Elämä on tässä ja nyt. Yksinkertaistamisen ketju:
Olen 50+ ja olen yrittänyt tehdä elämästäni mahdollisimman mukavan. Teen keikkatöitä eli en ole sidoksissa vakituiseen työpaikkaan. Tosin nyt olen viihtynyt sijaisuuksia tehden samassa kivassa työyhteisössä viimeiset kaksi vuotta. Työyhteisö ja työ antaa minulle voimia.
Yritän käyttää vapaa-aikani mukavasti, tehden sellaisia asioita jotka antavat voimaa. En odota eläkeikää voidakseni elää ja tehdä mukavia asioita. Luultavasti eläkeuudistukset muuttavat koko eläkesysteemin.
Mieheni on kokopäivätöissä, hän on ponnistellut saadakseen miellyttävän työn jossa suurimmaksi osaksi tekee etätyötä. Korona-aika edesauttoi asiassa.
Lapset ovat 5 v kuluessa täysi-ikäisiä. Nyt on vapaa-aika jo lisääntynyt huomattavasti kun lapset eivät vaadi täyttä läsnäoloa enää.
Omaisuutta ei ole paljon, velkakoti pankille toki ja auto. Asunto saadaan 10 v maksettua tai sitten myymme sen pois. Materia ei ole koskaan ollut tärkeää, esimerksi sisustus on pysynyt 10 v samana.
Lähivuosien suunnitelmissa on lähteä keikkatöihin ulkomaille.
Onko muita kaltaisiani? Koen olevani hieman outo ulkopuolisten silmissä. Hirveästi en ole kertonut elämänasenteestani ihmisille sillä monet pitävät omituisena kun en esimerkiksi tavoittele vakituista työsuhdetta.
Kommentit (8)
Mä olen vielä äärimmäisempi tapaus. Tosin mulla on kyllä ihan normi kokopäivätyö, 100% etätyö it-alalla. Mutta niin, ei miestä, ei lapsia, ei omistusasuntoa, ei mitään muitakaan velkoja. Olen vapaa tekemään työtäni mistä vaan maailmasta, tällä hetkellä oon Suomessa mutta lähdössä talveksi taas pois. Elämässä minua kiinnostaa lähinnä nauttiminen jokaisesta päivästä, hyvästä ruoasta, harrastuksista tms, ei mitkään isommat tavoitteet.
Minusta elät aika tavallista elämää. Ja miehesi tekee normityötä. Tyypillistähän on, että nainen ottaa isomman vastuun kodista ja mies panostaa uraan.
Oon nyt 40+ ja tähän asti työ, opiskelu ja lapset ovat vieneet suurimman osan ajasta. Vähitellen lasten kasvaessa omaa elämää alkaa tulla enemmän, reissaan ja harrastan, paljon toki perheen kanssa mutta myös yksin tai kavereiden kanssa. Meillä tosin nuorin menee vasta kolmannelle.
Lotta Saahko-vaikka nuori vielä onkin- kertoo hyvin meille verenperintönä siirtyvästä suorittamisesta.
Samoja ajatuksia. Kaipaan yksinkertaisempaa ja hitaampaa elämää. Tavallista kiireetöntä arkea. Vapautta tehdä mitä mieleen juolahtaa. Elää tässä ja nyt rennosti, vapautuneesti, nauttien. Minulla on rikas päänsisäinen maailma, joten viihdyn hyvin itsekseni hiljaisuudessa.
Harmi, kun kumppanini ei jaa samoja arvoja. Hän juoksee oravanpyörässä kuin viimeistä päivää sitä kuuluisaa Huomista kohti. Huomista, jota ei koskaan tule. Pieniä lapsiakin on. Lapset vievät nyt paljon resursseja, mutta samaa kiireettömyyttä ja yksinkertaisuutta haluaisin opettaa ja jakaa heillekin.
Ruokatarvikkeiden hankinta tapahtuu meillä vielä kaupassa käymällä. Inhoan siihen kuluvaa aikaa ja vaivaa. Yritän ostaa ison määrän kerralla. Työkuvioita olen miettinyt, jos työpaikka olisi saavutettavissa ilman autolla kulkemista, voisin luopua autostani. Tilaisin ruokatarpeet kotiin.
Nyt tarvitsen autoa nuoremman lapsen harrastuskuskauksiin myös. Ilman autoa menisi valtavaksi säätämiseksi sekin ja ahdistaa stressi.
Kyllähän sitä jos eläisi vain itselleen niin voisi yksinkertaistaa. Lapsiperheen arki vie niin paljon mehuja ilman harrasterumbaakin. Tuntuu että wilmastakin pommitetaan jatkuvasti ja viesteihin pitää reagoida jotta pysyy ajan tasalla. Enkä tarkoita mitää käytösongelmia tmv. Se jos olisi vielä lisäksi!
Sama työelämässä. Haluaisin työssäni vakaopena joskus keskittyä lasten kanssa olemiseen, yhdessä tekemiseen ja kiireettömyteen. Koko ajan pitää havainnoida, arvioida, dokumentoida havainnot, suunnitella, järjestää toimintaa. Haluaisin antaa lapsille syliä, raihallisia juttelutuokioota, ihmetellä vaikk pihamaan kivenmurusia yhdessä.
Täytynee harkita perhepäivähoitajan työtä?
Taitaa suurin osa av-mammoista olla duunissa, otsa hiessä painamassa töitä. Osa on shoppailemassa, nää yhteiskunnan tuilla elävät.