Oliko äitinne iloinen silloin, kun olitte lapsia?

Ei, hän oli hyvin nuori (17v->) ja pelkäsi isääni.

Joo. Jotenkin tuli vakava.

Oli. Hän on jo edesmennyt, mutta äiti oli hyväntuulinen ihminen.

Oli ja ON edelleen.

Ei mielestäni ollut iloinen, päinvastoin, aika "ilkeä" ja kova luonteeltaan, pehmoilut jäi sikseen. 

Oli ja on yhä.

Isäni oli myös, nykyisin  hän ei ole iloinen (kärsii masennuksesta)

Ei ollut iloinen vaan vihainen siitä että olimme syntyneet hänen vaivoikseen. Äidin irvikuva. Mieluummin olisin ollut äiditön.

Siis mitäh. Kai nyt lasun vähintään tehtiin, jos äiti ei iloinen ja hyväntuulinen lähes aina? Srhän on huolestuttavaa jos ei ole. On varmaam jotain mt-ongelmia tai sitten tehnyt jonkun psykologisen kokeen tyyliin: ei sitten hymyillä.

P.s I only wanna see you smile darling, love xxxxx

Pahantuulinen, ahdistunut ja stressaantunut oli. Ei onnistunut työ-ja perhe-elämän yhdistäminen häneltä, ja ymmärrän kyllä enkä ole katkera. Traumatisoitunut ihminen.

Ei, äitini ei ole koskaan ollut iloinen ihminen.

Oli yleensä aina iloinen. Tehtiin paljon yhdessä asioita. Pelatattiin lautapelejä, käytiin metsässä,leivottiin ym.

Itse olen nyt neljän lapsen äiti, ja tuntuu, että en tee niin paljon lasten kanssa kuin oma äitini teki kanssani. Voi toki olla, että aika on vaan kullannut muistot, sillä äitini on usein harmitellut, kun ei koskaan jaksanut tehdä kanssani mitään.

Ei. Huusi kuin palosireeni joka asiasta. Sen aina tiesi, että rauha loppuu kotona klo 18-19 kun äiti tulee kotiin. 

Ei ollut vaan hyvin väsynyt. Sitä en ymmärrä, miksi piti iltatähti hankkia kun meidän kahdenkaan kanssa ei voimavarat riittäneet.

Kyllä mielestäni, ja on edelleen. Äidin puolen suvusta ollaan kaikki aika rentoja ja perusiloisia ihmisiä.

Pääosin hän oli hyvin levoton ja kireä. Hän on aina ollut sellainen luonne. Vasta eläkkeellä alkanut vähän rauhoittumaan ja pehmenemään.

Välillä iloinen, toisinaan sitten kiukkuinen. Väliajat sitten tyynen rauhallinen. Hyvä äiti hän oli.

Ei juuri koskaan. Oli surullinen ja epätoivoinen, todella tasapainoton ja ailahteleva, puhui itsemurhasta usein. Lapsena luulin, että syy on minussa, etten ole tarpeeksi kiltti, niin äiti on siksi onneton. Nyt aikuisena on ollut kylmäävää tajuta mistä mielenterveysongelmista hän kärsi, ja huomata, että itse kärsin niistä samoista.

Äitini oli todella iloinen ja onnellinen meistä lapsista :)

Ei ollut, ei jaksanut lasten juttuja kuunnella, oli stressaantunut ja kuormittunut työstä ja isästäni. Hakkasi vaatehenkarilla milloin mistäkin syystä, sai aina pelätä, millä tuulella tulee kotiin töistä. Oikeastaan voi sanoa, että henkisesti oli hylännyt lapsensa.

Ei, on ollut tyytymätön elämäänsä koko minun elinaikani ja puheidensa perusteella myös ennen sitä. Raivosi koko lapsuuteni ja nuoruuteni.