Ennen isät halusi viedä ekaluokkalaisen kouluun
Pääsi samalla näkemään mitä niille helvetinmoisille verorahoille sitten lopulta tehdään siltäkin osin.
Nykyään ei monet isät välitä, ihan sama kunhan Sulo-Mielikki saadaan turvallisesti koulun penkille kuulemaan millaista tulevaisuuden ajattelu on.
Kommentit (20)
Ennen naiset oli kotona hoitamassa kotia eikä ollut ajokorttia. Maailma muuttuu.
Isä oli töissä ja äiti pienempien kanssa kotona. Isoveljen kanssa menin kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Koska tämä "ennen" on ollut? Menin kouluun 1960-luvulla eikä isä minua kouluun vienyt, siihen aikaan isät kävi töissä.
Kyllä ainakin 90-luvulla isät osallistu enempi kun ei vielä ollut kännyköitä kuin harvoilla, monille jo sekin riitti, että pääsi isin kyydissä kouluun ekoina päivinä tai isä tuli katsomaan kun lähti pyörällä tai kävellen kouluun.
Miesten kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota lastensa elämiin, helpoiten se onnistuu näillä mitättömän ajan vaativilla teoilla, niin ei taas tule uutta sukupolvea lähinnä naisten kasvattamia aikuisia lapsia.
Vaikka veisi lapsen kouluun, ei ne silti pääsisi tunneille mukaan. Täysin naurettava aloitus.
Näin meillä. Isä vei kouluun, kun meni itse töihin. Äidin työt oli alkaneet jo aikaisemmin.
Eskarin tutustumisilassakin olin isän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tämä "ennen" on ollut? Menin kouluun 1960-luvulla eikä isä minua kouluun vienyt, siihen aikaan isät kävi töissä.
Kyllä ainakin 90-luvulla isät osallistu enempi kun ei vielä ollut kännyköitä kuin harvoilla, monille jo sekin riitti, että pääsi isin kyydissä kouluun ekoina päivinä tai isä tuli katsomaan kun lähti pyörällä tai kävellen kouluun.
Miesten kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota lastensa elämiin, helpoiten se onnistuu näillä mitättömän ajan vaativilla teoilla, niin ei taas tule uutta sukupolvea lähinnä naisten kasvattamia aikuisia lapsia.
Niin kenen osallistui ja kenen ei. Ei ainakaan minun isäni osallistunut. Oli sellainen, että kaikki kodin ja lasten asiat on akkojen hommia, käytti (käyttää edelleen) reippaasti alkoa. Ollaan muuten todella etäisiä isän kanssa näin aikuisenakin ja ihmettelen, kun äiti on häntä jaksanut katsoa näin pitkään.
Minun miehelläni ei taas ole mitään ongelmia lastensa kanssa ja on ihan huippu isä. Eikä työt vähennä kiinnostusta lapsiin, vaikka tekee niitä enemmän kuin esim. minun isäni teki.
Vierailija kirjoitti:
Koska tämä "ennen" on ollut? Menin kouluun 1960-luvulla eikä isä minua kouluun vienyt, siihen aikaan isät kävi töissä.
Samaa ikäluokkaa olen ja näi n kävi. Sitäpaitsi vanhempien hössötystä sai häääveetä jos kaverit näki.
No jaa, olen kolmen lapsen äiti ja olen vienyt ekalle luokalle kaikki kouluun aikoinaan. Pihalla on ollut yhtä lailla äitejä ja isejä paikalla. Samoin on ollut vanhempainilloissa ja tiedätkös, että kuuluin vanhempainyhdistykseen seitsemän vuotta ja sielläkin oli melkein puolet porukasta isejä.
Mitä enempi isi-ongelmia, sitä värikkäämpi tukka ja jutut!
Ennen oli isejä ja äitejä, mutta nyt on vain vanhempia.
kyllä isi vie jos luokanvalvojalla on isot tissit
Meillä ollaan menossa molemmat vanhemmat. Kyllähän lomapäivän helposti saa järkättyä, sen kun hakee.
Itse olen syntynyt 70 luvulla ja ei minun isäni käynyt kertaakaan missään koulussani. Ei vienyt, ei vanhempainilloissa eikä missään muussakaan vastaavassa. Eikä muidenkaan luokkakvereideni.
Oma mieheni on käynyt lastemme vanhempainilloissa ym. Minun näkökulmastani isät osallistuvat enemmän kuin ennen.
Vierailija kirjoitti:
Koska tämä "ennen" on ollut? Menin kouluun 1960-luvulla eikä isä minua kouluun vienyt, siihen aikaan isät kävi töissä.
Ei minuakaan isä vienyt 60-luvulla kouluun, mutta laittoi joka aamu koulutielle, keitti puurot, katsoi vaatteet ja reput. Ja näin myös neljällä sisarella ja monen kaverin kotona. Meillä molemmat vanhemmat kävi töissä, mutta isä meni myöhemmin.
Ei minun lapsuudessa 80- ja 90-luvuilla vieneet isät eikä paljon äiditkään. Itse olen vanhempainilloissa käynyt, mutta mitään lukuvuosien ensimmäisiä päiviä en ole käynyt viemässä. Turhuutta.
Mukamas ärsyttävä aloitus, no ei oo kun lapsellinen. Teit jo eilen samantyyppisen jossa marisit kun äitee joutuu viemään tenavan kouluun ja iskä vaan kyseli onks pakko tulla mukaan. Koulumania sulla?
Vierailija kirjoitti:
Itse olen syntynyt 70 luvulla ja ei minun isäni käynyt kertaakaan missään koulussani. Ei vienyt, ei vanhempainilloissa eikä missään muussakaan vastaavassa. Eikä muidenkaan luokkakvereideni.
Oma mieheni on käynyt lastemme vanhempainilloissa ym. Minun näkökulmastani isät osallistuvat enemmän kuin ennen.
Minäkin olen syntynyt 70 -luvulla. Isä kävi tunnollisesti joka vanhempainillat, kevät- ja joulujuhlat. Ihan saletisti vei ekalle luokalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tämä "ennen" on ollut? Menin kouluun 1960-luvulla eikä isä minua kouluun vienyt, siihen aikaan isät kävi töissä.
Kyllä ainakin 90-luvulla isät osallistu enempi kun ei vielä ollut kännyköitä kuin harvoilla, monille jo sekin riitti, että pääsi isin kyydissä kouluun ekoina päivinä tai isä tuli katsomaan kun lähti pyörällä tai kävellen kouluun.
Miesten kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota lastensa elämiin, helpoiten se onnistuu näillä mitättömän ajan vaativilla teoilla, niin ei taas tule uutta sukupolvea lähinnä naisten kasvattamia aikuisia lapsia.
Ainakaan meillä ei TES tunnista koulunaloitusvapaapäivää isille, joten paljon on korjattavaa, että saadaan lisää palkallisia vapaita.

Kyllä sen omasta kukkarostaan voi hyvin maksaa, kysehän on vain päivästä. Itsekin otin lomapäivän.