Susi tappoi lapsen ja haavoitti toista
Ja miksi niitä pitäisi suojella? Jos näin käy itänaapurissakin niin miksi näin ei voisi käydä Suomessakin?
Kommentit (19)
No venäjällä irtokoirat raatelee ihmisiä päivittäin
Liikenne tappoi Suomessa viime vuonna 219 ihmistä ja haavoitti ties kuinka montaa tuhatta. Kielletään liikenne.
Ajattelet samoin koiristakin?
Sitäpaitsi jännä että Venäjältä tullut uutinen uskotaan ilman epäilyksiä.
Joku susitutkija väitti joskus, että susi ei ole koskaan tappanut ihmistä Suomessa. Hän väitti, että tarinan taustalla on aina jokin muu selitys. Esim. ihminen on itse tappanut lapsensa, ja laittaa sen suden syyksi, jotta ei joutuisi vaikeuksiin.
Mutta isäni on tavannut henkilön, jolla oli suden hampaanjäljet käsivarressa. Tämä henkilö oli lapsena joutunut suden sieppaamaksi, ja muisti tämän tapauksen hyvin vielä vanhanakin. Olihan hänellä muistona ne arvet, jotka suden hampaanjäljistä jäi. Poikkeuksellisen tästä tapauksesta tekee vain se, että tuo henkilö oli itse kertomassa tapahtumista. Yleensä suden sieppaamat lapset eivät selvinneet sieppauksesta hengissä.
Sudet eivät ole vaarallisia. Paljon vaarallesempia on esim. koirat.
Eäimien hyökkäyksestä tai puremasta vuosina 1998-2015 aiheutuneet kuolemat.
1. Ampiainen (23)
2. Koira (21)
3. Nauta, lehmä ja sonni (12)
4. Hevonen (8)
5. Kissa (3)
6. Karhu (1)
7. Kyy (1)
8. Mehiläinen (1)
9. Pässi (1)
10. Susi (0)
Vierailija kirjoitti:

1800 luvulla susi on viimeksi tappanut ihmisen suomessa.

Johtuu siitä, että Suomessa on niin vähän susia, että niille riittää metsässä parempaakin ruokaa, joten ei tarvitse syödä pahan makuisia ihmisiä.
Ihmiset tappaneet ja haavoittaneet paljon enemmän susia. Ettäs kehtaatko tehdä tuollaisen avauksen!!
Miksi ihmiset väkisin tulee susien alueella!! Ihan ihmisen oma moka.
Susi jos hyökkäisi niin pitää taistella kunnolla vastaan. Lyödä nyrkein tms. potkia niin susi luovuttaa kun kokee kovaa vastarintaa. Toki lapsi ei oikein mahda mitään . Mulla iso puukko aina mukana metsässä niin sillä iskisin tietenkin.

Puukko on mukana aina muuten vaan. Kerran tuli pari isoa koiraa irrallaan vastaan eikä ihmisistä tietoakaan. Onneksi ei puukkoa tarvinut käyttää.
Sudet lisääntyvät koko ajan. Niitä on nähty jo pääkaupunkiseudullakin. Ovat mitä sieltä etsimässä ??!
Vierailija kirjoitti:
Sudet lisääntyvät koko ajan. Niitä on nähty jo pääkaupunkiseudullakin. Ovat mitä sieltä etsimässä ??!
Höpöhöpö.
Vierailija kirjoitti:
Sudet eivät ole vaarallisia. Paljon vaarallesempia on esim. koirat.
Eäimien hyökkäyksestä tai puremasta vuosina 1998-2015 aiheutuneet kuolemat.
1. Ampiainen (23)
2. Koira (21)
3. Nauta, lehmä ja sonni (12)
4. Hevonen (8)
5. Kissa (3)
6. Karhu (1)
7. Kyy (1)
8. Mehiläinen (1)
9. Pässi (1)
10. Susi (0)
Missä hirvi? On varmasti aiheuttanut vaikka kuinka monta ihmisten kuolemaan johtanutta kolaria.
Vierailija kirjoitti:
Joku susitutkija väitti joskus, että susi ei ole koskaan tappanut ihmistä Suomessa. Hän väitti, että tarinan taustalla on aina jokin muu selitys. Esim. ihminen on itse tappanut lapsensa, ja laittaa sen suden syyksi, jotta ei joutuisi vaikeuksiin.
Mutta isäni on tavannut henkilön, jolla oli suden hampaanjäljet käsivarressa. Tämä henkilö oli lapsena joutunut suden sieppaamaksi, ja muisti tämän tapauksen hyvin vielä vanhanakin. Olihan hänellä muistona ne arvet, jotka suden hampaanjäljistä jäi. Poikkeuksellisen tästä tapauksesta tekee vain se, että tuo henkilö oli itse kertomassa tapahtumista. Yleensä suden sieppaamat lapset eivät selvinneet sieppauksesta hengissä.
Että sellainen iltasatu pahoista susista teidän perheessä.... *huoh*
Vierailija kirjoitti:
Susi jos hyökkäisi niin pitää taistella kunnolla vastaan. Lyödä nyrkein tms. potkia niin susi luovuttaa kun kokee kovaa vastarintaa. Toki lapsi ei oikein mahda mitään . Mulla iso puukko aina mukana metsässä niin sillä iskisin tietenkin.
Lyöminen ja potkiminen ei välttämättä ole riittävää. Koiraeläimet on yllättävän sitkeitä sellaista vastaan. Susi kannattaa yrittää kuristaa. Tai kun aikuinen ihminen on yleensä sutta painavampi, niin ihmisen tulisi hyödyntää painoaan ja painaa susi maahan.
Susien kanssa on vähän sellainen homma, että ihmiset ja sudet kilpailevat ravinnosta. Hirviä kaadetaan järjetön määrä, mutta toisaalta niitä on pakko kaataa, koska aiheuttavat kolareita. Mutta sen vuoksi susille ei välttämättä riitä ravinto ja ravinnon perässä tulevat sitten ihmisten lähelle. Sitten saadaan syy kaataa susia. Ihmisten aiheuttama kierrehän tämä on.
Eihän ne ihmisten kimppuun hyökkää. Sanoi vihreä kallion basaarissa.