Lapseni on kauhea valittaja ja vinkuja.

vinku-vanku-vonku alkoi meilläkin 7-8 vanhana, nyt, kohta 10vuotiaana on sit se itku-potku-raivari menossa



-kaikki kaverit saa vaikka mitä ja hän ei

-häntä kohdellaan kuin vauvaa

-pidämme häntä kuulema typeränä kakarana

- joo joo ei tarvi sanoa

-ovia paukutellaan

-uhakaillaan kotoa muuttamisella, syömättömyydellä, peseytymättömyydellä, ikuisella omassa huoneessa jurottamisella...



että tervetuloa vaan teillekin.

miten ihana se on ollut ennen. Näin elämä opettaa sullekin, ettei se mukava elämä ole itsestäänselvää.

miten ihana se on ollut ennen. Näin elämä opettaa sullekin, ettei se mukava elämä ole itsestäänselvää.

Oikeastaan ainut positiivinen juttu oli ihana pikku tyttönen joka valloitti kaikki ihanuudellaan. Mutta nyt, melkein karkoittaa kaikki hirveydellään.

Kysyin äidiltäni, että olinko samanlainen tuon ikäisenä. En kuulemma ollut yhtään. Eikä äitini valehtelisi. Ja kyllä minä muistan minkälainen olin tuon ikäisenä. En ainakaan tuollainen helvetin valivalityyppi.

No, oli mulla kummatkin vanhemmat, että johtusko siitä. Varmaan olisi lapsesta kiva, jos isä edes soittaisi joskus. Sitten lapsi vielä sanoo, että isä on paljon kivempi kuin minä. Eihän se edes näe isäänsä!

Vaikka en kyllä usko, että kaikki nämä ongelmat johtuvat isästä tai sen puutteesta. Lapsi on kyllä tottunut ettei isä ole kovin isossa roolissa hänen elämässään, vai voiko siihen tottua?

Eikä lapsi koskaan murehdi, miksi isä ei pidä yhteyttä. Isä on ihana, vaikkei olekaan läsnä. Miksi se ei koskaan hauku isää? Mua ainostaan. Ja mä vielä yritän kaikkeni, mutta en tietenkään voi antaa kaikkea periksi.

terkuin ap, vähän hukassa, siis minä ei mun suku, mä oon ainut, joten älkää syyttäkö mun sukua

Kysyin äidiltäni, että olinko samanlainen tuon ikäisenä. En kuulemma ollut yhtään. Eikä äitini valehtelisi. Ja kyllä minä muistan minkälainen olin tuon ikäisenä. En ainakaan tuollainen helvetin valivalityyppi.

Ja äidithän ne on tunnetusti niitä maailman objektiivisinpia ihmisiä. Aika kultaa muistot, puolin ja toisin:-)

harrastaako ?

pitääkö osallistua kotitöihin ?

liikkuuko eli käykö lenkillä ?





Liian vähän aktiviteetteja väitän näin.

harrastaako ? pitääkö osallistua kotitöihin ? liikkuuko eli käykö lenkillä ? Liian vähän aktiviteetteja väitän näin.

Omat sotkut ja leikit siivoaa. Ulkoilee paljon kavereiden kanssa ja niiden kanssa usein onkin.

Meillä 7 v poika inisee pienimmästäkin ja loukkaantuu herkästi ja sitten raivoaa.



8 v tyttö taas käyttää passiivista vastarintaa ja joskus kun oikeasti loukkaantuu niin purskahtaa itkuun.



Kuuluu kasvamiseen eri vaiheet...

Senkun nauratte, onhan kyse ihan eri ikäluokkaan kuuluvasta mutta tunnistin tuon "ennen oli ihan erilainen"-teeman ja meidänkin lapsi on siis vauvana ollut yltiöpäisen tyytyväinen aivan kaikkeen. Nyt sitten "otetaan takaisin" ja rähjätään, huudetaan "EI!!!":tä jopa tervehdykseksi, tehdään kiellettyjä juttuja...tiedän että kuuluu ikään ja menee ohi myöhemmin mutta joskus tulee sellainen "antakaa takaisin minun hyväntuulinen lapseni!"-fiilis :D.

Mellä ihan samansuuntainen meno, tyttö on 10.

Lasta ole laitettu tänne aikuista miellyttämään, viihdyttämään ja ihastuttamaan, vaan elämään omaa elämäänsä.

