Hei te pitkään uuvuksissa olleet yksinhuoltajat! Millaisia lapsenne ovat?

Oletko vähän (paljon) tyhmä?

Vierailija kirjoitti:

Oletko vähän (paljon) tyhmä?

Kysyminen on tyhmyyttä?

Vieläkö noita perheitä on missä lapsille pidetään kuri, saati että tiukka sellainen? Normaaleissa perheissä lapsille asetetaan rajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko vähän (paljon) tyhmä?

Kysyminen on tyhmyyttä?

Sinä olet tyhmä.

Erityislapsia kaikki 4.

Vierailija kirjoitti:

Vieläkö noita perheitä on missä lapsille pidetään kuri, saati että tiukka sellainen? Normaaleissa perheissä lapsille asetetaan rajat.

No, jos ruokansa syöneet lapset eivät saa poistua ruokapöydästä ennen lupaa, niin minusta kyse on kurista.

Olen se lapsi, jonka äiti oli koko lapsuuteni ajan huonona. Häneltä ei varsinaisesti löytynyt mitään sairautta, oli vain tajuttoman väsynyt aina, kärsi migreeneistä ja vatsa oli usein kipeä. Löysimme usein hänet keittiön lattialta makaamasta ja itkemästä kun tultiin koulusta kotiin, näki että häneen sattui. Kun ihminen tuossa tilassa pyytää laittamaan ruuan lämpenemään, kyllä siinä pahempikin esiteini tekee mitä pyydetään. Muistan myös että leikimme hiljaa ja nätisti, kun meteli olisi äitiä häirinnyt ja tehnyt olon pahemmaksi. En muista, että mitenkään erikseen olisi pitänyt meitä käskeä, toki siivoamisesta ja kotitöistä väännettiin välillä, mutta lapsikin tajuaa milloin on tosi kyseessä ja silloin vaan tottelee ja on jopa aloitteellinen. Kouluikäisenä muistan tämmöistä, kun oli jo hieman tullut ymmärrystä asioihin.

Vaikea ja haastava erityislapsi, joka lisää kuormitusta omalta osaltaan. Ei todellakaan ns. helppo lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Olen se lapsi, jonka äiti oli koko lapsuuteni ajan huonona. Häneltä ei varsinaisesti löytynyt mitään sairautta, oli vain tajuttoman väsynyt aina, kärsi migreeneistä ja vatsa oli usein kipeä. Löysimme usein hänet keittiön lattialta makaamasta ja itkemästä kun tultiin koulusta kotiin, näki että häneen sattui. Kun ihminen tuossa tilassa pyytää laittamaan ruuan lämpenemään, kyllä siinä pahempikin esiteini tekee mitä pyydetään. Muistan myös että leikimme hiljaa ja nätisti, kun meteli olisi äitiä häirinnyt ja tehnyt olon pahemmaksi. En muista, että mitenkään erikseen olisi pitänyt meitä käskeä, toki siivoamisesta ja kotitöistä väännettiin välillä, mutta lapsikin tajuaa milloin on tosi kyseessä ja silloin vaan tottelee ja on jopa aloitteellinen. Kouluikäisenä muistan tämmöistä, kun oli jo hieman tullut ymmärrystä asioihin.

Niin, tämmöisen tilanteen johdosta aloitin ketjun. Eli tämä esimerkki on ymmärrettävä, ja aloin miettimään, kuinka pitkälle lapsi vaistoaa nämä asiat?

Tutut eivät ole noin pahassa jamassa. Eivät (kai) itke lastensa nähden, tekevät lastensa kanssa asioita, mutta ovat väsyneitä ja ilottomia.

