Loppu elämä ilman ystäviä
En ole saanut koulusta ystäviä. Enkä töistä. Olen ollut eri harrastuksissa eikä yhtäkään ystävää. Onko tämä jo saavutus? En kyllä hirveästi ystäviä kaipaakkaan.
Kommentit (23)
Mullakin. Oli joitain mutta aina tuli hyväksikäytetty olo.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sä vielä löydät. Hanki vaikka koira ja ala käydä tapahtumissa ja puistoissa. Vaikutat aika nuorelle. Ei kannata masentua.
Unohdin mainita että on jo koira ja käymme joka päivä puistossa. En masennu tästä asiasta koska näin on melki aina ollut. En edes tiedä mille tuntuu kun on ystäviä joista tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sä vielä löydät. Hanki vaikka koira ja ala käydä tapahtumissa ja puistoissa. Vaikutat aika nuorelle. Ei kannata masentua.
Noin sanottiin mullekin mutta oon jo 30v. Mutta oma vika kun en juuri käy missään. Mutta ikävälillä 17-27 v kävin kyllä kaikkialla. En koskaan saanut ystävää. Syyt: en tiedä mistä puhua, olen hiljainen erakko, ujo.... Ei ihmiset halua olla sellaisen seurassa, ymmärrän kyllä. No, onneksi tapasin netissä miehen. Hän on nyt paras ystäväni. Ja mulla on myös kissu <3
Vierailija kirjoitti:
Mullakin. Oli joitain mutta aina tuli hyväksikäytetty olo.
Sama täällä. Minulta varastettiin tavaroita. Mitä sinulle tehtiin
Kyllä se siitä Sanna. Muista, että et viinalla voi ostaa ystäviä.
Sanon vaan kirjoitti:
Kilteillä miehillä ei oo ystäviä.
Olen nainen, joka ei saa edes poikaystävää.
Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Sanon vaan kirjoitti:
Kilteillä miehillä ei oo ystäviä.
Olen nainen, joka ei saa edes poikaystävää.
Aloittaja
Olen mies eikä minulla ole ystäviä. Naiset ei halua kilttejä ystäviä.
Mietin yksi päivä itseäni,muutin paikkakunnalta toiselle on jo vuosia.Silloiset uudet ystävät jäi sinne.Täällä paikkakunnalla vaikee ystävystyä ,yhden sain tavataan harvoin, korona aika ei olla nähty.Kävin jo hänen mökillään ja suunnitteilla kaikkea.No yksinkin viihdy tosi hyvin vaikka olenkin sosiaalinen.Pälättäjä oikeestaan.Tää paikkakunta on hyvin ahdasmielinen sen tietää kaikki,kahtia jakoa.En anna kyllä hyppiä kenenkään nokialle omissa asioissa,on koira,ei sillä ystäviä saa kun ulkoilujen ajaksi.Nauri elämästä paljon kaikkee kivaa puuhaa.Ystäviät tulee jos tulee..
Mulla sama tilanne. Tuntuu ettei oikeen bongaakaan sellaisia yksinäisiä ihmisiä, joiden luo voisi mennä kaveeraamaan. Yksin olevat usein vaikuttaa aika vihaisilta, kun yrittää ystävällisesti jutustella.
Yksinäisten kaverikaipuisten ihmisten pitäisi ottaa käyttöön joku yhteinen näkyvä tunnus, jotta löytäisi toisensa. Kauheesti on kansanliikkeitä eri ryhmille, mutta miten huomioidaan yksinäiset?
Mun elämä yksinäisenä alkoi jo varhain. Sain varhaislapsuudessa hyviä kavereita, muttamuutimme toiselle paikkakunnalle kun olin 5, ja kaverit jäi siinä samalla. Eskarin kävin kauempana kuin muut asuinalueeni lapset, joten ketään heistä ei jäänyt kaverikseni kun menin kouluun. Ala-asteella vaihdoin taide-aineen perässä koulua, taas vaihtui ihmiset. Jostain syystä vanhemmat kielsi kokonaan sen että saisi tuoda kavereita kylään. Kavereillekaan ei saanut mennä, joten menin salaa. Yläasteella pimahdin ja lintsailin, kaverit jäi taas siinä tikunnokassa olemisen johdosta. Sitten menin lukioon, ahdistuin taas, lopetin ja yhtään kaveria ei jäänyt elämään sieltäkään. Vuosin mittaan olen alkanut kavahtamaan ihmisiä koko ajan enemmän. Ei siis kavereita luvassa!
