Kerrotaan kamalimpia tilanteita elämässä. Itselläni oli se, kun lapsi joutui leikkaukseen

Puhelu sekaisin olevalta lapselta keskellä yötä, kertoi että velkojenperijät ovat pihalla ja tulossa sisään ja on soittanut poliisit mutta niitä ei kuulu. 

Minulla sama juttu, vauvalla oli mahaportin ahtauma. Mikään ei millään meinannut pysyä sisällä ja kun asiaa tutkittiin niin tuo oli se syy. Ihan kamalaa kun niin pieni joutuu leikkaukseen, pelkäsin koko ajan että käy huonosti.

Sairaala on kamala ja ahdistava paikka. Tapaturmat on kauheita. Poliisiväkivalta on hirveää. Järkyttävää. Se että melkein kuolee on ihan kauheeta. Traumaattiset kokemukset. Painajaista ihan hereillä ollessa.

Kun esikoista odottaessa vauva ei liikkunut, sitten mentiin saliin ja olikin jo kiire.

Onneksi lapsi saatiin terveenä maailmaan.

Olin teini kun isoveljeni kuoli silmieni edessä. Elämäni karmeimmat 45 minuuttia kun elvytettiin, odotettiin ensihoitoa, ensihoitajat elvyttivät, veli virkosi hetkeksi, mutta sitten meni taas elottomaksi ja lopulta menehtyi.

Läheisten ihmisten vakavat sairaudet ja kuolemat. Potkut töistä.

Vierailija kirjoitti:

Olin teini kun isoveljeni kuoli silmieni edessä. Elämäni karmeimmat 45 minuuttia kun elvytettiin, odotettiin ensihoitoa, ensihoitajat elvyttivät, veli virkosi hetkeksi, mutta sitten meni taas elottomaksi ja lopulta menehtyi.

Ai kamala! 😨

Siihen astisen elämäni kamalin hetki oli, kun terveenä syntynyt vauvani kuoli. Mutta sen ylitti sitten muutaman tunnin päästä se, kun hänen kaksoisveljensä kuoli - myöskin terve, täysiaikainen.

Voin sanoa suoraan, että ruokatorven kurouma seuraavalla lapsella oli ihan peruskauraa, samoin sydänvikaepäily toisella. Ikinä ei ole pahaa tehnyt lähettää lasta leikkaukseen.

en ollut  saanut kalaa moneen päivään :/ mutta sitten koukkuu tarttuikin iso kala. Yritin väsyttää kalaa 3 päivää ja kun vihdoin sain sen ni eiköhän jotkut hait tulleet sen syömään. :/ vituttaa

Petin rakasta ihmistä. Se syyllisyys...

Itse olen ollut monessa isossa leikkauksessa, mutta mikään ei ole ollut niin kivulias kun ero miehestäni. Henkinen kipu on niin paljon pahempaa, kun fyysinen.

Eräs lapseni alkoi yllättäen syntymään 1½ kuukautta ennen laskettua aikaa eikä synnytystä pystytty estämään. Lopulta se päätyi hätäsektioon sydänäänten heiketessä ja elottomana syntyneen lapsen elvytys ja kiidättäminen keskolaan. Hänet hätäkastettiin ja aluksi ei ollut selvää, että selviääkö hän eikä se, että jos hän jää henkiin, niin onko hänellä tullut mahdollisesti jotain vammoja vaikean alun vuoksi. Ensin näyttikin siltä, että hän menehtyy, mutta yllättäen hänen tilansa kääntyi nopeasti parempaan suuntaan ja hän selvisi. Sitten hän alkoikin kasvamaan ja kehittymään erittäin hyvää tahtia ja nyt hän on ikäisekseen aivan aivan normaalisti kehittynyt yläkoululainen. Mitään vammojakaan ei vaikeasta alusta jäänyt, vaikka hän tietysti olisi yhtä rakas, jos niitä olisi.

Kun sain tietää olevani raskaana exälleni (hetken typerä hormonihuuma), jota paitsi inhosin myös pelkäsin, sillä hän ei ollut suostunut eron jälkeen vuosiin päästämään minusta irti. Mielenterveyteni ei kestänyt tilannetta kovinkaan hyvin.

Niitä tilanteita on useita. Exäni alkoi eron jälkeen vainoamaan ja hyökkäilemään ties mistä pusikoista kimppuuni. Olen pieni nainen ja exä isokokoinen mies. Aloin tosissani pelätä kaupungilla liikkumista ja jouduin hankkimaan ison koiran turvakseni, vaikka en pidä koirista. Uhkaili myös perhettäni.