Painan vähemmän kuin ala-asteella!
En ollut vuosiin uskaltanut punnita itseäni. Paisuin ja paisuin. Masennuin ja söin, vedin herkkuja kaksin käsin, vaikkei tehnyt mieli tai vatsaan sattui. Söin salassa, kun vanhemmat lähtivät edes hetkeksi kotoa. Painoin 11-vuotiaana pätkänä 66 kg. Piilotin terkkarin antaneen terveystodistuksen vanhemmiltani.
Tämän vuoden alussa ostin oman vaa'an ja pakotin itseni sen päälle. 75 kg. Olin varma, että numero olisi suurempi, mutta suurin osa olikin (ja yhä on) läskiä eikä lihasta niin eihän se hyvältä näyttänyt. Jotenkin se, että luku oli pienempi kuin luulin, antoi voimaa. Päätin, että haluan painaa vähintään saman verran kuin silloin 11-vuotiaana.
Nyt n. puoli vuotta myöhemmin painan 65,5 kiloa. VÄHEMMÄN kuin ala-asteella. Jotenkin tuntuu hassulta. Mahdun jopa samaan mekkoon, kuin mitä pidin 6-luokan kevätjuhlassa. En ole oikeastaan nostanut kuntoa, mutta vähentänyt herkuttelua ja jotenkin saanut ahmimisen kuriin - en osaa antaa vinkkejä, koska en tiedä miten se tapahtui. En syö kovinkaan terveellisesti, eli siinä jotain parannettavaa, mutta vedän päivittäisen monivitamiinini ja olen vähentänyt annoskokoja. Olen myös oppinut juomaan vettä! Ennen kelvannut vain mehu, vissy tai kahvi, mutta nykyisin vesi menee helposti alas! :D
Halusin tulla jonnekin kirjoittamaan ylös. Jos jollain muulla myös pudotus menossa niin tsemppiä. Välillä paino saattaa hypätä kilon suuntaan tai toiseen, mutta se on usein vesipainoa. Ei kannata myöskään stressata, jos se hetken junnaa paikoillaan. Saattaa pudota enemmän myöhemmin. Ja vaikka putoaisikin vähemmän niin ainakin on oikeaan suuntaan menossa.