Tiedän yhden naisen, joka asuu vielä vanhempiensa luona vaikka on 28

ja minä tiedän yhden 60v naisen joka asuu äitinsä kans.

lähinnä ihmettelen miten aikuinen ihminen jaksaa olla vanhempien nurkissa.

Asui kyllä jonkin aikaa opiskelijakämpässä, mutta nyt taas jo monta vuotta takaisin vanhempiensa luona. Tosi outoa musta!! Luulis että olis kaipuu itsenäiseen elämään.

täysin varma ettei vanhemmat tarvitse lapsensa apua,ovatko he "normaaleja"??

ap

vanhemmat ovat töissä käyviä, terveitä 5-kymppisiä. Perheen kaksi muuta lasta asuvat omillaan.



nro 4

Meillä tosin maatila, mutta ihan iskän ja äipän kanssa asustelin.

Seurustelin, mutta mies hoiti kotona vahempiaan. Kun sai asiat järjestykseen, muutettiin yhteen.

Mukavaa aikaa oli ja "vuokran" maksoin vanhemmille tekemällä navettahommia ja lähes kaikki kotityöt.

Nykyäänkin nähdään useammankerran viikossa.

jolla on oma asunto, mutta asuu silti joka vuosi kolme kuukautta vanhempiensa luona. Näin tekee siksi, että alivuokraa kämppänsä kesän ajaksi, saa vuokratulot muttei joudu itse maksamaan sen enempää asumista kuin ruokaansakaan. Minusta vähän outo järjestely, mutta kukin taaplaa tyylillään.



Mutta voihan sitä olla vaikka mitä syitä siihen, että asutaan vanhempien luona, vaikka lapsetkin on jo aikuisia. Äitini, 52, ja hänen miehensä, 43, asuivat monta vuotta miehen äidin luona, muuttivat pois vasta kaksi vuotta sitten kun miehen äiti kuoli. Äitini mies ei halunnut laittaa omaa äitiään mihinkään vanhusten laitokseen, joten he muuttivat sinne ja toimivat miehen äidin omaishoitajina omien töidensä ohella. Lisäksi tätini osti viisi vuotta sitten isomman talon, jotta hänen äitinsä, mummoni, voisi muuttaa tätini ja serkkujeni luokse. Täti pystyi perustamaan oman firman ja pystyy edelleen tekemään pitkiä työpäiviä, kun mummo hoitaa kotityöt ja siivoukset suurimmaksi osaksi, mummo on pystynyt myymään asuntonsa, mökkinsä ja muun omaisuutensa ja jakaa rahoja ympäriinsä päästäkseen niistä eroon ennen kuolemaansa (taustalla sukuriitoja, eikä mummoni tahdo jättää perintöä tappelun aiheeksi). Myös molemmat serkkuni ovat täysi-ikäisiä, toinen 22 ja toinen 19, mutta ei heillä ole kiirettä omilleen muuttamisen suhteen, ja miksi olisi? Äiti maksoi/maksaa autokoulut, autot, harrastukset, asumisen, ruuan, ulkomaan matkat, kaiken mitä päähänsä saavat, ei tarvitse siivota, tiskata, laittaa ruokaa eikä muutakaan ikävää, kun mummo hoitaa. Serkut käyttävät mummoa lääkärissä, kaupassa ja apteekissa aina tarvittaessa, ja kaikki kokevat olevansa aivan tyytyväisiä tilanteeseen.

Eipä riitä sormet eikä varpaat laskemiseen.

vanhempiensa kanssa asustelemassa.

