Miksi olen nyt 50-vuotiaana alkanut tuntemaan syyllisyyttä
todella vanhoista jutuista, kuten esim. siitä että jätin poikaystäväni joskus 30 vuotta sitten? Tai että en pitänyt yhteyttä ystävään kun opinnot veivät mennessään. Aiemmin en näitä pohtinut.
Kommentit (8)
Minulla taas ihan päinvastoin. En yhtään jaksa miettiä enää menneitä.
Elämäni keskeisiä ohjeita on ollut muistaa, että vanhana ei yleensä kadu tehtyjä, vaan tekemättä jääneitä asioita. Nyt 5-kymppisenä kuitenkin tuntuu että tein kaikkea turhaa, joka vain suhisi ohi. Kaikki hirmu hienot ja kovat jutut on menettäneet arvonsa vuosien myötä. Jos olisin malttanut olla keräämättä pikavoittoja elämässä, olisiko kokemusten potti laadullisesti parempi? Ihan hyvä elämän olen elänyt, mut toisin eläisin ja valitsisin, jos saisin 30 vuotta ottaa uusiksi.
minä en uskalla alkaa kaivelemaan että mitä vois katua, kun ei muuta sitte ehtiskään.
Ihme juttu, mutta sama täällä. En mitenkään aktiivisesti kaivele tai muistele menneitä. Ne vaan putkahtaa jostain ja sitten taas hävetään, että kuinka kamala ja tyhmä sitä onkaan ollut. Onneksi lohduttaa ettei monia ihmisiä ole nähnyt vuosikymmeniin ja tuskin koskaan enää tapaakaan. Tulee oikein sellaisia facepalm kohtauksia joitain takaumista. Hupaisaa.
Varmaan vanhenemiseen liittyy.Mukava kuulla,etten ole ainoa...t täti
Kun on enemmän takana kuin edessä. Pohtii sitä menneisyyttä eikä tulevaa.
Iän myötä viisastuu ja osaa punnita omia tekoja ja niiden seurauksia.
Ei siitä varmaan tarvitse tuntea syyllisyyttä, että jätti poikaystävänsä, paitsi jos teki sen jotenkin tarpeettoman ikävällä tavalla.
Myös itselleen pitää antaa anteeksi menneisyyden väärät teot, eikä liikaa harmitella jotain epäviisaita valintoja. Tärkeintä on oppia niistä. Ja jos uskoo Jumalaan, niin Häneltä on hyvä pyytää anteeksi jos jokin painaa mieltä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Samoissa ollaan, itse olen alkanut katua sitä miten paska lapsi olin. Ei tosin parempaa voinut odottaakaan siltä lapsuudenkodilta, mutta silti olin raivostuttava kakara.