeksi, mutta miksi ihmeessä teit useamman lapsen? Tiesit varsin hyvin riskit; teillä molemmilla vanhemmilla ADHD.

ADD-ihmisenä olen jo hyvin nuorena tajunnut, ettei minun kannata ottaa riskiä ja lisääntyä. Suvun kautta olenkin sitten joutunut näkemään, kun ADD-ihminen on lisääntynyt, vaikka olisi pitänyt älytä olla lisääntymättä.

Vierailija kirjoitti:

ad/hd lapsi on  terve lapsi sinä joka sanot että jos lapsi syntyy ei terveenä niin häpeä!! Ad/hd lapsi on samanlainen kuin muutkin lapset ja ad/hd:Tä on eri tasoisia  toisilla lievempiä kuin toisilla ja sopivan lääkkeen löydyttyä ni auttaa tosi paljon ja monilla on  vain ettei pysty keskittyyn niin sekä itsellä on 2 ad/hd lasta olivat pieninä melko tehopakkauksia nyt jo reippaastui yli 10:n vuotiaita na rauhoittuneet tosi paljon sekä lääkkeet niin pystyvät keskittyyn ,koulukin toimii hyvin.

olkaa läsnä opetelkaa keskusteluun jo pienestä alkaen tukekaa heitä ja antakaa lääkkeet ni ok.

monilla ihmisillä on törkee luulo ad/hd:stä että se on jokin omituinen sairaus, miettikää aikuiset  että monilla aikuisilla on pieneintäkin keskittymis vaikeutta esimerkkinä on toden näköisesti ad/hd.

sinä edelleen joka sanot lasta ei terveeksi ni katso peiliin ja uudelleen häpeä.

Ei kaikille lääkitys anna noin hyvää vaatetta, teillä on käynyt tuuri siinä suhteessa että on löytynyt nopeasti toimiva lääke.

Ystävän 12v on osastojaksolla tällä hetkellä, koska hän on ADHD, mutta myös äärimmäisen agressiivinen, väkivaltainen niin aikuisia kuin lapsiakin kohtaan. Mitkään tähän mennessä kokeillut lääkitykset eivät ole tuoneet parannusta näihin piirteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ad/hd lapsi on  terve lapsi sinä joka sanot että jos lapsi syntyy ei terveenä niin häpeä!! Ad/hd lapsi on samanlainen kuin muutkin lapset ja ad/hd:Tä on eri tasoisia  toisilla lievempiä kuin toisilla ja sopivan lääkkeen löydyttyä ni auttaa tosi paljon ja monilla on  vain ettei pysty keskittyyn niin sekä itsellä on 2 ad/hd lasta olivat pieninä melko tehopakkauksia nyt jo reippaastui yli 10:n vuotiaita na rauhoittuneet tosi paljon sekä lääkkeet niin pystyvät keskittyyn ,koulukin toimii hyvin.

olkaa läsnä opetelkaa keskusteluun jo pienestä alkaen tukekaa heitä ja antakaa lääkkeet ni ok.

monilla ihmisillä on törkee luulo ad/hd:stä että se on jokin omituinen sairaus, miettikää aikuiset  että monilla aikuisilla on pieneintäkin keskittymis vaikeutta esimerkkinä on toden näköisesti ad/hd.

sinä edelleen joka sanot lasta ei terveeksi ni katso peiliin ja uudelleen häpeä.

Ei kaikille lääkitys anna noin hyvää vaatetta, teillä on käynyt tuuri siinä suhteessa että on löytynyt nopeasti toimiva lääke.

Ystävän 12v on osastojaksolla tällä hetkellä, koska hän on ADHD, mutta myös äärimmäisen agressiivinen, väkivaltainen niin aikuisia kuin lapsiakin kohtaan. Mitkään tähän mennessä kokeillut lääkitykset eivät ole tuoneet parannusta näihin piirteisiin.

Kuulostaa siltä perus lääkärihoidoilta nuorille, jossa kun on saatu yksi diagnoosi niin kaikki käyttäytymishäiriöt lakaistaan sen alle, vaikka lääkkeet eivät auta. Todennäköisesti tällä lapsella on joku muu -häiriö, mutta koska on jo se ADHD diagnoosi niin eipä muita tutkimuksia tarvita. 

Kiitos paljon kaikille kommentoijille. Sinänsä tässä ei ole tullut itselleni mitään varsinaisesti uutta esiin, mutta vastaukset ovat olleet todella tarpeellisia ja vahvistaneet aika kouriintuntuvasti sitä dilemmaa, jota itse tunnen.

Tällä hetkellä sanoisin, että en keksi muuta jaksamista tukevaa keinoa kuin oma rakkauteni lasta kohtaan. Sen voimaan haluaisin uskoa. Koko muu paletti on elämässä kunnossa, työ, koti, vakaa parisuhde, tukiverkot hieman kaukana, vaikkakin aktiiviset.  Kun peilaan ystävieni perheisiin, en pystyisi viettämään sellaista elämää, mitä heillä on, kuormitun yksinkertaisesti liikaa sosiaalisesta kanssakäymisestä. Mietin, olisiko se oman lapsen kanssa eri asia. Tiedän, että lapselleni voisi myös periytyä ADD tai ADHD, ja jotenkin pahalta tuntuu ajatella, että samantyyppisen rauhallisen ADD-lapsen kanssa voisinkin pärjätä, mutta miten ihmeessä jaksaisin ADHD-lapsen kanssa. Tässä on aika kova eettinen paine vastuullisuudesta lasta kohtaan. 

Jään vielä kuulolle, jos joku haluaa kommentoida lisää. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos paljon kaikille kommentoijille. Sinänsä tässä ei ole tullut itselleni mitään varsinaisesti uutta esiin, mutta vastaukset ovat olleet todella tarpeellisia ja vahvistaneet aika kouriintuntuvasti sitä dilemmaa, jota itse tunnen.

Tällä hetkellä sanoisin, että en keksi muuta jaksamista tukevaa keinoa kuin oma rakkauteni lasta kohtaan. Sen voimaan haluaisin uskoa. Koko muu paletti on elämässä kunnossa, työ, koti, vakaa parisuhde, tukiverkot hieman kaukana, vaikkakin aktiiviset.  Kun peilaan ystävieni perheisiin, en pystyisi viettämään sellaista elämää, mitä heillä on, kuormitun yksinkertaisesti liikaa sosiaalisesta kanssakäymisestä. Mietin, olisiko se oman lapsen kanssa eri asia. Tiedän, että lapselleni voisi myös periytyä ADD tai ADHD, ja jotenkin pahalta tuntuu ajatella, että samantyyppisen rauhallisen ADD-lapsen kanssa voisinkin pärjätä, mutta miten ihmeessä jaksaisin ADHD-lapsen kanssa. Tässä on aika kova eettinen paine vastuullisuudesta lasta kohtaan. 

Jään vielä kuulolle, jos joku haluaa kommentoida lisää. 

Ap

Yleensä se paletti alkaa viimeistään horjua siinä vaiheessa kun lapsi on kuvioissa, ihan terveilläkin ihmisillä. Rakkauden voima on jotain sellaista mitä on vaan elokuvissa, se ei estä ihmistä palamasta loppuun totaalisesti.