On jo pitkälti yli komekymppinen. On muutama vuosi sitten hankkinut oman asunnon, mutta silti käytännössä on ainakin puolet viikosta äidin hoteissa. Ei seurustele tms. Harmittaa hänen vuokseen kovasti, koska tiedän, että haluaisi miehen ja perheen, mutta jotenkin vaan ei saa itseään liikkeelle, että löytäisi sellaisen. Eihän niitä äidin hoteista löydy! Hope so! Äiti vaikuttaa ulospäin todella mukavalta ja avoimelta, mutta kun olen oppinut häntä hieman lähemmin tuntemaan, olen huomannut hänellä pahoja läheisriippuvaisuusoireita. Hänellä on tapana syyllistää lapsiaan, jos he eivät käy häntä auttamassa tai tervehtimässä tietyin väliajoin... Ystäväni on siksi niin vaikeaa päästää irti. Mielestäni äiti-lapsi suhde on aikuisenakin sen verran herkkä, että se ei kestä vanhempien puolelta tulevaa manipulointia... että näin.

Kävi töissä ja säästi rahaa, ja passuutti äitiään. Säästämillään rahoilla osti itselleen hyvän rivitaloasunnon ja löysi venäläisen naisen, joka oman työnsä ohella tekee kotityöt.

On myös mahdollista että perheenjäsenet rakastavat toisiaan niin paljon että asuvat mielummin yhdessä kuin kummatkin erikseen. Ilman että siihen liittyisi mitään kikkailua tms. Teille se on heti "outoa" ellei suorastaan mielenvikaisuutta.

Kävi töissä ja säästi rahaa, ja passuutti äitiään. Säästämillään rahoilla osti itselleen hyvän rivitaloasunnon ja löysi venäläisen naisen, joka oman työnsä ohella tekee kotityöt.

kyllähän mä tiedän että joissain maissa on hyvinkin tavallista asua vielä 3-kymppisenäkin mamman hoivissa, mutta eihän täällä Suomessa tuollainen ole tapana, vaan hyvin harvinaista. Onko siten muka omituista tai väärin, jos tätä pitää outona?

En ymmärrä miten kenenkään hermot kestää enää yli kaksikymppisenä asua vanhempien nurkissa. Luonto on tarkoittanut poikasten lentävän pesästä kun ovat aikuisia, niin se vaan menee.

Minusta on surullista, jos meidät ihmiset lokeroidaan vanhoihin-nuoriin-vanhempiin-lapsiin-kummallisiin-tavallisiin. Melko rajoittunutta ajattelua.



Ei ole minun asiani kristisoida toisen ihmisen ratkaisuja - niin kauan, kun tuo toinen ei pakota minua omiin ratkaisumalleihin.



Jos siis joku päättää asua vanhempiensa luona - syystä mistä hyvänsä - on ratkaisu hänen, yhtä lailla kuin ehkä sinun, ap, ratkaisusi on esim vetää lärvit joka viikonloppu ja pitää tuota juoma-/juhlimiskäytäntöäsi normaalina. Tai sirtä, että kenties rukoilet joka ilta ja aamu ja ennen ruokailuasi.



Minä en pidä ryypiskelyä enkä jatkuvaa rukoilua normaalina itselleni, mutten ole täällä toitottamassa että pitäisin sinua kummallisena. Sillä meitä ihmisiä on melko paljon ja olisi typerää tuhlata elämäämme miettien, miten kummallisia nuo kaikki muut ovat.



Mitäs, jos seuraavan kerran ko tuttavaa ajatellessasi unohdat tuon äiti-isä-asumisjutun ja mietit vain, mitä kivaa löydät kaveristasi - on sinullekin terveellisempää ja säästyt muutamalta rypyltä vähän pidempään.

Kirjoitinko jotenkin siihen sävyyn, että täällä asiaa pohtiessani olisin saanut ryppyjä yms?



Mielestäni en kirjoittanut mitenkään pahansuovasti enkä minä tosiaan asiaa aamusta iltaan ja vuodesta toiseen mieti, mutta kyllähän se nyt on ihan tosi että mielessä joskus käy sellainen kysymys, että miksiköhän on tuollaiseen tilanteeseen päätynyt.



Miksi ei saisi ihmetellä? Mitä pahaa siinä on?



ap