Kiitti lapsuudenperhe!!
Sannakin saa aina uusia ystäviä. Kyllä sinäkin saat.
Kyllä sä niitä ystäviä löydät.
Mitä jos teet vaikka jonkun some tilin, joka vois olla kokoontumispaikka kaikille heille jotka ovat ystävää vailla.
Ala kirjoittaa blogia, sitä kautta löytyy varmasti ihmisiä elämään ja ennenkaikkea kirjoittaminen on terapeuttista.
Hanki ap lapsi, naiselle helppo ratkaisu koko ongelmaan koska yhteisö hyväksyy pakosta lapsen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Mun elämä yksinäisenä alkoi jo varhain. Sain varhaislapsuudessa hyviä kavereita, muttamuutimme toiselle paikkakunnalle kun olin 5, ja kaverit jäi siinä samalla. Eskarin kävin kauempana kuin muut asuinalueeni lapset, joten ketään heistä ei jäänyt kaverikseni kun menin kouluun. Ala-asteella vaihdoin taide-aineen perässä koulua, taas vaihtui ihmiset. Jostain syystä vanhemmat kielsi kokonaan sen että saisi tuoda kavereita kylään. Kavereillekaan ei saanut mennä, joten menin salaa. Yläasteella pimahdin ja lintsailin, kaverit jäi taas siinä tikunnokassa olemisen johdosta. Sitten menin lukioon, ahdistuin taas, lopetin ja yhtään kaveria ei jäänyt elämään sieltäkään. Vuosin mittaan olen alkanut kavahtamaan ihmisiä koko ajan enemmän. Ei siis kavereita luvassa!
Kiitti lapsuudenperhe!!
Sä teet tuon itse itsellesi. Kun ahdistaa älä lopeta yhteydenpitoa ihmisiin. Ahdistus ei sillä katoa. Pahenee vaan. Aloita alusta. Luo uusia suhteita. Sosiaalisia tapoja voi opetella. Sano naapurille tai kaupankassalle terve, seuraavalla kerralla uskalla jo kysyä mitä kuuluu tai kehaise miten kaunis päivä tänään on...
Kun rohkeutta on tullut voisi ilmoittautua mukaan johonkin harrastukseen esim. uuden kielen opiskelu on oikein loistava tapa saada sosiaalisuutta ja rohkeutta, koska näillä kursseilla joutuu oikeasti puhua ja vuorovaikuttaa paljon muiden ihmisten kanssa...
Yksi pieni asia kerrallaan eteenpäin.
Pesää mällilleen kaikki aijät aina vaan jahtaa.
Viimeistään viikon päästä lähtevät jos et anna ja kahden jos annat.
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne. Tuntuu ettei oikeen bongaakaan sellaisia yksinäisiä ihmisiä, joiden luo voisi mennä kaveeraamaan. Yksin olevat usein vaikuttaa aika vihaisilta, kun yrittää ystävällisesti jutustella.
Yksinäisten kaverikaipuisten ihmisten pitäisi ottaa käyttöön joku yhteinen näkyvä tunnus, jotta löytäisi toisensa. Kauheesti on kansanliikkeitä eri ryhmille, mutta miten huomioidaan yksinäiset?
"Joiden luo mennä kaveeraamaan".
Mitäpä jos menisit jonnekin ulos jonkun kanssa?
Rannalle, kahvilaan, piknikille, kävelylenkille, marjastamaan, sienestämään, elokuviin, harrastukseen?
Uusia tuttavuuksia, joista voi toki tulla ajan myötä hyviä ystäviä, ei välttämättä ole kiva tavata omassa kodissa. Muutenkin moni haluaa rauhoittaa oman kodin niin, että tapaa ystäviä enemmän ulkona ja sitten erityistapauksissa kotona.
Siellä kotonakin pitäisi olla jotain tekemistä, pelkkä maleksiminen toisen kotona voi olla häiritsevää, molemmille osapuolille.
Ikinä ei ole ollut. Enkä kaipaakaan ketään. Nautin yksin olosta. En luota ihmisiin. Parempi olla yksin. Eipähän ainbakaan saa selkään puukotusta.
Kyllä sä vielä löydät. Hanki vaikka koira ja ala käydä tapahtumissa ja puistoissa. Vaikutat aika nuorelle. Ei kannata masentua.