Tällä palstalla pahoittaa mielensä
Olen jonkin aikaa lukenut tätä palstaa ja on monia kommentteja ja aloituksia, joissa haukutaan esimerkiksi toimintatapoja joita itsekin käytän. Olen kuitenkin kokenut että olen lapselleni rakastava ja juuri oikeanlainen äiti.
Jotenkin tuntuu että palsta on täynnä, jotain rikkaita yli-ihmisiä. Eniten ihmetyttää muiden toimintatapojen ja elämien kiivas arviointi. Kytätään ystävienkin elämää ja purnataan siitä täällä. Toivon, ettei omat ystäväni ole tuollaisia. Ei vaan ole tullut mieleenkään aikaisemmin.
Ihmetyttää vain miten kaikilla on täällä rahaa loputtomiin, kodit kiiltää puhtautta, lapset tottelee täydellisesti.
Itsellä saattaa löytyä villakoiria tai kaapinpäälliset täyttyä tavaroista, kotiin ei ole varaa jäädä taloudellisen tilanteen vuoksi pitkäksi aikaa, kun toinen lapsi syntyy, menetän välillä hermoni kiukuttelevan uhmaikäisen kanssa, vien joskus lapsen hoitoon, kun menemme miehen kanssa viihteelle...jne.
Silti meillä on koti täynnä rakkautta. Ehkä olen liian herkkä tällaisille palstoille.
Kommentit (10)
ei kande lukea kaikkia ketjuja. Jos huomaat, että verenpaine alkaa nousemaan, niin heti pois!
täällä voi jokainen olla niin varakas, koulutettu, perheorientoitunut ja ahkera kuin haluaa. täällä provosoidaan ja provosoidutaan. ei kannata masentua!
olen palstan mukaan perverssi (imetin esikoista liian pitkään), en rakasta lapsiani (ei vakuutuksia), mummoäiti jne
Mikähän mua vaivaa kun en jaksa pahoittaa koskaan mieltäni. Sen sijaan täältä saa salamannopeasti vastauksen kun kaipaa sitä. Ja asiallisiin kysymyksiin ihan asiallisen vastauksen.
Ei tätä palstaa voi kovin vakavasti ottaa, eikä täällä edes halua olla mitenkään superhuomaavainen, kun kaikki ovat niin tylyjä koko ajan. Tämä on vaan sellainen aivot-narikkaan-palsta, johon kyllästyy melko nopeasti. Ite käyn täällä ehkä kuukauden ajan kerran vuodessa, kunnes väsähdän ja pidän pitkän tauon...
olen myös perverssi(imetin liian pitkään), olen onneton teiniäiti yms. mukavaa mutta silti vain naurattaa. Olenko niin tyhmä, etten osaa edes loukkaantua :)
olen palstan mukaan perverssi (imetin esikoista liian pitkään), en rakasta lapsiani (ei vakuutuksia), mummoäiti jne
Mikähän mua vaivaa kun en jaksa pahoittaa koskaan mieltäni. Sen sijaan täältä saa salamannopeasti vastauksen kun kaipaa sitä. Ja asiallisiin kysymyksiin ihan asiallisen vastauksen.
mutta aika monta vittumaista vastausta siihen rinnalle myös. Eli pitää vaan sitten ummistaa silmänsä niiltä. :)
mitään täällä ei kannata ottaa todesta. Paskasuodatin vaan täysille!
vaikka yleensä paskasuodatin on tiheä. Ehkä olet liian herkkä. Ei kannata täällä silloin aikaansa viettää.
Minusta tällä palstalla paljastuu joidenkin ihmisten sivistymättömyys ja empatian puute tosi paljastavalla tavalla.
huomaa, että loukkaantuu herkästi. Näille rumasti kirjoittaville et voi mitään, voit muuttaa vaan omaa käytöstäsi.
Itse en avaa tiettyä aihepiiriä käsittäviä ketjuja ollenkaan, koska aihe on itselleni liian arka. Tiedän, että tulisin vain surulliseksi, jos lukisin sitä p***aa, mitä niissä ketjuissa näkee. :/
että ihmiset tekeytyvät netissä sellaisiksi ihmisiksi, joita eivät oikeasti ole. Toiset saavat tästä jotain nautintoa, toisille se voi olla arjesta irrottautumista, ym. Syitä lienee monia.
Palstaa lukiessa on siis hyvä säilyttää lähdekriittisyys.