Mieti nyt vähän. Annatko aikaasi lapsellesi tarpeeksi?

koko ikänsä.

Nyt 10 vuotiaana sitten panee parastaan:)



Mutta kun on aina ollut tempperamenttinen, en voi sanoa lapseni olevan hirveä. Siellä purkakoot paineitaan huoneessaan ihan rauhassa. Kyllä sieltä tulee aina kun alkaa helpottaa.



Onhan se sanontakin, että routa porsaan kotiin ajaa.

Vinkuvat, vankuvat, marisevat, kitisevät, huutavat, kirkuvat. Samoin oli meillä ja tietyllä tavalla nykyäänkin vaikka lapsi jo aikuinen.



Osaa ne olla ihaniakin.



Tämä ei sit ollut mikään tytöt vastaan pojat, meillä molempia

ovia ja vinkuneetja uhkailleet ja saaneet suurta draamaa aikaiseksi.

Tytön kanssa tähän äitiyteen saa aivan uuden ulottuvuuden:)

Vinkuvat, vankuvat, marisevat, kitisevät, huutavat, kirkuvat. Samoin oli meillä ja tietyllä tavalla nykyäänkin vaikka lapsi jo aikuinen.

Osaa ne olla ihaniakin.

Tämä ei sit ollut mikään tytöt vastaan pojat, meillä molempia

on oikea drama queen. Löytyy hänen lisäkseen rauhallinen tyttölapsi ja rauhallinen poikalapsi. Mutta tämä nuorimmainen on ollut aina todella hankala. Saa raivareita, rähjää vaatteista, paiskoo tavaroita ja valittaa kaikesta mistä vaan voi valittaa. Ruoka on milloin kuumaa, kylmää, pahaa jo ihan maistamatta. Auta armias, miten rasittava kaveri. Sanoisin, että hänen tunteensa kuuluu ja pitkälle. Myös nauru! Hän on ääripäiden ihminen, ei auta kuin yrittää luovia.

Tarkastelepa omaa käytöstäsi.

joskus harvoin on hankala ja saattaa esim huutaa.

Tervetuloa tähän maailmaan, ap!

että tyttösi kiukuttelee sinulle, vaikka se paradoksaaliselta kuulostaakin. Hän uskaltaa purkaa sinulle pahaa oloaan, mikä osoittaa että hän tuntee olonsa tarpeeksi turvalliseksi suhteessa sinuun uskaltaakseen tehdä sen. Isän poissaolo on varmakin asia, joka on hänelle vaikea. Ole hänelle läsnä ja hyväksy hänet kiukuttelijanakin. Hänellä ei ole vielä sanoja pahalle ololleen, hyväksyntäsi kautta ne vähitellen kehittyvät.

eivät ole vielä' koskaan marisseet ja valittaneet pahemmin, toki jonkin verran on tätäkin, mutta poika, joka täyttää kohta 9, hänestä on tullut kamala valittaja ja marisija.

Meillä 12 v poika on viimeiset pari vuotta rutissut ja valittanut kaikesta. Joskus hyvällä tuulella ei valita mistään,mutta kun yksi asia mättää valitetaan ihan kaikesta. Mä olen ainakin välillä vaan nauranu ja todennu lapselleni,et voi,voi kun sulla on ankeeta,et keksitkös vielä jotain muuta,et kai nyt sentään sukatkin kiristää jne. Kannattaa yrittää ohittaa valitukset välillä huumorilla. Ottaa kyllä pattiin,kun päätät yllättää lapset tuomalla kaupasta vaikka hillomunkit ja sit tää poika valittaa siitäkin,et kun hilloa on liian vähän tai se on liian reunassa jne... Eikä kyllä ole omasta käyttäytymisestä kiinni,kun kaks muuta lasta täysin erilaisia. Lapsesi nyt vaan on tuollainen luonteeltaan,menee varmaan ainakin osittain ohi vanhemmiten. Harrastuksia en missään nimessä lisäis,meillä ainakin jos vähänkin liikaa ohjelmaa ja kiirettä alkaa ainakin valitukset lisääntyä. Aikaa rauhoittumiselle pitää olla. Tsemppiä vaan,kun kuuntelet valituksia hymyillen,lapsikin toteaa ne vähemmän tehokkaiksi,tarkoitushan on esimurrosikäisen tapaan ärsyttää sua.