Erosta muutama kuukausi, mutta en pääse eteenpäin elämässäni.

Tuntuu, että tämä ikävä ja suru on lähes koko ajan läsnä. Varsinkin lomalla kun on liikaa aikaa ajatella. Järjellä ajatellen ero oli aivan oikea ratkaisu. Tunteet vaan heittelee. Nyt on tämä ikävä vaihe. Ja todella kova läheisyydenkaipuu.

Entinen mieheni teki myös niin, että alkuun otti paljon yhteyttä ja tuli tunne, että rakastaa vielä. Ja nyt se on loppunut ilmeisesti. Otin yhteyttä ihan asiasta, eikä todellakaan halunnut enää edes jutella kanssani.

No arvelin, että tässä nyt tapahtumassa lopullinen irtautuminen. Enkä sitten itsekään pidä enää yhteyksiä. Siis vain sen mikä pakko ihan lasten takia.

Tietysti tulee heti mieleen, että hänellä olisi joku uusi nainen. Ja tunnen mustasukkaisuuttakin. Mutta ehkä se on parempi niin, että todella pääsen itsekin yli hänestä.

En vain itse voi yhtään ajatella muita miehiä. Tai no yhden kanssa hieman tanssin ravintolassa, mutta mitään sen enempää en halunnut. Eihän tässä mikään kiire olekaan, mutta pieni ihastuminen olisi ihan kiva kokea.