Muita, jotka eivät ole vuosikausiin katsoneet elokuvia?
Kävin elokuvissa joskus neljä vuotta sitten, sitä ennen oli kahden vuoden tauko. Televisiota en katso muutenkaan.
Ai niin, Pölynimurikauppiaan katsoin Areenasta viime syksynä, jos se voidaan laskea elokuvaksi.
Onko muita, jotka eivät elokuvia katso oikeastaan ollenkaan?
Kommentit (12)
En muista milloin olisin elokuvan katsonut. Varmaan ainakin vuosi, pari aikaa. Sarjoja tulee katseltua, nyt ei tosin keväästä alkaen niitäkään kun olen innostunut lukemaan.
Elokuvia on nykyään tavalllaan hankala katsoa, kun niitä on jatkuvasti saatavilla, on helppo jättää katsominen kesken tai siirtää tuonnemmaksi.
Elokuvissa en ole montaa kertaa eläissäni käynyt. Telkkarista katson harvakseltaan En siis ihan vastaa ap:n kysymää, mutta kuitenkin olen sellainen, että aika vähän leffoja katson. Saattaa mennä vuosi, etten katso yhtään. Dekkarisarjoja kyllä, en tiedä lasketaanko ne elokuviksi.
Viimeksi kävin leffassa n. 1985 katsomassa jonkun Spede-filmin. En enää muista, mikä filmi se oli, mutta Spede, Simo ja Vesku kohelsivat tumma puku, valkoinen paita ja kravatti yllään. Yleisin repliikki kuului: "Niin onkii".
Olen käynyt viimeisen viiden vuoden aikana 3 kertaa elokuvissa. TV:tä en katso, muutaman olen katsonut youtubesta (ikivanhoja klassikoita) samana aikana. En voi siis sanoa etten ole vuosiin katsonut mutta äärimmäisen harvoin enää viitsin aikaani kuluttaa näihin, kun lähes kaikki on jotain ihmeellistä propagandaa nykyään.
Elokuvateatterissa en ole käynyt varmaan 20 vuoteen. En pitänyt niistä edes nuorena, liian kova äänivolyymi, minua myös alkaa huimata helposti ja oksettaa jos näen isolta valkokankaalta "pyöritystä" ja muuta levotonta liikettä, ihmisten syömisäänet jne.
Telkkarista katsoin aikoinaan kyllä elokuvia, mutta tosi harvoin nykyään on sellaisia joita huvittaa katsoa. Romanttiset jutut ei enää kiinnosta. Komedia, varsinkin amerikkalainen sellainen, tuntuu lähinnä tylsältä eikä naurata. Actionjuttujakin tarpeeksi nähty, ja nämä uudet Marvel-tyyppiset joissa vaan kohelletaan päättömästi ja taistelut on täysin epärealistisia VFX-efekteillä tietokoneella tehtyjä ei nappaa yhtään. Jotkut harvat "aikuisemmat" filmit jossain määrin kiinnostaa, kuten tositapahtumiin perustuvat historialliset tai kiinnostavien tyyppien elämänkerrat tai taiteellisemmat filmit, mutta en niitäkään viitsi mennä teatteriin katsomaan vaan odotan että näkee suoratoistopalvelusta tai tv:stä. Esim. sen Suon villin laulun filmatisoinnin varmaan katson kun sen näkee kotoaan käsin. Ja tiettyjen ohjaajien kuten Christopher Nolanin työt pyrin katsomaan.
Enpä muista. Ehkä viime vuonna. Olen hirveän huono katsomaan elokuvia.
Olen mä muutaman katsonut, mutta vähiin se on viime vuosina jäänyt. Laatu on niin heikkoa, en jaksa haaskata paria tuntia johonkin yhdentekevään.
En jaksa keskittyä enkä laittaa elokuvaa edes pyörimään
En vain jaksa katsoa elokuvia. Järjettömän pitkäveteisiä, todella harva elokuva tullut katsottua alusta loppuun. Katson mieluummin sarjoja.
Nykyäänhän noita tulee joka tuutista...