Tunnen pari tällaista lasta ja käyttäytyvät asiallisesti ikätasoon nähden normaalisti. Mielestäni huomaa, että kotiin ei ole jääty vaan lapsi on kyläillyt aika paljon. Ainokaisista kyllä huomaa, etteivät ole empaattisimmasta päästä ja hieman itsekkäitäkin. Kuitenkin kivoja kavereita yleisesti, enhän muuten ottaisi meille hoitoon. Nykyään vaan ei saa tällaisista havainnoista keskustella aikuisten kesken, voi joku tosiasioista loukkaantua... mutta nämä vaikuttavat normaalihelpoilta lapsilta, joiden kanssa on totuttu käymään kaupoilla ja kyläilemään. Useimmat näistä lapsista eivät kuitenkaan ole niitä miellyttävimpiä pidemmän aikaa vieraina. Ehkä väsyvät siihen kun ympärillä on enemmän ihmisiä, eihän yh-äidin kanssa sellaiseen ole tottunutkaan. Helpoiten silmään pistää, ettei yksinhuoltajan ainokainen yhtä hyvin yksinkertaisesti ymmärrä miksi hänen tulisi odottaa vuoroaan jos hänen asiansa ei ole yhtä tärke (esim. toinen lapsi loukkaa itsensä ja "hoitolapsen" juttu/asia jää kesken tai odottamaan. Silloin nämä lapset yleensä ottavat itseensä ja loukkaantuvat, eivät ole vielä oppineet suhtautumaan sellaiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen se lapsi, jonka äiti oli koko lapsuuteni ajan huonona. Häneltä ei varsinaisesti löytynyt mitään sairautta, oli vain tajuttoman väsynyt aina, kärsi migreeneistä ja vatsa oli usein kipeä. Löysimme usein hänet keittiön lattialta makaamasta ja itkemästä kun tultiin koulusta kotiin, näki että häneen sattui. Kun ihminen tuossa tilassa pyytää laittamaan ruuan lämpenemään, kyllä siinä pahempikin esiteini tekee mitä pyydetään. Muistan myös että leikimme hiljaa ja nätisti, kun meteli olisi äitiä häirinnyt ja tehnyt olon pahemmaksi. En muista, että mitenkään erikseen olisi pitänyt meitä käskeä, toki siivoamisesta ja kotitöistä väännettiin välillä, mutta lapsikin tajuaa milloin on tosi kyseessä ja silloin vaan tottelee ja on jopa aloitteellinen. Kouluikäisenä muistan tämmöistä, kun oli jo hieman tullut ymmärrystä asioihin.

Niin, tämmöisen tilanteen johdosta aloitin ketjun. Eli tämä esimerkki on ymmärrettävä, ja aloin miettimään, kuinka pitkälle lapsi vaistoaa nämä asiat?

Tutut eivät ole noin pahassa jamassa. Eivät (kai) itke lastensa nähden, tekevät lastensa kanssa asioita, mutta ovat väsyneitä ja ilottomia.

Kyllä lapsi aistii, tai ainakin itse aistin (olen kyllä erityisen herkkä huomaamaan jos on jokin vinossa). Meillä juteltiin asiasta, tiesimme että välillä äiti on parempi ja välillä tosi huonossa kunnossa. Meille painotettiin, että NYT on huono hetki, voitteko olla sen hetken erityisen kiltisti niin sitten taas tehdään jotain kivaa kun äiti voi paremmin. Mun mielestä on kaikista paras, että lapsille kerrotaan avoimesti. Lapsi kyllä huomaa jos jokin on huonosti ja mielikuvitus piirtää ties mitä kauhukuvia, jos ei kerrota. Vaikka lapsuuteni oli rankka, äiti on todella rakas meille lapsille, maailman ihanin ihminen

Se sun tuttusi on uupunut koska on tehnyt hyvää työtä.

Sulla taas on kaikki mennyt pieleen, koska olet käyttänyt aikasi muuden kyyläämiseen.

Olisin kyllä paljon vähemmän väsynyt, jos olisin jättänyt kasvatuksen, tapojen opettamisen, kulttuuripaikoissa vierailut yms. vähemmälle.

Helpompaa olisi myös ollut tehdä monet asiat itse.

Olisi helpompaa, jos en pyrkisi päivittäin kehittämään jotain keskustelunaihetta päivän uutisista.

Eettiset asiat, toisten auttaminen on konkreettista. Olemme yhdessä käyneet auttamassa toista yksinhuoltajaa: lapsi leikittää pientä lasta/pelaa/katsoo ohjelmaa tämän kanssa. Sen ajan minä kuuntelen murheita. On käyty keskustelua, että meitä on aikoinaan autettu ja nyt me autetaan pikkuriikkisen. Ei liikaa, ettei uuvuta, koska sitten meistä ei ole "hyötyä".

Paljon on käyty keskusteluja siitä että lapsikin saa enemmän huomiota, tavaraa ja rahaa, jos hän kohtelee sitä kodin ainoaa vanhempaa ystävyydell ja tekee oman osansa. Kotiintuloaika voi olla myöhempi, koska vanhempi hakee kaverin luota. Vanhempi ei kuitenkaan jaksa hakea yömyöhällä, jos koko vapaa-aika menee esim. teinin jälkien siivoamiseen. Kotona on sovitut kotihommat molemmilla, mutta minun kiireisinä työviikkoina tai lapsen koeviikkoina teemme toisen puolesta asioita.

Uupuneet ovat usein perfektionisteja.

Jos lapset voivat hyvin, niin perheessä on yleensä kaikki hyvin. Ensimmäisenä alkavat lapset oirehtia.

Yksinhuoltajana en olisi pystynyt vaativaan työhön. Minulle on paljon, että että hoidan perusarjen.